Rakentamaton tontti näkyi suoraan Alina ja Markus Ahtiaisen kodin parvekkeelta. Se oli viimeinen tyhjä tontti parikymmentä vuotta sitten kaavoitetulta ja rakennetulta Kiimakallion asuinalueelta Lempäälässä. Yhtenä päivänä tontilla näkyi liikettä ja Ahtiaiset säikähtivät: aiotaanko sille rakentaa? Siitä ajatus ehkä lähti itämään.

Ahtiaiset viihtyivät mainiosti kotikulmillaan – kuten hirvetkin ennen muinoin kiima-aikana, mistä alueen kerrotaan saaneen nimensä. Kodin lähellä sijaitsivat Olivian, 10, koulu, ja Emilian, 3, päiväkoti. Helsinki–Tampere-moottoritie oli puolen kilometrin päässä ja ympärillä mukavat naapurit. Työpaikkaan Tampereen keskustaan hurautti nopeasti.

Vaikka pariskunnalla ei ollut muuttohaaveita, mieltä kaihersi ajatus siitä, että joku alkaisi rakentaa heidän silmiensä edessä ja he joutuisivat katselemaan sitä parvekkeeltaan. Ajatuksissa alkoi pyöriä omia rakennussuunnitelmia, ja monivaiheisten neuvottelujen jälkeen he päätyivät tontin omistajiksi.

Ahtiaiset postailivat ideoitaan Instagramissa, ja Grand Designs Suomi -arkkitehtuuriohjelma kiinnostui niistä. Ei aikaakaan, kun aviopari jo käynnisti ensimmäisen omakotitalonsa rakennustyöt.

OP_Media_Grand_Design_Tampere_07.jpg

KUVA 07: Villa Kiimakallio seisoo omalla rauhaisalla tontillaan, jossa on lääniä reilut tuhat neliötä. Talossa asuinpintaa on lähes kaksisataa neliötä.

Kaksi arvokasta oppia rakentamisesta

Kesäkuussa 2022 Ahtiaiset muuttivat uutuuttaan hohkavaan kivitaloon. Työt olivat vielä kesken. Vesi piti hakea keittiöstä ja neljästä suihkusta toimi yksi. Vaihe vaiheelta raput valmistuivat ja keittiökalusteet saapuivat asennettaviksi. Loppukesällä koti oli asuttavassa kunnossa ja rakentajat pääsivät siirtymään seuraaviin kohteisiin.

Syksyllä 2022 arkkitehti ja juontaja Samppa Lappalainen esittelee kodin Grand Designs Suomi -arkkitehtuuriohjelmassa MTV:llä. Kuvausaikataulut pistivät vauhtia Ahtiaisten suunnitelmiin.

– Ilman ohjelmaa olisimme aloittaneet rakentamisen ehkä vasta tänä keväänä, Alina kertoo.

Markuksen läsnäolo työmaalla nopeutti töiden etenemistä ja säästi kustannuksia.

Alinalle, 31, ohjelmaan osallistuminen oli mainio kokemus. Markukselle, 39, se aiheutti stressiä; oli vaikea näyttää keskeneräistä kotia ulkopuolisille. Sen ymmärtää, kun tutustuu Villa Kiimakallioon valmiina. Lukuisista yksityiskohdista käy ilmi rakentajien estetiikan ja laadun arvostus, täydellisyyden tavoittelu.

– Kun tulemme kotiin, on kuin tulisi luksuslomalle, Markus kiteyttää.

Rakennusvaiheessa lomafiilikset olivat tosin kaukana, sillä Markus oli työmaalla läsnä lähes päivittäin. Se nopeutti hänen mielestään töiden etenemistä ja säästi kustannuksia. Samalla hän sai arvokasta oppia rakentamisesta.

Yksi oppi on se, että ilman kunnon suunnitelmia kaikki viivästyy ja mutkistuu. Toinen oppi taas on se, että suunnitelmia ei kannata pikkujuttujen takia rukkailla. Jos pistorasian paikan haluaa vaihtaa kymmenen senttiä uuteen suuntaan, muutos laukaisee liikkeelle työlään ketjureaktion. Yhden työmiehen työ vaikuttaa toisen työhön ja se taas kolmanteen. Työskentely pitkittyy ja kallistuu, eikä välttämättä paranna alkuperäistä suunnitelmaa.

Vaikka Ahtiaiset eivät olleet miettineet esimerkiksi sähkösuunnitelmia ihan loppuun asti, Villa Kiimakallio valmistui nopeasti, reilussa vuodessa.

OP_Media_Grand_Design_Tampere_02.jpg

KUVA 02 (Olohuone ja ruokailutila): Kaksiosaisessa olohuoneessa katse kiipeää viiden metrin korkeuteen.

