Ensiasunnon ostaminen alkoi kiinnostaa kuvittaja-graafikko Kaisu Sandbergia, kun hän oli saanut vakituisen työpaikan. Sandberg säästi asunnon ostamista varten ASP-tilille.

Viime kesänä varoja oli kertynyt sen verran, että hän kyseli lainatarjouksia eri pankeista kumppaninsa Juha Kivivuoren kanssa.

– Asuimme aiemmin puolisoni omistamassa paritalossa ja halusimme ostaa yhdessä omakotitalon, Sandberg kertoo.

Kun pariskunnalle oli selvää, kuinka paljon kumpikin heistä voisi saada lainaa, he aloittivat uuden kodin etsimisen. Kriteereinä olivat omakotitalon lisäksi oma tontti ja se, ettei talon rakenteissa ole mitään vikaa. Sen sijaan remonttikuntoisuus oli pariskunnalle vain mieluisa asia.

– Tykkäämme molemmat remontoimisesta ja osaamme tehdä paljon itse.

Kissa loikoilee kaapin päällä.

Remontti tehdään kerros kerrallaan valmiiksi. Ensin alakerta, sitten yläkerta. Kaapin päällä loikoilee pariskunnan kissa Helvi.

Visuaaliselle taitelijalle oli tärkeää, että talo näyttäisi kivalta myös ulkoapäin. Kivivuoren toiveissa oli autotalli tai piha, johon voisi rakentaa autokatoksen.

Sandberg puolestaan halusi, että uudesta kodista pääsisi julkisilla liikennevälineillä kätevästi Helsingin keskustaan.

He kävivät katsomassa taloja ympäri pääkaupunkiseutua, mutta lopulta uusi koti löytyi Helsingin Heikinlaaksosta, läheltä vanhaa kotia.

Valo tulvii sisään kattoikkunoista

Sandbergin mielestä talossa oli oltava jokin wau-efekti, joka sinetöisi ostopäätöksen.

– Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, hän lisää.

Heidän uudessa kodissaan tämä ratkaiseva tekijä oli valoisuus, joka syntyi isoista ikkunoista sekä alakerran avarasta avokeittiöstä, olohuoneesta ja tilan huonekorkeudesta. Erityisen ihastunut pariskunta oli yläkerrassa sijaitsevien makuuhuoneiden kattoikkunoihin.

Kun uutisointi sähkön hinnasta muuttui positiivisemmaksi vuodenvaihteen jälkeen, ostotarjouksia alkoi tulla.

Lisäksi talo täytti pariskunnan uudelle kodilleen asettamat kriteerit: Pihassa on autotalli, keskustaan pääsee bussilla ja rakenteelliset asiat ovat kunnossa. Myös talon kaunis lautaverhoilu miellytti Sandbergin silmää. Neliöitä on kahdessa kerroksessa yhteensä 140.

Pariskunta teki asuntonäytöllä käytyään uudesta kodistaan ehdollisen ostotarjouksen. Ehtona oli, että he saisivat vanhan kotinsa myytyä.

Energiakriisi, korkojen nousu ja inflaatio olivat jo haastaneet asuntomarkkinoita, mutta pari alkoi myydä edellistä asuntoaan toiveikkain mielin.

– Se oli siistissä kunnossa, ja olimme tehneet siellä pintaremonttia.

Asunnossa pitää olla hinta kohdillaan

Vanhan kodin myymiseksi järjestettiin loppuvuodesta 2022 yhteensä 40 yksityisnäyttöä. Ensimmäiseen kahteen kuukauteen kukaan ei jättänyt ostotarjousta.

– Luulen, että moni ostajaehdokas pelästyi talon sähkölämmitystä.

Kun uutisointi sähkön hinnasta muuttui positiivisemmaksi vuodenvaihteen jälkeen, ostotarjouksia alkoi tulla.

Näytteitä erilaisista lattiamateriaaleista.
Pariskunta aikoo selvitä remontissa tavallista halvemmalla, sillä he osaavat tehdä paljon itse. Alakerran lattiamateriaaliksi valikoitui vinyylilankku.

Sandberg ja Kivivuori oppivat asunnon osto- ja myyntiprosessista sen, että tällä hetkellä hintapyynnön pitää olla kohdillaan alusta alkaen. He joutuivat laskemaan myyntihintaa, mutta myös heidän ostamansa asunnon hintaa oli laskettu.

– Nyt on ostajan markkinat.

