Viime vuonna 20 vuotta täyttäneessä Vuosaaren taiteilijatalossa asuu yhä paljon ”alkuasukkaita”. Jo vuonna 2003 taloon muutti muusikoita, tanssijoita, kuvataiteilijoita ja muita luovien alojen edustajia. Nykyisin kuusikerroksisessa talossa asuu myös esimerkiksi animaattori ja sarjakuvataiteilija.

Ervi Sirén haki asuntoa taiteilijatalosta jo talon valmistumisvaiheesta, mutta pääsi muuttamaan vasta seuraavalla yrityksellä.

– Aivan aluksi ajattelin, että mihin huitsin Nevadaan tulinkaan, tanssitaiteilija-pedagogi sanoo.

Vastaavanlaisia ajatuksia on ollut monilla muillakin, mutta vain harva on kääntynyt kannoillaan.

– Me pääsimme muuttamaan ykkösvaihtoehtoomme, kun kotimme ensimmäiset asukkaat päättivät palata Helsingin keskustaan, performanssitaiteilija Willem Wilhelmus kertoo.

Tuttavia heti hississä

Taiteilijatalon ympäristö on muuttunut paljon kahdessakymmenessä vuodessa. Lähistölle on tullut paitsi uutta asutusta myös upea uimaranta.

– Minä tutustuin ensimmäisiin naapureihimme hississä heti muuttopäivänämme, Willem Wilhelmus kertoo.

Ervi Sirén tunsi olevansa taiteilijatalossa enemmän kotonaan sen jälkeen, kun hän liittyi talon asukkaiden perustamaan Taiteen Vuoksi -yhdistykseen. Yhdistys toteuttaa muun muassa taidetapahtumia. Viimeksi viime vuoden lopulla järjestettiin Joulukalenteri.

Tuolloin yleisö pääsi seuraamaan vaihtuvia esityksiä taidetaloon kuuluvan Villa Lill Kalvikin ikkunoista. Esimerkiksi performanssitaiteilija Willem Wilhelmus oli tapahtumassa oma esiintymisvuoronsa.

Taiteilijatalossa hollantilaissyntyinen mies tunsi pian olonsa kotoisaksi. Wilhelmuksen ensimmäiset Suomen-vuodet olivat olleet sosiaalisesti oudohkoja.

– Alppilassa asuessamme jotkut naapurit alkoivat moikkailla ajan kanssa, mutta saattoivat lakata tervehtimästä taas jossain vaiheessa, Wilhelmus ihmettelee. 

Willem Wilhelmus fanittaa vaimonsa, kuvataiteilija Anna Wilhelmuksen tuotantoa.

Naapureina entisiä oppilaita

Taiteilijatalossa asuu taiteilijoiden perheenjäsenet mukaan lukien yli sata henkilöä. Noin neljännes asukkaista on yksineläjiä ja toinen neljännes eläkeläisiä.

”Alkuasukkaisiin” kuuluva Pia Euro kertoo, että talon valmistuttua perheisiin syntyi paljon lapsia. Hiekkalaatikon reunalla istuessa olo ei tuntunut missään vaiheessa turhauttavalta.

– Meillä äideillä oli ammattiemme takia paljon muutakin puhuttavaa kuin puuro ja porkkanasose. Välillä joku otti vastuun lastenhoitoringistä, ja minäkin pääsin työhuoneelleni.

 Taiteilijana elämä muuttuu paljon, on kamppailuakin, mutta se, että talo pysyy, pelastaa monet vaikeat hetket ja on valtavan suuri henkinen etu.

Euro kertoo, että talon lapsiperheillä on edelleenkin lastenhoitorinkejä. Seuraava vauva syntyy pian.

Euron omat lapset ovat aikuistumassa ja hän itse tekee paitsi taidetta myös opettaa Aalto-yliopistossa nykytaidetta, visuaalista kulttuuria ja kuratointia.

Tänään Euron ja Teatterikorkeakoulussa muun muassa tanssitaiteen professorina työskennelleen Ervi Sirénin keskustelu sivuaa opettajuutta. Molemmat korostavat sitä, että opettajien on annettava oppilaille tilaa ja maltettava olla tuputtamatta vain omia ideoita.

Taitelijatalossa asuu Sirénin entisiä oppilaita, ja äskettäin yksi Euron entinen oppilas muutti tämän seinänaapuriin. 

Pirkka Hellman ja Hanna Pajala-Assefa ovat asukastoimikunnan aktiiveja.

Taiteilija kuin outolintu

Muuttoliike taiteilijataloon ja talosta pois on vähäistä. Elämäntilanteiden muuttuessa asuntoja saatetaan vaihtaa naapureiden kesken.

Yksi asukkaita yhdistävistä tekijöistä on rakkaus ympäröivään luontoon. Merestä ja sen rantoja kiertäviltä kävelyreiteiltä haetaan energiaa ja inspiraatiota.

Silti tärkeintä on se, kuinka taiteilija ymmärtää taiteilijaa.

– Taiteilijapiirien ulkopuolella koemme helposti olevamme marginaalissa, outolintuja, Pia Euro sanoo.

– Täällä kaikki ymmärtävät sen, että meillä on vaativa työ, joka voi sitoa 24/7 – tai ainakin aikataulut ovat moninaiset, koreografi Hanna Pajala-Assefa jatkaa.