Budjetti ylittyi, mutta energia-asioissa oli onnea

Ahtiaiset hahmottelivat talotoiveitaan ensin Pinterest-sovelluksessa. Arkkitehti Virve Rosberg hyödynsi hahmotelmia omissa piirustuksissaan. Tavoitteena oli rakentaa perusteknologian sijaan kaikilla herkuilla varustettu älytalo, jollaista Suomessa ei ole totuttu näkemään.

Suunnitelmia haittasivat lukuisat kriisit, korona ja sota, jotka osuivat samaan aikaan rakentamisen kanssa. Komponenteista oli jatkuva pula. Rakennusmiehet eivät esimerkiksi pystyneet sulkemaan olohuoneen kattoa, koska katon sisärakenteisiin upotettavia kaiuttimia piti odottaa kolme kuukautta.

– Älyteknologiaan on mennyt hirveästi rahaa, emmekä välttämättä ole saaneet rahalle vastinetta, Alina myöntää.

Kaikki mahdolliset toiminnot on automatisoitu, jotta sähkön kulutus olisi mahdollisimman pientä.

Alkuperäinen älyteknologiatoivelista oli pitkä, mutta jossain vaiheessa budjetti ylittyi. Muun muassa älypistorasiat vaihtuivat tavallisiksi pistorasioiksi ja terassin rakentaminen siirtyi ensi vuoteen. Rakentajat toivovat, että kodin kokonaiskustannukset eivät ylittäisi miljoonan euron rajaa.

Onnea rakentajilla on sen sijaan ollut energia-asioissa. Pariskunta solmi viime syksynä kiinteähintaisen sähkösopimuksen, joka on ainakin toistaiseksi taannut siedettävät sähkölaskut.

– Kaikki mahdolliset toiminnot on automatisoitu, jotta sähkön kulutus olisi mahdollisimman pientä. Talo lämpiää maalämmöllä. Ikkunoissa on screenkaihtimet, jotka tunnistavat sääaseman avulla, paistaako aurinko liikaa ja pitäisikö taloa viilentää laskemalla kaihtimet alas, Markus kuvailee.

OP_Media_Grand_Design_Tampere_01.jpg

KUVA 01: Talossa on panostettu älyteknologiaan. Markus näyttää, miten valaistusta voi säätää.

"Hampaita harjatessa peilistä voi lukea iltapäivälehteä"

Villa Kiimakallio seisoo omassa rauhassaan päättyvän tien kulmatontilla. Tontilla on tilaa reilut tuhat neliötä, talossa asuinpintaa lähes kaksisataa neliötä. Asuinrakennuksen pääosa on perheen käytössä, lisärakennus vieraita varten.

– Lempipaikkani on meidän makuuhuoneen kylppäri. Se on niin zen! Siinä on kaunis kattoikkuna, kylpyamme, kultaa ja mustaa sekä älypeili, joka muuntautuu tietokonenäytöksi, Alina luettelee. –  Hampaita harjatessa peilistä voi lukea iltapäivälehteä tai tarkistaa osakekursseja. Kylpyammeessa maatessa voi katsoa lempisarjaa televisiosta.

Kaksikerroksinen talo kätkee sisäänsä lukuisia uniikkeja yksityiskohtia. Talontekijät eivät päässeet helpolla, sillä Ahtiaiset vaativat laadukasta työnjälkeä. Kysymyksiä satelikin Markukselle työmaalla tiuhaan. Paikan päällä kannatti olla, sillä asiat tuli tehtyä kerralla oikein.

Markuksen lempipaikka on vanhempien makuuhuone. Sen erikoisuus on sisäikkuna.

– Aamulla kun herään, näkymä taloon ja talosta ulos on todella hieno, hän sanoo.

OP_Media_Grand_Design_Tampere_05.jpgVilla Kiimakalliossa on oma kylpyhuone vanhemmille ja oma tyttärille. Vanhempien kylppäriin lankeaa luonnonvalo kattoikkunasta.

OP_Media_Grand_Design_Tampere_06.jpg– Rakensimme Villa Kiimakallion itseämme varten. Nautimme kaikesta vähän paremmasta, sanoo Alina Ahtiainen.

Grand Designs Suomi torstaisin 22.9. klo 21 alkaen MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Ohjelmassa seurataan erilaisten kotiunelmien rakentumista ympäri maan. Suomalaisten kotien ja kiinteistönvälityksen asiantuntija OP Koti on Grand Designs Suomen pääyhteistyökumppani.

Etsitkö omaa unelma-asuntoa? Katso myytävät asunnot OP Kodin sivuilta‍‍