Vauvojen luontotreffeillä metsästä tulee elämys
Lisää aiheesta
OP Tampere jakoi vuonna 2024 yhteensä 40 000 euroa Hyvä työ -lahjoituksia yhdistyksille ja seuroille. Avustusta saivat esimerkiksi Luontoliitto, joka järjestää luontokerhoja ja -leirejä lapsille ja nuorille, sekä Mukanetti, joka tarjoaa ikäihmisille ohjausta digilaitteiden käyttöön.
”Vauva kulta, vauva kulta, kiva kun oot täällä. Ai jai, jaijaijai, kiva kun oot täällä…”
Näillä sanoilla toivotetaan tervetulleeksi vauvat, jotka osallistuvat vanhempiensa kanssa Luontoliiton Hämeen piirin järjestämille vauvojen luontotreffeille.

Petsamossa asuva Tinja Makkonen tuli luontotreffeille yhdessä puolivuotiaan Hillan kanssa. Metsästä löytyi monta ihmeellistä asiaa, kuten tämä pieni kuusen taimi.
Tällä kertaa ryhmä tapaa Kaupin metsässä, jonne on kokoontunut seitsemän äitiä lapsineen. Ensin istahdetaan rinkiin leikkimään ohjattuja laululeikkejä, jonka jälkeen äidit ja vauvat jalkautuvat läheisille metsäpoluille haistelemaan, katselemaan, kuunteleman ja tunnustelemaan luontoa.
– On ihanaa, että pienten vauvojen äidit uskaltautuvat vauva-arjen keskeltä luontoon. Luonnolla on tutkitusti hyviä terveysvaikutuksia, ja täällä äidit voivat tutustua myös muihin samanikäisten lasten vanhempiin ja saada vertaistukea, sanoo ryhmän ohjaaja Jonna Saarelainen, joka on saanut viime vuonna vauvojen luontokylpyohjaajan koulutuksen.
Pispalassa asuva Inka Kervinen tuli ensimmäistä kertaa luontotreffeille neljän kuukauden ikäisen Valon kanssa. Luonnossa liikkuminen ja retkeily on aina ollut hänelle tärkeää, mutta vauvan kanssa se on vielä aivan uutta.
– Haluaisin kasvattaa lapseni läheiseksi luonnon kanssa ja harrastaa mahdollisimman paljon luonnossa liikkumista myös perheenä. Tämä on matalan kynnyksen tapa lähteä ensimmäistä kertaa näin pienen kanssa metsään, Kervinen kuvailee.

Miltä tuoksuu tuore mänty, entä kuivattu neilikka? Valo, 4 kuukautta, ja Vilhelmi, 11 kuukautta, ottivat asiasta selvää äitiensä Inka Kervisen (kuvassa vasemmalla) ja Leena Tuomolan (kuvassa oikealla) kanssa.
”Kaikki tuki on kullanarvoista”
Luontoliiton Hämeen piiri oli yksi yhdistyksistä, jotka saivat loppuvuodesta 2024 Hyvä työ -lahjoituksen OP Tampereelta.
Lahjoituksia jaettiin 40 000 euron edestä yhteensä 20 yhdistykselle ja seuralle, jotka tukevat ja ilahduttavat pirkanmaalaisten elämää. Lahjoituksia ohjattiin esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoimintaan, ikäihmisten digiopastuksiin, erityisryhmien osallisuuden tukemiseen, koulukiusaamisen ehkäisyyn sekä eläinsuojelutyöhön.
Piirityöntekijä Jenni Rönkkö Luontoliiton Hämeen piiristä kertoo, että kaikki tuki toiminnalle on kullanarvoista. Lahjoitus käytetään pääasiassa ohjaajien palkkakustannuksiin, mikä mahdollistaa esimerkiksi vauvojen luontotreffitoiminnan järjestämistä.
Luontoliitto järjestää Tampereen seudulla luontokerhoja, -leirejä ja -ryhmiä kaikenikäisille lapsille ja nuorille vauvoista nuoriin aikuisiin.
– Tavoitteena on, että lapset ja nuoret oppisivat arvostamaan luontoa. Tuemme ihmisten positiivisen luontosuhteen kehittymistä ja sitä kautta toimimista luonnon puolesta ja luontoa säästäen, Rönkkö kertoo.
Digiopastusta senioreille
Toinen esimerkki Hyvä työ -lahjoituksen saajista vuonna 2024 oli ATK Seniorit Mukanetti ry, joka tarjoaa ikäihmisille koulutusta ja ohjausta digilaitteiden käyttöön. Yhdistys käyttää lahjoituksen pääasiassa ikäihmisten matalan kynnyksen digiopastusten järjestämiseen eri puolilla Tampereen seutua.
Kevään aikana Digitaitotuokio-tapahtumia järjestettiin Hämeenkyrössä, Lempäälässä, Pirkkalassa, Ylöjärvellä, Nokialla ja Vesilahden Narvassa. Syksyllä toimintaa on tarkoitus jatkaa.
– Lahjoituksen avulla olemme voineet markkinoida tapahtumia esimerkiksi paikallislehdissä ja tavoittaneet sitä kautta uusia ihmisiä mukaan toimintaan. OP Tampereen asiantuntijat ovat lisäksi olleet tilaisuuksissa mukana kertomassa esimerkiksi verkkohuijauksista, kertoo Mukanetin koordinaattori Anu Koivula.
Yhdistys viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhliaan. Toiminnan kivijalka ovat maksuttomat digiopastukset, joihin voi tulla kysymään neuvoa oman tietokoneen, tabletin tai kännykän käyttöön. Apua tarjoavat vapaaehtoiset vertaisohjaajat, jotka ovat itsekin ikäihmisiä.
– On arvokasta, kun samanikäinen rohkaisee omalla esimerkillään digilaitteiden käyttöön. Kaikkea ei voi kukaan tietää, mutta asioita voidaan selvittää yhdessä, Koivula summaa.