Parisenkymmentä vuotta sitten, kun Sari T. Tiiron puoliso oli vielä terve, pariskunnan elämä rullasi mukavasti. He asuivat Helsingin kantakaupungissa ja kävivät usein säkenöiviä keskusteluita yhteiskunnallisista aiheista.

Molemmat tekivät uraa omilla aloillaan. Sari Tiiro työskenteli viestintäyrittäjänä ja tuntiopettajana ammattikorkeakoulussa.

– Taloudellinen tilanteeni oli hyvä. Ansaitsin varsin hyvin, sillä tein kahta työtä. Minulle oli myös kertynyt säästöjä vuosien varrella, Tiiro kertoo.

Ansiot laskivat vuosi vuodelta

Arki alkoi hitaasti muuttua, kun Tiiron puolisolla todettiin Parkinsonin tauti 50-vuotiaana. 

Diagnoosin jälkeen puoliso kävi vielä useamman vuoden töissä, ensin kokopäiväisesti ja sitten osa-aikaisesti. Työkyvyttömyyseläkkeelle puoliso jäi vuonna 2014. 

– Siitä lähtien ansioni alkoivat laskea vuosi vuodelta, koska jouduin vähentämään työntekoa ja autoin häntä arjessa yhä enemmän.

Sari T. Tiiro ja Kai Baer.
Omaishoitajaliiton paikallisyhdistys, Pääkaupunkiseudun omaishoitajat, oli Sari T. Tiirolle tärkeä henkireikä omaishoitajauran viimeisinä vuosina, ja on sitä edelleen. Kuvassa myös yhdistyksen tiedottaja Kai Baer.

Tiiro hoiti puolisoaan ensin töiden ohessa, mutta jätti yrittäjän töitä ja opetustunteja vähemmälle sitä mukaa, mitä enemmän puoliso tarvitsi apua. Yhtenä lukukautena opettajan työt jäivät pois kokonaan.

– Halusin viettää puolisoni kanssa yhteistä aikaa vielä, kun hänen jalkansa toimivat. Ehdimme käydä vielä paritanssikurssilla.

"En tiennyt, jatkuisiko tilanne vuoden, viisi vai viisitoista"

Parkinsonin tauti on etenevä ja parantumaton sairaus. On vaikea ennustaa, millä vauhdilla sairaus etenee ja kuinka se vaikuttaa toimintakykyyn. 

Ennustamattomuus oli Sari Tiiron mukaan raskasta. 

– Jossain vaiheessa minusta tuntui, että oma elämäni ja tulevaisuuteni on musertunut. Olin työikäinen ja halusin tehdä merkityksellistä työtä, mutta minusta oli tulossa omaishoitaja, jolla ei ollut koulutusta tai pätevyyttä toisen ihmisen hoitamiseen. En tiennyt, jatkuisiko tilanne vuoden, viisi vai viisitoista. 

Tiiro toimi puolison omaishoitajana kaikkiaan kymmenisen vuotta. Viimeisinä vuosina omaishoitajuus oli lähes kokopäiväistä ja ympärivuorokautista. 

Eläkettä kerryttäneet ansiot romahtivat

Puoliso kuoli viime vuoden alussa. Vasta sen myötä Tiiro alkoi pohtia, miten hän selviäisi taloudellisesti. 

Hänellä ei ollut säännöllisiä ansioita. Säästöt olivat omaishoitajavuosina huvenneet. Omaishoitajana ollessaan hän oli tienannut huomattavasti vähemmän kuin aiempina vuosina, millä oli iso vaikutus myös eläkekertymään. 

– Sopimusomaishoitajavuosina ansioni olivat romahtaneet. Havahduin laskevaan trendiin, kun katselin hiljattain eläkeotettani. Laskelmieni mukaan eläkettä kerryttäneet ansioni putosivat hyviin ansiovuosiini verrattuna noin 90 prosenttia.

En ollut vihainen puolisolleni, mutta sairaudelle olin. − Sari T. Tiiro

Yhtenä vuonna tulot olivat nolla euroa, ja kahtena vuonna ainoa ansio oli ollut vain sopimusomaishoitajan palkkio, 440 euroa kuussa eli reilut 5000 euroa vuodessa.  

– Eläkkeeni tulee olemaan pieni, hädin tuskin nykymediaanin tasolla. 

Työ on auttanut surussa 

Viime keväänä Tiiro löysi keikkatöitä aikuisten maahanmuuttajien suomen kielen opettajana. Hän on palannut myös ammattikorkeakoulun tuntiopettajaksi.

– Olen iloinen, ja myös onnekas, että minulla on töitä. Työ on auttanut minua surussani puolison kuoleman jälkeen. Lisäksi koen opetus- ja ohjaustyöni nuorten aikuisten kanssa merkitykselliseksi. Opin heiltä itsekin uutta. 

