Tuossa on oja. Sen yli pitäisi hypätä ilman, että tietää lainkaan, mitä toisella puolella on.

Noilla sanoilla Marko Saarinen, 51, kuvailee alanvaihtoprosessiaan. Siitä on nyt piirun verran yli kymmenen vuotta, kun Marko päätyi vaihtamaan hyväpalkkaisen diplomi-insinöörin pestinsä sairaanhoitajan työhön.

– Hyppy kannatti, mies sanoo ja hymyilee leveästi.

Diplomi-insinöörin ura oli Markolle aikanaan itsestään selvä valinta.

Hän oli hyvä koulussa ja loisti eritoten matemaattisissa aineissa. Numeroiden maailma tuntui hänestä sopivan helpolta ja mielenkiintoiselta. Lukion jälkeen aukesi opiskelupaikka Tampereen teknillisessä korkeakoulussa sähkötekniikan linjalla. Myöhemmin Marko vaihtoi pääaineekseen tuotantotekniikan, jossa mukaan tuli markkinoinnin ja myynnin opintoja.

– En syttynyt niinkään siitä, että sukellettiin syvälle teknologiaan, vaan pidin kokonaiskuvan hahmottamisesta.

Diplomityönsä Marko teki Nokialle.

Valmistuessaan vuonna 1995 hän sai yhtiöstä vakituisen työpaikan matkapuhelinpuolen liiketoiminta-analyytikkona ja muutti työn perässä Ouluun. Nokian valtava nousukiito ja maailmanvalloitus olivat juuri alkamaisillaan. Vuonna 1997 myös Marko lähti perheineen maailmalle.

– Sain tuotemarkkinointipäällikön paikan ensin Singaporesta ja sitten Sveitsistä. Vietimme yhteensä viisi vuotta ulkomailla, Marko sanoo.

– Ne olivat upeita aikoja, sillä pääsin mukaan Nokian kiinnostaviin kehitysprojekteihin. Elin ammatillisesti unelmaani.

Paluu Suomeen ja Ouluun tapahtui vuonna 2002. Asettuminen kotimaahan tuntui hyvältä, sillä lapset olivat tulossa kouluikään. Työt Nokialla jatkuivat, ja edut olivat hyvät. Palkka alkoi vitosella.

Hiljalleen horisonttiin alkoi kuitenkin ilmestyä synkkiä pilviä. Kilpailu matkapuhelinmarkkinoilla koveni, ja Nokia jäi auttamatta jälkeen. Yhtiössä alkoivat yt-neuvottelukierrokset ja epävarmat ajat.

– Jouduin jatkuvasti miettimään, onko minulla töitä, millaisia töitä ja kuinka pitkään. Se oli henkisesti erittäin raskasta.

Onko minusta hoivaamaan?

Alanvaihtaminen oli muhinut päässä pitkään, useita vuosia.

Marko oli tehnyt Nokialla pitkän ja nousujohteisen uran, mutta koki, ettei hänellä ollut enää yhtiölle annettavaa. Oikeastaan koko teknologia-ala oli alkanut tökkiä.

– Oulussa tulisi todennäköisesti olemaan ylitarjontaa insinööreistä, jotka olivat saaneet potkut Nokialta. Uusien töiden löytäminen omalta alalta tuntui epätodennäköiseltä.

Mielessä alkoi muhia ajatus alanvaihdosta.

Marko aloitti selailemalla yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tarjontaa. Hänen tärkein kriteerinsä oli löytää ala, jolla työllistyisi mahdollisimman todennäköisesti. Marko huomasi pysähtyvänsä yhä uudestaan sosiaali- ja terveysalan opintojen äärelle. Hän kävikin muutaman lääketieteen peruskurssin avoimessa ammattikorkeakoulussa, mutta ei ollut harkinnut alaa vakavasti.

– En tunnistanut itsessäni kutsumusta ja mietin, olisiko minusta hoivaamaan.

Jokin sairaanhoitajan ammatissa kuitenkin kiinnosti. Hyvät työmahdollisuudet olivat yksi iso plussa, mutta Marko näki ammatissa myös mahdollisuuden oppia uutta ja päästä hyödyntämään osaamistaan erilaisessa ympäristössä.

Marko myöntää, että hoitoalan palkkaus mietitytti. Hän muistaa googlanneensa sairaanhoitajan keskipalkan ja miettineensä, miten puolet silloista liksaa pienemmällä palkalla tulisi toimeen.

– Päädyin silti siihen, että varma työpaikka on paljon tärkeämpi asia kuin sen hetkinen palkkataso.

Keväällä 2011 Marko ilmoitti työnantajalleen ottavansa vapaaehtoisesti irtisanomispaketin, johon kuului 15 kuukauden palkka. Hän oli jo laittanut hakupaperit ammattikorkeakouluun sairaanhoitajan opintoihin ja saanut tietää pääsevänsä pääsykokeisiin. Kesällä tuli tieto siitä, että koulun ovet aukeaisivat hänelle syksyllä – siis heti, kun työt Nokialla olivat loppumassa.

