Korona-aika muutti paitsi suomalaista työelämää, myös asumista. Etätyön tekeminen lähes kaksinkertaistui pandemian myötä. Kun kodista tulikin yhtäkkiä työpaikka, moni havahtui lisätilan tarpeeseen.

Ja kun tietotyötä tekevien ei ollut tarpeen matkustaa työpisteelle päivittäin, isompi koti voitiin hankkia kauempaa. Lisäneliöitä ei ostettu vain sisälle, vaan myös pihalle. Tilastokeskuksen mukaan koronavuosina muutto kerrostaloista omakoti- ja rivitaloihin kasvoi jopa kahdeksalla prosentilla.

Koronan myötä myös ulkomaanmatkailu laitettiin tauolle. Kesämökkikauppojen määrä lisääntyi lähes 50 prosenttia. Kysynnän myötä kesämökkien keskihinta nousi Maanmittauslaitoksen tilaston mukaan yli 20 prosenttia vuoteen 2020 verrattuna.  

Viimeiset puolitoista vuotta ovat olleet asuntokaupassa poikkeuksellisia, myöntää Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton toimitusjohtaja Annukka Mickelsson. Vuonna 2021 solmittiin ennätykselliset 85 000 asuntokauppaa. Mickelsson muistuttaa kuitenkin, että asuntomarkkinoilla näkyvät myös muut isot yhteiskunnalliset muutokset.

– Pitkällä tähtäimellä perhekoon muutos, väestön ikääntyminen ja kaupungistuminen vaikuttavat asuntojen kysyntään ja niihin tarpeisiin, mitä ihmiset asumiselleen asettavat. Yksiöiden kysyntä kasvaa edelleen ja rantamökin sijaan kakkoskoti saatetaan hankkia kaupungista, Mickelsson kuvaa pitkän aikavälin trendejä.

Asuntojen neliöhintojen poikkeuksellisen kova kasvu viime vuosina on näkynyt erityisesti pääkaupunkiseudulla. Pääkaupunkialueella asunto-osakkeiden hinnat nousivat yli viisi prosenttia ja omakotitalojen hinnat yli 10 prosenttia. Hintojen noususta on saanut helposti hurjiakin tilastokäyriä asuntomarkkinoiden kuumenemisesta kertovien uutisten kylkeen.

Meno asuntomarkkinoilla rauhoittunut

Vuoden 2021 poikkeuksellisen koviin lukuihin verrattuna meno asuntomarkkinoilla on kuitenkin rauhoittunut selvästi. OP:n asuntomarkkinakatsauksen mukaan asuntojen hinnat ovat jatkaneet alkuvuodesta 2022 nousuaan vuoden takaiseen verrattuna, mutta tahti on selvästi hidastunut. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana hinnat nousivat keskimäärin 3,4 prosenttia. 

Hintojen nousu on nyt jakautunut maantieteellisesti tasaisemmin kuin aikaisemmin, ja huhtikuussa 2022 hintojen nousu olikin keskimäärin nopeampaa suurten kaupunkien ulkopuolella. Isompien asuntojen hinnat ovat nousseet, sen sijaan yksiöiden hinnat ovat olleet paikallaan tai joillain alueilla jopa laskeneet.

OP Ryhmän ekonomistit odottavat asuntojen hintojen nousun hidastuvan tänä vuonna 0,5–1,5 prosenttiin, mikä on selvästi viimevuotista hitaampaa. Ensi vuonna korkojen nousu ja hidastuva talouskehitys painavat asuntojen hintojen nousua entisestään: hintojen muutoksen ennustetaan olevan -0,5 ja 0,5 prosentin välillä. Inflaation pysytellessä korkeana asuntojen reaalihinnat laskevat niin tänä kuin ensi vuonna.

– Asuntomarkkinoiden hetkellinen kuumeneminen on ohi ja tunnelma on jo viilentynyt. Korkojen nousu rauhoittaa aktiviteettia entisestään. Romahdusta emme odota, mutta kyllä asuntomarkkinan veto näyttää selvästi viimevuotista nihkeämmältä, kertoo OP Ryhmän ekonomisti Joona Widgrén. 

Asumiskustannusten nousu hidastaa asuntokauppaa

Asuntolainojen tyypillisin viitekorko, 12 kuukauden euribor, nousi huhtikuussa positiiviseksi ja nousutahti on ollut erittäin nopeaa. Tällä hetkellä markkinoiden odotuksissa on, että 12 kuukauden euribor on noin 2 prosenttia vuoden päästä. 

– Rahoituskustannusten nousu vaikuttaa asuntomarkkinoille kasvua hidastavasti. Arviomme perusteella prosenttiyksikön nousu korossa voisi hidastaa asuntojen hintojen nousua kahdella prosenttiyksiköllä, sanoo Widgrén.

Korkojen ripeän nousun lisäksi nopeasti kohonneet energian hinnat ovat nostaneet asumismenoja. Viime vuosina totuttuihin erittäin mataliin omistusasumisen kustannuksiin on siis tullut tällä erää käänne.

Lisäksi Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on lisännyt yleistä epävarmuutta, mikä heijastuu asuntomarkkinoille selvästi lisääntyneenä varovaisuutena. Kaiken kaikkiaan asuntomarkkinoilla riskit ovat lisääntyneet ja mahdollisuudet ennakoitua heikompaankin kehitykseen ovat olemassa. 

– Epävarmuus on aina asuntomarkkinoille pahasta. Lisäksi korkojen nousun ja asumiskustannusten vaikutukset näkyvät asuntohinnoissa vasta viiveellä, eli kyllä näköpiirissä on heikompaa kehitystä. Riskit huonommasta asuntomarkkinakehityksestä ovat selvästi korkeammat kuin vielä viimevuonna, sanoo Widgrén.

Miten korkojen nousu vaikuttaa asuntolainaan? Lainalaskurilla voit kokeilla, millaiset lainan kustannukset ovat eri korkoprosenteilla. 

Lue myös:

Saanko yksin asuntolainaa? Ja neljä muuta usein kysyttyä asiaa asuntolainasta

Kannattaako nyt rakentaa?