Korkoa tai ei - parasta sinulle!

Kun olin nuori tyttö, autoin äitiäni usein hänen kenkäkaupassaan. Silloin minuun juurtuneet asiakaspalvelutaidot ja hyvä ihmistuntemus ovat pysyneet osaamiseni keskiössä yli 30 vuoden työhistoriani ajan. Muistan elävästi, kuinka ihailin lounastauolla kenkäkaupassa piipahtaneita tip-top pukeutuneita pankkineitejä korkeissa koroissaan eikä siitä syntynyt mielikuva jättänyt nuorta uteliasta mieltäni rauhaan. Sysäys pankkiuralleni oli tapahtunut.

Pankissa tehtävä työ on muuttunut hurjasti työurani aikana. Tällä hetkellä koen, että olen lähempänä asiakkaita kuin koskaan aiemmin, vaikka en heitä juuri fyysisesti tapaakaan. Digitalisaation mukana tuomat välineet, ohjelmistot ja valtava datan määrä eivät ole rapauttaneet vuosien saatossa keräämääni ihmistuntemuksen tarvetta - päinvastoin. Nyt sen merkitys juuri korostuu, kun henkilökohtaisesta palvelusta on tullut luksusta ja sitä toteutetaan ajasta ja paikasta riippumatta.
Omistaja-asiakkaiden yhteyshenkilönä tehtäväni on auttaa, neuvoa, kuunnella, keskustella, luoda turvaa ja joskus jopa patistella. Puhelimitse tai verkkoneuvotellen kontaktoin asiakkaani säännöllisesti ja he tietävät, keneen he voivat olla yhteydessä, kun elämää tarvitsee ruotia talouden näkökulmasta. Joidenkin asiakkaiden asioita olen hoitanut jo toistakymmentä vuotta. Työn merkitys ja suola syntyy siitä, kun saan kokea asiakkaitteni kanssa niin perheen perustamiset, kodin ostot kuin lastenlasten syntymätkin. Välillä pääsen verkkoneuvottelun kameran välityksellä ihastelemaan perheen tuoreita pienokaisia ja tehtyjä remontteja.
Asiakkaani ovat antaneet palautetta, että puhun vaikeistakin talousasioista kansankielellä ymmärrettävästi ja että minun kanssani on helppo keskustella. Syntyneen luottamuksen avulla saan asiakkaani pysähtymään ajattelemaan omaa talouttaan laajemmin, vaikka arkiset raha-asiat rullaisivatkin. Etenkin näin uuden vuoden ja uuden vuosikymmenen alussa rohkaisen katsomaan pidemmälle kuin seuraavaan palkkapäivään, sillä taloudellisen hyvinvoinninkin eteen voi tehdä määrätietoisia valintoja ja suunnitelmia. Eikä niitä valintoja tarvitse tehdä yksin. Aina voi varata ajan omalle yhteyshenkilölle ja kysyä hänen näkemystään asiaan. Kuljen asiakkaitteni matkassa ja toimin heidän talouden kumppanina juuri niin paljon tai vähän kuin he haluavat.
Minulla voisi olla jalassani vaikka villasukat, kun suunnittelen asiakkaitteni kanssa heidän tulevaisuutta ja paketoin heille taloudellista turvaa ja vaurautta. Mutta minulla on kuitenkin korkokengät. Olenhan sentään kenkäkauppiaan tytär.
Kirjoittaja: Minna Lievonen, asiakkuusasiantuntija, OP Keski-Suomi
Lue lisää OP:n omistaja-asiakkuudesta
Tutustu OP Keski-Suomen omistaja-asiakasetuihin
OP Keski-Suomen op.fi-verkkosivuille
OP Keski-Suomen asiantuntijoiden muut kirjoitukset op.mediassa

Lisää aiheesta
