Isännöintiliiton lakiasiantuntija Jenni Lauhia kertoo, että taloyhtiöissä keskustellaan nykyään paljon tupakoinnin rajoittamisesta.

Vuokranantaja voi halutessaan kieltää vuokrasopimuksessa tupakoinnin asunnon sisällä ja parvekkeella. Osakkeenomistajan tupakointia on vaikeampi rajoittaa.

– Yhtiöjärjestyksessä voidaan kieltää tupakointi kaikissa asunnoissa ja parvekkeilla. Yhtiöjärjestyksen muuttaminen jälkikäteen on kuitenkin vaikeaa, sillä siihen vaaditaan kaikkien osakkaiden suostumus.

Periaatteessa myös kunnan terveysviranomainen voi kieltää tupakoinnin yksityisasunnossa, mikäli se katsoo, että savusta aiheutuu naapurihuoneiston asujalle terveyshaittaa. Käytännössä prosessi on pitkä ja vaikea.

Myös yöllä saa käydä suihkussa

Lauhian mukaan normaaliin elämään, jota taloyhtiö ei voi rajoittaa, kuuluu myös esimerkiksi öinen wc:ssä tai suihkussa käyminen – ja öinen ruuan laitto.

Taloyhtiö ei saisi myöskään estää järjestyssäännöissään parvekkeella grillausta, koska lakikaan ei sitä kiellä.

– Taloyhtiön kannattaa kuitenkin neuvoa asukkaita paloturvallisuudessa. Sähkö- tai kaasugrilli parvekkeella on ok, mutta ei esimerkiksi kertakäyttögrilli, joka voidaan rinnastaa avotuleen.

Jos jollakin on pakottava tarve käyttää kopisevia puukenkiä, sekin on sallittua, mutta ei ehkä kovin huomaavaista naapureita kohtaan.

Taloyhtiö ei voi myöskään kieltää asukkailta lemmikkieläimiä, vuokranantaja kylläkin.

Ihanaa musiikkia vai kauheata meteliä?

Asunnossa, ja siihen laskettavalla parvekkeella, on myös sallittua pitää juhlia sekä soittaa musiikkia. Häiritsevä metelöinti on kuitenkin kielletty.

Ongelmana on luonnollisesti se, että kun joku kokee soittavansa ihan hiljaa Motörheadin kauneimpia hevejä, niin toisen mielestä naapurista kantautuu sietämätöntä möykkää.

Terveellä maalaisjärjellä ja hyvällä harkinnalla pääsee jo pitkälle. Lisää osviittaa tarjoavat esimerkiksi järjestyssääntöjen määräykset hiljaisuudesta, tavallisesti kello 22-07 välisenä aikana.

– Sosiaali- ja terveysministeriön linjauksen mukaan hiljaisena aikana sallitaan keskimäärin korkeintaan 30 desibelin äänet. Muina aikoina keskimääräinen äänentaso saa olla korkeintaan 35 desibeliä.

Kerrostalossa saa myös soittaa pianoa, tietyllä maltilla:

– Tuomioistuimessa päätettiin taannoin, että kuusi tuntia pianonsoittoa päivässä on jo liikaa.

Toistuva häiritsevä metelöinti on yleisimpiä syitä, jolla taloyhtiö voi hallintaanottovaroituksen jälkeen ottaa omistusasunnon väliaikaisesti haltuunsa tai vuokranantaja voi purku-uhkaisen varoituksen annettunaan purkaa vuokrasopimuksen.

Remontti saattaa vaatia lupaa

Monille voivat tulla yllätyksenä myös muutostöitä koskevat säännöt. Osakkeenomistajan on saatava taloyhtiöltä lupa, jos hän suunnittelee remonttia, joka ulottuu seinä- tai lattiarakenteisiin tai muihin rakennuksen osiin, jotka ovat taloyhtiön kunnossapitovastuulla.

– Taloyhtiö voi asettaa remontille myös ehtoja, joilla se varmistaa, että työ tulee tehtyä kunnolla.

Vuokralaisen pitää kysyä aina vuokranantajalta lupa pieniinkin pinta- ja maalausremontteihin.

Piditkö artikkelista? Tilaa maksuton OP Median uutiskirje, ja saat sähköpostiisi ajankohtaiset vinkit oman taloutesi hallintaan sekä asumiseen kerran viikossa.

Lue myös:

Kuka korvaa vahingon taloyhtiössä?

Rovaniemen Airbnb-buumi aiheuttaa taloyhtiöissä päänvaivaa