Freelance-työhön liittyy myös taloudellinen epävarmuus. Taiteilijatalossa se, että tulot ovat välillä pienet tai että tuloja ei ole ollenkaan, on tuttua.

Apurahojen hakuprosessia voi seurata pettymys. Silloin naapuri saattaa sanoa lohdun sanat: muista, että olet hyvä työssäsi, vaikka et apurahoja aina saakaan. 

Koti turvasatamana

Pia Euro kuvaa koko yhteisön tunteita, kun hän puhuu siitä, kuinka koti tuo turvallisuuden tunnetta.

– Taiteilijana elämä muuttuu paljon, on kamppailuakin, mutta se, että talo pysyy, pelastaa monet vaikeat hetket ja on valtavan suuri henkinen etu.

Tällä hetkellä monet asukkaat ovat huolissaan vuokrien nostopaineesta. Asukastoimikunnan varapuheenjohtaja Hanna Pajala-Assefa ja puheenjohtaja Pirkka Hellman osallistuvat taloa hallinnoivan säätiön kokouksiin niin, että he vievät viestejä asukkailta päättäjille ja toisin päin.

Päättäjiä ja Helsingin kaupunkia muistutetaan siitä, että taiteilijat ovat yhteiskunnassamme ahtaalla, eikä vuokrataso voi olla kovin korkea.

– Toivomme, että päättäjät huomioivat jatkossakin sen, että talomme tuo positiivista vaikutusta koko asuinalueellemme, Hanna Pajala-Assefa sanoo.

Pirkka Hellman puhuu lämpimästi yhteisöllisen asuinrakentamisen puolesta.

– Yhteisöasumistalojen rakennuttamista kannattaisi pohtia enemmän siksikin, että väestö ikääntyy, arkkitehtina työuransa tehnyt Hellman sanoo.

Hanna Pajala-Assefa, Ervi Sirén ja Pirkka Hellman ihailevat naapuriensa taidetta. Takkahuoneen seinällä on Antti Kolin vaikuttava valokuvateos.

Vaihtotalous toimii

Taiteilijatalossa moni yhteisöllisyyden muoto on syntynyt kuin itsestään. Esimerkiksi kampaaja-aikaa ei kannata varata, onhan omassa talossa käsistään käteviä naapureita. Juhla-asun voi usein lainata, ja jos kahvimaito loppuu, sitä saa kotitalosta aamuisin jo ennen kauppojen aukeamista.

– Meillä on tällainen vaihtotalouden toimintamalli, asukkaat sanovat.

Naapurit ovat yksi heitä inspiroivista tekijöistä. Yhteistyötä tehdään paljon.

Mikäli joku talon asukkaista vaikkapa tanssii, toinen saattaa kysyä, pääsisikö hän piirtämään tanssijaa.

– Viimeksi kun minun puolisollani oli taidenäyttely, siitä tulikin poikkitaiteellinen. Niin moni eri taiteenalan edustaja halusi reflektoida Annan teoksia, Willem Wilhelmus sanoo.

Hän itse on eläkeikäinen, mutta täydessä työn touhussa. Äskettäin Wilhelmus hankki työtilan Vuosaaren entisestä lukiosta.

– Koska olen eläkkeellä, voin työskennellä aiempaa paineettomammin. Ennen järjestin nykyistä enemmän performanssi- ja poikkitaiteellisia tapahtumia, hän sanoo.

Vanhuksille naapuriapua

Eläkeikäisistä talon asukkaista Pirkka Hellman on aktiivinen oman alansa, arkkitehtuurin, seuraaja. Asukastoimikunnan puheenjohtajana hän rohkaisee väkeä vastuunkantoon viihtyisyyden ja tilojen toimivuuden ylläpitämiseksi.

75-vuotias Ervi Sirén esiintyy seuraavaksi Kiasmaan tulevassa installaatiossa.

– Tanssi on minulle edelleen työ, ei harrastus, hän kertoo.

Kotitalossaan Sirén nauttii siitä, että talossa asuu laaja kirjo eri alojen osaajia.

– En tykkäisi, jos talo olisi täynnä tanssijoita. Täällä hienoa on ammattien kirjo ja se, että täällä asuu eri-ikäisiä ihmisiä.

Talon yli 80-vuotiaista asukkaistakin monet, kuten kirjailija Hannu Salama, työskentelevät yhä.

– Jos vain on terveyttä, työ tuo nautintoa ja järjestystä arkeen, Pirkka Hellman tietää.

Hanna Pajala-Assefa uskoo, että talossa jokainen kokee, että myös apua voi pyytää.

– Meillä asuu hyvinkin iäkkäitä ihmisiä, jotka pärjäävät kotona naapuriavun turvin. Kyllä täällä katsotaan perään, ja kaikilla on joku, jonka kanssa on tiivis yhteys, Pajala-Assefa kertoo.

Onko mielessäsi muuttaminen? Katso myynnissä olevat asunnot‍ OP Kodin sivuilta.

Lue myös:

Jorma teki satsauksen tulevaisuuteen 72-vuotiaana: Palvelutalossa en ole yksin

Isovanhemmat muuttivat lähemmäs lapsenlapsiaan: ”On ihana olla osa heidän arkeaan”‍

Vuosia yhdessä ollut pariskunta asuu eri talouksissa: “Suhteemme voi paremmin, kun saan pitää omasta rauhastani kiinni”‍