Marika innostui sijoittamisesta isovanhempien lahjoittaman pesämunan ansiosta – ”Aikuisuuden kynnyksellä oli uusien oivallusten aika”
Lisää aiheesta
Kun Marika Kangas oli 10-vuotias, mummu ja pappa tekivät hänen puolestaan sijoituksen rahastoon. Aluksi Kankaan oli vaikea ymmärtää rahojen arvon kasvua, mutta ajan myötä hän innostui sijoittamisesta itsekin. Tänä päivänä Kankaan tavoitteena on reilun kokoinen sijoitussalkku.
Kun nivalalainen Marika Kangas oli 10-vuotias, mummu ja pappa lahjoittivat hänelle 1200 euroa ja laittoivat ne hänen puolestaan rahastoon. Saatesanoina oli, että rahat ovat ajokorttia varten sitten aikuisena.
– He olivat sitä mieltä, että nuoren aikuisen tulevaisuutta varten on hyvä olla rahaa säästettynä, Kangas kertoo.
Sijoitukset tuntuivat lapsesta ihmeellisiltä. Kankaalle tuli postissa neljä kertaa vuodessa rahastoraportti, jossa näkyi sijoituksen summa tilillä, ja paljonko sen arvo on muuttunut. Usein se oli kasvanut.
– Oli vaikea käsittää, että miten siinä sillä tavalla voi käydä. Olin tottunut siihen, että käteisen arvo pysyy aina samana.
Isä yritti selittää asiaa välillä yksityiskohtaisestikin, mutta silti sitä oli vaikea ymmärtää.
– Muistan, kun isä sanoi, että rahasto sijoittaa eri yrityksiin. Minua rupesi kiinnostamaan, mitä yritykset ovat ja minkälaisia yrityksiä rahastossa on.
”Sijoittaa voi, vaikka ei ole syntynyt kultalusikka suussa”
Aikuisuuden kynnyksellä, parikymppisenä, oli uusien oivallusten aika.
Kangas alkoi opiskella liiketaloutta ammattikorkeakoulussa, ja jotkut ystävistä aloittivat sijoittamisen opiskeluaikana. Kangas ymmärsi, että he aloittavat vasta nyt kokonaan alusta – hänen sijoituksensa olivat kasvaneet korolle korkoa jo monia vuosia.
Mummun ja papan päähän iskostama ”tulevaisuutta varten” kaikui Kankaalla mielessä myös hänen kuullessaan tarinoita siitä, kuinka lahjaksi saadut rahat tai rahasto-osuudet käytettiin hupiin.
– Minä sen sijaan ajattelin, että nyt vasta kannattaakin alkaa säästää lisää.
Kangas kyseli sijoittamisesta lisää isältään, joka kertoi sijoittavansa OP:n rahastoihin. Isä näytti koneelta rahastoja, ja yhdessä he valitsivat kaksi. Aluksi niihin meni muutama kymppi kuussa.
Tavallisten ihmisten sijoittamistarinat inspiroivat Kangasta.
Lisää tietoa Kangas sai netistä, somen sijoittajaryhmistä ja kirjoista. Hän suosittelee suuresti Seppo Saarion kirjaa ”Miten sijoitan pörssiosakkeisiin”, joka löytyy häneltä kirjahyllystäkin.
– Lisäksi olen tykännyt kuunnella sijoitusasunto-podcasteja, vaikka asuntosijoittaminen ei olekaan tällä hetkellä tavoitteeni.
Hän pitää Ostan asuntoja -podcastissa erityisesti siitä, että siinä kerrotaan tavallisten ihmisten sijoitusasuntotarinoita.
– Tykkään kuulla, miten esimerkiksi palveluammatissa olevat ovat aloittaneet sijoittamisen ihan pienestä ja onnistuneet keräämään ison pesämunan. Ihmisen ei ole tarvinnut syntyä kultalusikka suussa pystyäkseen sijoittamaan.
Sellaiset tarinat inspiroivat Kangasta.

Sijoituksiin kolmasosa nettopalkasta
Noin viisi vuotta sitten Kangas aloitti osakkeisiin sijoittamisen. Telia oli tuttu yritys puhelinliittymien kautta, joten hän osti sitä pienellä summalla.