Keikkatöistä kertyvien tulojen lisäksi Tiiro saa osittaista varhennettua vanhuuseläkettä. Hän on myös nostanut yksityisen eläkevakuutuksen lisäeläketurvaa viimeiset kuusi vuotta.  

– Tällä hetkellä pärjään ihan hyvin. Olen kasvanut ajatukseen, että pahan päivän varalle pitää säästää. On viisasta käyttää rahaa harkiten. Pelkään kuitenkin sitä aikaa, kun lisäeläketurva loppuu 65-vuotiaana. 

Puoliso testamenttasi Tiirolle hallintaoikeuden asuntoon, jossa pariskunta oli asunut, mutta kuukausittainen hoitovastike on iso ja Tiiro vastaa asumiskuluista nyt yksin. Tiiro onkin pohtinut, pitäisikö hänen etsiä halvempi asunto pääkaupunkiseudulta tai Pohjois-Suomesta, jossa hänen vanhempansa asuvat. 

– Ihan vielä ei tarvitse tehdä päätöksiä. Ne riippuvat siitä, kuinka kauan voin tehdä keikkahommia ja ansaita lisää vanhuuseläkkeeseen.

Säästämistä sähkölaskussa, ostoksissa ja ruuassa

Nykyisin Tiiro elää säästeliäästi. Kun hän vaihtoi sähkösopimuksen omiin nimiinsä, hän valitsi pörssisähkön, jotta voi säästää sähkölaskussa.

– Yksin eläessäni ajoitan pyykin- ja astianpesukoneen käytön ajankohtaan, jolloin sähkön hinta on maltillinen tai edullinen. Pesen astioita ja pyykkiä enää vain noin kerran viikossa.

Uusien kenkien ja vaatteiden ostamisen Tiiro on lopettanut, ja myös ruuan hintoja hän katsoo aiempaa tarkemmin.

– Koko ajan pitää laskea, mitä eläminen maksaa.

Tiiroa hieman harmittaa, että 1980-luvulla hän kapinoi äitiään vastaan, kun äiti ehdotti hänelle asuntosäästämistä. Jälkikäteen ajateltuna se olisi voinut olla järkevää. 

– Olisin voinut ostaa asunnon, laittaa sen vuokralle ja aloittaa vaurastumisen.

Ilo elämään harrastuksista

Rakkaat harrastukset tuovat Tiiron elämään iloa. Hän sienestää intohimoisesti ja kiertelee hautausmailla tutkailemassa hautakiviä.

– Saatan joskus automatkalla pysähtyä entuudestaan tuntemattomalle hautausmaalle ja kierrellä siellä. Kuljeskellessa mietin, mitähän kaikkea hautakiveen kaiverrettujen nimien taakse kätkeytyy ja millaista oli heidän elämänsä. 

Sienestys puolestaan on hänelle kuin tutkimusretkeilyä.

– Ehdottomasti parasta on, kun tunnistaa aivan uuden sienen. 

Omaishoitajuus ei ole unohtunut: Tiiro on mukana Pääkaupunkiseudun omaishoitajat ry:n työikäisten omaishoitajien ryhmässä, joka antaa omaishoitajille vertaistukea ja pyrkii edistämään omaishoitajien asemaa.

Menetetyistä ansioista pitäisi saada korvausta

Sari T. Tiiro puhuu omaishoitajaurasta, kun hän puhuu vuosistaan omaishoitajana. 

Hän koki omaishoitajuuden merkitykselliseksi, mutta vuosien varrella sen hohto alkoi himmetä. Vaikka puolisoiden välillä oli rakkautta, hoivaajan ja hoivattavan roolien myötä siitä jäi jäljelle vain riekaleita. 

– En ollut vihainen puolisolleni, mutta sairaudelle olin. 

Ura omaishoitajana on kuitenkin laajentanut Tiiron ymmärrystä yhteiskunnasta. 

– Aikaisemmin esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelmä ei kiinnostanut minua, mutta olen oppinut siitä paljon. Myös toisiin työikäisiin omaishoitajiin tutustuminen on ollut antoisaa.

Juhlapuheissa omaishoitajia kiitellään, jopa ylistetään. Tiiron mielestä arvostuksen pitäisi näkyä myös omaishoitajien palkkioissa. Erityisesti työikäiset omaishoitajat ovat väliinputoajia, sillä heitä uhkaa ansiotyön menetys ja taloudellinen romahdus. 

– Menetetyistä ansioista pitäisi saada korvausta. Jos palkkiot olisivat isompia, työn voisi oikeasti myös tuntea arvokkaaksi. 

Sari T. Tiiro on kirjoittanut Sirpa Puhakan kanssa kokemuksellisen tietokirjan omaishoitajuudesta. “Rakkauden riekaleita – Omaishoitajat hoivakriisiä pelastamassa” (Rosebud) ilmestyy kesällä 2024.