"Kun minulla on mahdollisuus käyttää yksi työpäivä vapaaehtoistyöhön, mikä olisi kaikista paras tapa hyödyntää se? Mitä haluaisin tehdä, jos saisin aivan itse valita, eikä lupia tarvitsisi kysyä keneltäkään?

Halusin pukeutua Lastenklinikoiden kummien Teemu-nallen pukuun ja lähteä ilahduttamaan lapsipotilaita OYS:in lastenklinikalle. Samalla mielessäni pyöri ”ei se kuitenkaan onnistu”, ”kaatuu ehkä byrokratiaan”, ”varmaan vain tietyt ihmiset saavat kantaa pukua”, ”ei varmaan osastolle oteta ketä tahansa” ja ”miten henkilötietosuoja”. Kysyin silti asiaa.

10.10.2017 astelin kovassa vesisateessa ja syysmyrskyssä kolmen rohkean kollegani kanssa kohti OYS:in lastenosaston A5-aulaa. Siellä meitä odotti Lastenklinikoiden kummit ry‍:n Susanna Laurila. Hän oli sinä aamuna lentänyt Helsingistä Ouluun Teemu-nallen turkki valtavan suuressa laukussaan. Hän oli tullut pienten lapsipotilaiden vuoksi. Hän oli tullut myös sen vuoksi, että me saimme toteuttaa tärkeimmän työpäivämme.

Pian minä olin muuntautunut Teemu-nalleksi ja tartuin Katjan käsipuoleen saatettavaksi. En nähnyt kovinkaan paljoa, pää tuntui suurelta ja painavalta ja askel kömpelöltä. Mieli oli silti niin iloinen, odottava ja hurmioitunut, että hymyilytti koko ajan. Jännittynein askelin lähdimme lasten luokse. Samaan aikaan Nina ja Taru olivat saaneet hoidettavakseen arpajaispöydän, jonka äärellä he keräsivät rahaa lastenklinikan lapsipotilaitten hyväksi.

Teemu-nalle pääsi yhdessä saattajansa kanssa osastoille. Nallen tassu silitteli pehmeitä poskia ja hiuksia, tarttui pieniä potilaita kädestä ja sulki karvaiseen pehmeään syliinsä. Katja olikin aivan paras jännityksen ja jään rikkoja lapsissa. Kyseli ja kertoili niin luontevasti asioista ja sai lapset lähestymään nallea. Välillä oltiin vähän piilosilla, annettiin nallelle pillimehua, tanssahdeltiin ja hierottiin pulleaa hunajamassua. Ihmeteltiin, mitä nallelle oli sattunut, kun hänenkin kätensä oli paketissa.

Tarun ja Ninan myytyä arvat lähes loppuun ja Nallen vetäytyessä takaisin jättikassiinsa, keräsimme vielä loppupäivän sairaalan auloissa lippaiden ja maksupäätteen kanssa lahjoituksia pienille potilaille. Ei ollut muuten lahjoittajista puutetta! Jotkut lahjoittivat jopa useamman kerran. Ei paljon perusteluja kaivattu, miksi lahjoittaa juuri tähän tarkoitukseen. Siinä vaihdettiin ihmisten kanssa monet hymyt ja muutaman kanssa tarinoita omista elämänkokemuksista.

Illalla kotona tirautimme pienet itkut - silloin vasta aloimme kerrata päivän tapahtumia ajatuksissamme.

Miten rohkeita ja vahvoja kaikki ne lapset ja vanhemmat ovatkaan! Miten iloisia lapset ja vanhemmat jaksoivat olla! Miten jotkut perheet elävät tälläkin hetkellä niin, että toinen vanhemmista asuu yhden perheen lapsen kanssa sairaalassa pienessä huoneessa ja toinen vanhempi pyörittää arkea perheen muiden lasten kanssa kotona. Joihinkin huoneisiin mahtuu juuri ja juuri lapsen tarvikkeiden lisäksi toinen sänky, sänky vanhemmalle. Miten edistyksellinen hoito meillä Suomessa on! Miten arvokasta työtä kaikki se henkilökunta tekee kaiken aikaa! Miten arvokasta työtä tekevät vapaaehtoiset ja lahjoittajat! Miten ihania ne kaikki ihmiset siellä olivatkaan! Vaikka kaikki lapset eivät välttämättä voineet nousta sängystä tai puhua, heistä aisti onnellisuuden ja ilon tunteet. Saattoivat hyräillä, kun nallen tassu silitti. Saattoivat antaa hymyn ja toisenkin. Saipa nalle myös lentosuukkoja osakseen. Osa oli odottanut nallen vierailua niin kovasti.

Illalla meistä tuntui, ettei meidän olisi pitänyt olla sinä päivänä missään muualla kuin missä olimme. Tuntui, että olimme olleet todella tärkeitä, odotettuja ja tarpeellisia. Tuntui, että tuotimme niin paljon iloa, niin monelle pienelle lapsipotilaalle. Tuotimme valtavasti iloa itsellemme ja henkilökunnalle. Keräsimme varoja, joita käytetään laitehankintaan tai johonkin, mikä parantaa pienten viihtyvyyttä osastolla. Oli tunne, että olimme etuoikeutettuja saadessamme tuottaa noin paljon hyvää. Viestittelimme toisillemme vielä illalla: ”Hymyilyttää vieläkin, mennäänkö joskus uudestaan, jos meitä pyydetään”? ”Niin hymyilyttää, ihan varmasti, milloin vain”!

​

Hiiop100.fi on osa OPn lahjaa satavuotiaalle Suomelle. Tavoitteena on kerryttää vuoden 2017 aikana sata vuotta vapaaehtoistyötä, ja siihen tarvitaan jokaista suomalaista. Juhlavuoden aikana jokainen OPn työntekijä saa tehdä päivän vapaaehtoisena työajallaan. Löydä sinäkin oma tapasi toimia vapaaehtoisena osoitteesta hiiop100.fi.

Hiiop! Miten mukaan?

• Ilmoita ja etsi vapaaehtoistehtäviä: www.hiiop100.fi‍

• Seuraa vapaaehtoisjuhlaa Facebookissa www.facebook.com/Hiiop‍, Instagramissa www.instagram.com/hiiop100‍ sekä Twitterissä twitter.com/Hiiop100

​