Autosta piti luopua ja matkustelu ja muu ylimääräinen unohtaa opiskeluiden ajaksi. Katto oli kuitenkin pään päällä ja ruokaa pöydässä.

Ulkopuolisten kommentit olivat pääosin kannustavia. Jotkut olivat avoimen yllättyneitä alavalinnasta, mutta Markoa ihmettelyt eivät hetkauttaneet. Hän oli jo päätöksensä tehnyt.

– Olo oli helpottunut ja katse jo suunnattu tulevaisuuteen. Ei siinä lähdetty enää jarruttelemaan.

Hyvästit autolle ja matkustelulle

Opiskelu kesti kolmisen vuotta.

Marko kiittelee eritoten sitä, että opinnot sisälsivät alusta asti käytännön harjoittelua. Ennakkoluulot alasta ja hoivavietin puutteesta karisivat jo ensimmäisen harjoittelun aikana. Marko huomasi pitävänsä hoitotyöstä.

Opiskelunsa Marko rahoitti irtisanoutumispaketista saamillaan rahoilla. Hieman yli 70 000 euron potti jaettuna kolmelle vuodelle tarkoitti noin 2 000 euron kuukausibudjettia. Kaksi murrosikäistä lasta asuivat vielä tuolloin hänen luonaan ja tulot tippuivat roimasti entisestä, mutta Marko oli valmistautunut elämään opintojen ajan säästeliäästi.

– Autosta piti luopua ja matkustelu ja muu ylimääräinen unohtaa siksi aikaa. Katto oli kuitenkin pään päällä ja ruokaa pöydässä.

Opiskelu tuntui leppoisalta verrattuna päivätöihin. Marko opiskeli päivälinjalla, jossa suurin osa opiskelijoista oli häntä parikymmentä vuotta nuorempia. Ikäero ei häntä haitannut, päinvastoin. Tuntui, että opiskeluympyröissä nuortui itsekin. Parasta oli kuitenkin päästä kiinni täysin uuteen maailmaan, sairaalaan.

– Se oli täysin erilaista kuin konttorilla ja koneella kökkiminen. Olin kaivannut insinöörinhommissa sitä, että pääsee tekemään konkreettisesti jotain käsillään.

Viimeisenä opintovuotenaan Marko erikoistui anestesiahoitajaksi. Häntä kiehtoi leikkaussalin maailma, johon liittyi paljon mittaamista ja teknologiaa.

– Se tuntui luontevalta paikalta taustani takia. Pääsin hyödyntämään teknistä osaamistani.

Palkka ei vastaa työn vaativuutta

Valmistumisensa jälkeen Marko työskenteli vuoden sairaanhoitajana vuodeosastolla ennen kuin sai anestesiahoitajan paikan Oulun yliopistollisesta sairaalasta. Hoitotyö on tuntunut välillä rankalta, mutta myös erittäin palkitsevalta.

– Jokaisen työpäivän jälkeen tuntee tehneensä jotain merkityksellistä.

Viime syksynä Marko valittiin osaksi tiimiä, joka suunnittelee leikkaussali- ja anestesiatoimintaa parhaillaan rakenteilla olevaan uuteen yliopistosairaalaan. Hän uskoo, että pitkä kokemus teknologia-alalta ja erilaisista kehitysprojekteista vaikutti valintaan. Pesti jatkuu määräaikaisena vuosi kerrallaan, ja sen jälkeen Markon suunnitelmat ovat vielä auki.  Hän palaa ehkä takaisin anestesiahoitajaksi tai sitten hyödyntää kertynyttä osaamistaan vastaavanlaisissa kehitys- tai koulutustehtävissä sote-alalla.

– Tässä projektissa olen päässyt yhdistämään vielä paremmin entisen urani kokemuksen nykyiseen työhön. Se on tuntunut mukavan haasteelliselta.

Sairaanhoitajan lähtöpalkka oli noin 2 500 euroa, johon on tullut osaamisen myötä muutamia satasia lisää. Vuorolisien kautta palkka voi nousta yli 3 000 euroon.

Työn vaativuuteen nähden korvaus ei kuitenkaan ole tarpeeksi suuri, ei läheskään.

– Palkka tuntuu vähältä, kun miettii vastuuta ja työkuormaa.

Parasta alanvaihdossa on Markon mielestä ollut se, että alanvaihdon kautta on avautunut kokonaan uudenlainen tapa nähdä ja ajatella asioita. Sopeutuminen vei aikansa, mutta keskustelut uusien työkavereiden kanssa avasivat sote-maailman lainalaisuuksia.

Jokaisen työpäivän jälkeen tuntee tehneensä jotain merkityksellistä.

– Aiemmalla työurallani tehokkuus ja maksimaalinen voitto määrittelivät kaiken. Sairaalassa sama ei ajattelu päde, vaan ihan jokainen pyritään hoitamaan parhaalla mahdollisella tavalla.

Alanvaihto ei ole kaduttanut Markoa kertaakaan. Hän on joka päivä tyytyväinen siitä, että uskalsi hypätä ojan yli.

– Nyt minulla on olo, että kohtaloni on omissa käsissäni.

Lue myös:

Uutta kohti opiskelemalla – minkälaista on aikuisopiskelijan arki?‍