Sandberg kokee, että he tekivät hyvät kaupat ostamastaan talosta. Keskeisen sijaintinsa vuoksi sen arvo tulee pysymään, ja kyseessä voi hyvinkin olla loppuelämän koti.

Olemme tosi tyytyväisiä, että ostimme asunnon markkinatilanteesta huolimatta. On ihanaa tehdä kodista meidän näköisemme.

Sandbergille markkinatilanne on ollut kannattava. Ensiasunnon ostajana hänen ei tarvinnut maksaa varainsiirtoveroa, ja ASP-lainaan kuuluu valtion korkotuki. Jos korko nousee yli 3,8 prosentin, valtio maksaa 70 prosenttia ylimenevästä osasta.

Silti ensiasunnon ostajan kannattaa olla varautunut. Sandberg neuvoo laskemaan, kuinka paljon rahaa elämiseen jää kuukausittain lainan lyhentämisen jälkeen sekä säästämään tilille puskuria yllättävien menojen varalle.

– Remontoinnista ja sisustamisesta selviää edullisemmin, jos tekee mahdollisimman paljon itse ja ostaa tarvittavat huonekalut käytettyinä. Itse olen varsinainen tarjoushaukka ja seuraan ahkerasti tori.fi:tä.

Remonttibudjetti noin 30 000 euroa

Vanhan kodin myynti, uuden ostaminen ja muutto tapahtuivat lopulta tammi–maaliskuussa 2023. Sandberg päätyi vaihtamaan pankkia paremman lainatarjouksen perässä, joten hänen ASP-tilinsä siirrettiin pankista toiseen. Siirtoa ei voinut tehdä ennen kuin kauppoihin oli enää muutama päivä.

– Se oli hermostuttavaa, ja välillä oli pää pyörällä kaikesta, mutta pankkivirkailijat olivat onneksi kärsivällisiä ja auttoivat.

Taiteilija työpöytänsä ääressä.
Luonnonvaloa tulvivassa työhuoneessa saa keskittyä rauhassa. Tämä huone valmistui ensimmäisenä.

Kun pariskunta pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa, he alkoivat heti irrottaa vanhoja tapetteja. Nyt jo useampi ilta on venynyt pitkäksi remonttihommissa. Huonekaluja ja tavaroita siirrellään tarpeen mukaan huoneesta toiseen pois remontin tiellä.

– Olemme tosi tyytyväisiä, että ostimme asunnon markkinatilanteesta huolimatta. On ihanaa tehdä kodista meidän näköisemme.

Pariskunnan remonttibudjetti on noin 30 000 euroa. He tekevät uuden keittiön, vaihtavat alakerran lattian ja maalaavat kaikki seinät.

Makuuhuoneeseen hotellitunnelmaa

Sandbergin salvianvihreä työhuone on jo täysin valmis. Hän kutsuu sitä uuden kodin väriläiskäksi, sillä työhuonetta lukuun ottamatta kodin värimaailma on hillitty. Alakerran lattia on vaaleaa tammea, joka sopii yhteen hiekanväristen keittiökalusteiden kanssa.

– Uudessa keittiössä tulee olemaan paljon tilaa kokkailuun. Asennamme sinne myös aamiaiskaapin, jonne saa piiloon kaikki pienkodinkoneet.

Makuuhuoneeseen pariskunta on ostanut uuden jenkkisängyn. Sandberg haluaa luoda sinne St. George -hotellin sisustuksen inspiroimana levollista tunnelmaa ja arjen luksusta.

Pariskunnan tavoitteena on saada alakerta remontoitua kevään aikana, ja syksyllä vuorossa on yläkerta. Yläkerran aulatilaan Sandberg haaveilee rakentavansa näyttävän kirjastonurkkauksen.

– Kirjahyllyn lisäksi sinne tulisi muhkea nojatuoli, jossa voi istua lukemassa.

Kaisu Sandberg asettelee kortteja hyllylle työhuoneessaan.
Sandbergin kuvitukset ovat usein värikkäitä, joten hän halusi myös työhuoneeseensa värikkyyttä.
Mietitkö ensiasunnon ostamista? Lisätietoa ASP-säästämisestä löydät täältä

Lue myös:

ASP-tilille saa nyt ilmaisen korkokaton ja säästöille hyvää korkoa

Velkavankeudesta vapautunut Annika Kajan: ”Murehdin, että tulisin maksamaan tätä velkaa loppuelämäni”

Opiskelija, muista nämä vakuutukset, kun muutat omillesi