Erillään asuvalla kihlaparilla synkkaa hyvin: ”Yhdessä asutaan perjantaista maanantaihin”

Viiden vuoden aikana parisuhteeseen ehtii muodostua jos jonkinlaisia tapoja ja tottumuksia. Sitä oppii esimerkiksi, millä tavalla toisen kanssa on kiva jutella.

Marja Myllyniemellä ja Károly Garamilla on – monen ulkopuolisen mielestä – hämmentävän suorasukainen tapa kommunikoida keskenään. Miten te tuolla tavalla toisillenne puhutte, joku on ihmetellyt.

Pariskunnalle kyse on rehellisyydestä ja luottamuksesta sekä yhteisestä huumorista, jota he viljelevät tauotta haastattelun aikana Myllyniemen kodissa. Garam oli alun perin päättänyt istua hiljaa nojatuolissaan, mutta niin vain keskustelu tempaisi hänet mukaansa. 

Ilmassa väreilee lämpöä ja puheessa kumppanin kunnioitusta. Yhdessä on hyvä olla, he viestittävät olemuksellaan. 

Aikuista rakkautta

Rehellisyys oli läsnä jo ensitapaamisissa, kun Myllyniemi, 74, ja Garam, 82, aloittivat seurustelun viisi vuotta sitten. Molempien monikymmenvuotiset avioliitot olivat päättyneet puolison kuolemaan, ja elämä ohjasi yksinäiset lesket toistensa tykö. Asioista, niin kepeistä kuin kipeistä, puhuttiin heti avoimesti ja rehellisesti. 

Hämeenlinnan asukkeina Myllyniemi ja Garam tunsivat toisensa entuudestaan. Myllyniemi oli niittänyt mainetta hämeenlinnalaisen lasten- ja nuortenteatterin Miniteatterin monivuotisena johtajana. Garam oli luonut pitkän uran sellotaiteilijana Radion Sinfoniaorkesterissa ja Kuopion kaupunginorkesterissa. Molemmilla on neljä aikuista lasta ja liuta lapsenlapsia.

Seurustelu syveni rakkaudeksi, ja sen merkiksi solmittiin kihlat.

– Meillä on rakkaussuhde. Rakastan Karoa niin paljon, Myllyniemi sanoo ja herkistyy.

Tunne on molemminpuolinen. 

– En minä viitsisi pelleillä tässä iässä enää tällaista, Garam vahvistaa.

Omat asunnot ovat luonnollinen valinta

Vaikka suhde on vakaalla pohjalla ja tähtäimessä yhteinen elämä tulevinakin vuosina, kumpikaan ei ole luopunut omasta kodistaan. Erilliset osoitteet ovat tuntuneet oikealta päätökseltä, vaikka kummallakaan ei ollut aiempaa kokemusta siitä, että pariskunta voisi asua erillään. Välimatkaa asunnoilla on kolmisen kilometriä. 

– En halua lähteä omasta kodista minnekään, eikä Karolla olisi ollut luonani omaa tilaa eikä mitään omia juttuja. Olen kauhea touhuaja, nyplään ja näplään ja kirjoittelen kaikkea mahdollista, Myllyniemi perustelee. 

Oma asunto tuntuu myös turvalliselta ajatukselta mahdollisten yllätysten varalta.  
– On sitten paikka, mihin mennä, jos jotain tulee, Garam täydentää.

Jos pariskunta haluaisi yhteisen kodin, molempien olisi myytävä asuntonsa. Ajatus ei sytytä, ainakaan juuri nyt. 

– Jos asuttaisiin yhdessä, molemmilla pitäisi olla oma puoli ja niiden välissä ovi. Voitaisiin sitten vierailla toistemme luona ja yöpyä joko toisen tai omassa sängyssä, Myllyniemi sanoo. 

Myllyniemen ja Garamin asunnot ovat samankokoiset, mutta pariskunta viettää yhteistä aikaa enemmän Myllyniemen kodissa. Syykin selviää: talon emäntä viihtyy ruoanlaiton parissa toisin kuin kumppaninsa.  