– Telian osakkeiden ostamisen jälkeen kesti kauan, ennen kuin uskalsin ostaa enemmän osakkeita. Uuteen siirtyminen tuntui jännittävältä. Nykyisinkin tapaan lukea paljon yrityksestä ja sen tekemistä päätöksistä, ennen kuin ostan.
Aluksi Kangas sijoitti osakkeisiin vain pienen summan, mutta nykyisin hän uskaltaa ottaa enemmän riskejä.
Tällä hetkellä Kangas sijoittaa kolmasosan nettopalkastaan joka kuukausi. Sijoituksien jakaumaksi on vakiintunut 20 prosenttia osakkeisiin, 80 prosenttia rahastoihin. Kankaasta tuntuu hyvältä, että rahat ovat poissa kulutuksesta ja kerryttävät pesämunaa tulevaisuuden varalle.
Kun on päättänyt sijoittaa aina tietyn osan palkasta, on myös intoa kuluttaa vähemmän.
– Taloudellinen itsetunto kasvaa, kun sijoittaa. On tunne, että hallitsee itse talouttaan ja selviää rahallisesti, vaikka elämässä tulisi jotain yllättävää.
Tavoitteena Kankaalla on 100 000 euron sijoitussalkku. Mummulta ja papalta saadulla osuudella hän aikoo aikanaan rahoittaa osan unelmiensa kesämökistä.
Siten toteutuu se, mihin isovanhemmat rahan aikanaan antoivatkin.
– Mummu ja pappa toivoivat, että voisin käyttää sen tulevaisuudessa johonkin konkreettiseen. Kun käytän sijoitusvaroja kesämökkiin, heidän tarkoituksensa tulee täytetyksi, mutta vain hieman myöhemmin kuin he alun perin aikoivat.
”On kallista olla aikuinen”
Sijoittajanuransa aikana Kangas on nähnyt, kuinka monien rahastojen osuus on lopulta kasvanut vuosien myötä, vaikka välillä onkin ollut erilaisia talouskriisejä. Ainoastaan vuoden 2007 Yhdysvaltojen pankkikriisin aikana sijoitukset näyttivät miinusta. Korona-aikana Kankaan 2000-luvun alussa ostettujen rahasto-osuuksien arvot eivät menneet pakkaselle.
– Laskivat ne toki tilapäisesti, Kangas sanoo.
Muille Kangas haluaa antaa vinkin: jos saa vanhemmilta sijoituksia lahjaksi, ei kannata heti 18-vuotiaana myydä niitä ja käyttää rahoja. Rahoille kyllä tulee kyllä käyttöä myöhemmin – tulee ehkä perhettä, auton ja asunnon lainojen maksua ja monenlaisia kuluja. Omat sijoitukset tuovat taloudellista turvaa.
– On kallista olla aikuinen. Nytkin juuri omakotitalon oston jälkeen on pitänyt maksaa tontin lohkomisesta iso raha.
Kangas on usein pohtinut, miten mahtavaa on, että nyt 74-vuotias mummu ja jo edesmennyt pappa perustivat aikanaan pohjan Kankaan sijoituksille. Hän ei vain osannut kiittää siitä silloin lapsena – eikä hänen tietysti tarvinnutkaan osata toimia täydellisen järkevästi, koska hän oli lapsi.
– Nyt siitä olisi varmasti mukavaa puhua mummun kanssa. Voi olla keskusteluissa uusi ulottuvuus.
Säästäminen rahastoon on helppo ja vaivaton tapa tavoitella tuottoa. Aloittaa voit juuri sinulle sopivalla summalla, mutta alkuun pääset jo 10 €/kk. Näin aloitat rahastosäästämisen. |
Lue myös:
Aloittelevan sijoittajan 5 apuria – tunnetko jo nämä?
3 hyvää tapaa sijoittaa lapselle
Sijoittamisessa kannattaa muistaa myös siihen liittyvät riskit. Sijoituksen arvo voi joko nousta tai laskea, eikä ole takeita, että saat koko sijoittamasi pääoman takaisin. OP ei takaa, että saat sijoituksellesi tuottoa, eikä historiallinen tuotto ole tae tulevasta. OP-rahastoja hallinnoi OP-Rahastoyhtiö Oy, jonka asiamiehenä osuuspankki toimii. Osakesijoittamisen palvelut tarjoaa osuuspankki.