-Varmuutta Verkkoon -opastuksessa käyneet asiakkaat saivat apua heitä askarruttavissa kysymyksissä: usealle asiakkaalle ladattiin OP-mobiili älypuhelimeen ja tabletille, sekä aktivoitiin OP-mobiiliin Siirto-maksu ja Mobiiliavain käyttöön. Lisäksi opastin asiakkaita maksamaan laskuja OP-mobiilin viivakoodinlukijaa käyttäen, Saara kertoo.

-Haluan ehdottomasti korostaa OP-mobiilia, sekä sen koko ajan kehittyviä ominaisuuksia. Pankkiasioiden hoitaminen, kuten laskujen maksu, omien tilien väliset siirrot, säästöjen ja sijoituksien hallinta, korttien turvarajojen muokkaaminen sekä esimerkiksi vahinkoilmoituksen tekeminen onnistuu ajasta ja paikasta riippumatta OP-mobiilin avulla, Saara vinkkaa.

-Toisaalta haluan nostaa esille OP Saavutettava- palvelun, joka on suunnattu asiakkaille, joilla on näkö- tai kuulorajoitteita, muita motorisia haasteita tai toimintarajoitteita, mutta soveltuu erinomaisesti myös iäkkäille tai helppoa palvelua käyttöönsä haluaville asiakkaille. Se mukautuu älypuhelimen, tabletin tai tietokoneen näytön mukaan. Palvelusta on karsittu kaikki ylimääräinen pois - jäljelle on jätetty mahdollisuus maksaa laskuja, tehdä omien tilien välisiä siirtoja sekä tarkastella tilien saldotilanteita, jolloin virhenäppäilyn mahdollisuus on minimoitu. Palvelua voi suositella lämpimästi myös ulkomaalaisille, sillä kielen voi vaihtaa ruotsiksi sekä englanniksi, Saara kertoo.

-Suurin osa niistä vastaajista, jotka eivät ole ottaneet verkkopalveluita käyttöön kertoi, että he eivät osaa käyttää tablettia, tietokonetta tai älypuhelinta eivätkä OP:n verkkopalvelua. Toiseksi suurimpana esteenä nousi esille se, että vastaajilla ei ollut käytössään internetiä tai he omista digitaalisia laitteita. Tämän lisäksi asiakkaat kertoivat, että heitä pelottaa liikkeellä olevat huijausviestit sekä se, että he tekevät virheen käyttäessään verkkopalvelua. Osalle vastaajista oli myös tärkeää se, että saavat asioidessaan keskustella joko tuttavan tai pankin henkilökunnan kanssa, Saara kertoo opinnäytetyönsä vastauksista.

Verkkopalveluiden käyttö lähtee liikkeelle verkkopalvelutunnuksista, jotka saa konttorista. Turvallisuus on toki verkkopalveluiden käytössä tärkeää – kuten pankkipalveluiden kanssa muutenkin. Verkko-palvelutunnukset ovat henkilöllisyystodistus verkossa. Sen lisäksi, että niiden avulla voi hoitaa omia pankkiasioitasi turvallisesti, voi niillä myös tunnistautua monien viranomaisten verkkopalveluihin ja maksaa ostoksia verkkokaupoissa. Verkkopalvelutunnukset ovat ehdottomasti henkilökohtaiset, joten niitä ei tule luovuttaa kenellekään ulkopuoliselle: ei edes perheenjäsenelle, tulkille tai avustajalle. Pankki tai poliisi ei kysy verkkopalvelutunnuksia, kuten ei myöskään pankkikortin tunnuslukua, missään tilanteessa.

-Opastamme asiakkaitamme konttorilla sähköisten palveluiden käyttöön myös ajanvarauksella, jolloin mukaan voi ottaa myös oman digitaalisen laitteen. Op.fi- palvelussa asiakkaiden apuna on chat-toiminto, jonka avulla asiantuntijoilta voi kysyä apua reaaliajassa vaikeiden asioiden suhteen, tai vaihtoehtoisesti lähettää heille verkkoviestin. Sähköiset pankkipalvelut ovat turvallinen ja helppo tapa hoitaa omia raha-asioita, joten suosittelen jokaisen ottamaan ne rohkeasti omaan käyttöönsä. Me asiantuntijat autamme mielellämme, sillä olemme asiakkaitamme varten! Saara kehottaa.

Kirjoittaja: Leila Väyrynen

kumppanipäällikkö

OP Pohjois-Savo

@LeilaVayrynen