Pian keittiöstä leviääkin kalapaistoksen herkullinen tuoksu. Myllyniemi ei kuitenkaan kiirehdi vilkuilemaan aterian edistymistä, vaan hän luottaa munakelloon: se pirahtaa soimaan tismalleen silloin, kun vuoka on otettava uunista.

Yhteisessä kalenterissa yhteiset menot

Viikonpäiviin pariskunta on löytänyt säännöllisen rytmin. Garam saapuu morsiamensa luo perjantaina ja poistuu tämän luota maanantaiaamuna.

– Minut heitetään ulos, hän vitsailee.  

– Eikä heitetä! Myllyniemi protestoi.

Välipäivinä rakastavaiset pitävät toisiinsa tiivistä yhteyttä puhelimitse. Puhelimet pirisevät monta kertaa päivässä. Usein kumpikin on juuri aikonut soittaa, mutta toinen ehtii ensin.

Myllyniemi käyttää rupattelutuokion tehokkaasti hyväkseen ja meikkaa tai tekee ruokaa samalla. Joskus hän kulkee ympäriinsä peili kädessään ja puhuu sille, kunnes hoksaa, ettei kädessä olekaan puhelin. 

Puheenaiheena saattaa olla yhteinen meno tai jonkin lapsen syntymäpäivä. Tapahtumat ja muistamiset Myllyniemi on kirjannut kahteen isoon, samanlaiseen kalenteriin. Kirjausten ansiosta yksityiskohdat pysyvät muistissa kummassakin huushollissa. 

– Minusta on tullut Karolle pikku sihteerikkö. Pidän hänet perillä siitä, mikä päivä tänään on. Mutta kyllä hän sen tietää, kunhan esittää, Myllyniemi kiusoittelee. 

Sähköisiä kalentereita pariskunta ei siis käytä, eikä se onnistuisikaan, sillä Garam ei harrasta älylaitteilla puuhastelua; kännykäksi kelpaa helppokäyttöinen Doro. Myllyniemi onkin ottanut tehtäväkseen paitsi kalentereiden täyttämisen, myös heidän yhteisten sosiaalisten suhteidensa hoitamisen. 

Hän lähettää älypuhelimestaan valokuvia ja terveisiä niin omille kuin Garaminkin perheenjäsenille ja kavereille. 

– Näytän sitten Karolle hänen kavereidensa lähettämät viestit, Myllyniemi kertoo. 

Terveisten tutkailu tuo hyvän mielen molemmille. 

Avointa puhetta rahasta

Yhteispeli sujuu pariskunnan välillä myös taloudenhoidossa. Molemmat vastaavat omista asumiskustannuksistaan ja muun muassa lastensa muistamisista, sen sijaan yhteiselosta koituvat kustannukset he jakavat keskenään. 

Koska Myllyniemi tykkää kokkaamisesta, hän myös ostaa valtaosan ruokatarvikkeista. Garam osallistuu ruokamenoihin ja maksaa lisäksi milloin taksin, milloin elokuvaliput.  

– Lapset eivät raha-asioitamme utele, eivätkä ne heille kuulukaan, Garam sanoo. 

Munakello pirisee, ja emäntä rientää keittiöön. Hän on puheen lomassa laulaa luikauttanut pari säveltä ja yrittänyt houkutella muusikkokihlattuaankin laulamaan. Turhaan. Vaikka Garam on esiintynyt laulajana lukuisissa yhteyksissä elämänsä aikana, nyt hän ei pehmene.

Tunnelma pysyy kiusoittelusta huolimatta leikkisänä. Ollaan yhdessä, syödään saman pöydän ääressä ja jutellaan. Silloin on kaikki kohdillaan.

Lue myös:

Ystävyys alkoi eläkeiässä: "Vaikka olisin kuinka myrtsinä, hän saa minut nauramaan"

Seniorin viikkokalenteri – hauskaa ja hyödyllistä tekemistä joka päivälle‍