Alkuvuonna kuopiolainen Sanna Hiltunen, 46, tuskaili kalvavan yksinäisyyden kanssa. Tunnemaailmaa vallitsi luovuttamisen haikeus. Hän ajatteli, ettei enää koskaan löydä rakkautta. Hän oli juuri eronnut edellisestä kumppanistaan, jonka kanssa oli seurustellut reilun vuoden.

− Oikeastaan se oli seurustelun yritys. Olin kyllä ihastunut ja tunsin turvallista hyvän olon tunnetta. Suhteessamme tuli vastaan asioita, joita emme osanneet käsitellä oikein, joten erosimme yhteistuumin, hän kertoo.

Hiltusen rakkaat koirat, Onni ja Väinö, seuraavat emäntäänsä joka paikkaan. Pusutteluvuorossa Onni.

Hiltunen oli joitakin vuosia aiemmin eronnut pitkästä avioliitosta. Hän ei juurikaan viihdy baareissa tai tansseissa, eivätkä deittisovellukset tuntuneet omalta jutulta.

Olenhan ollut rakastunut ennenkin, mutta en muistanut, miltä se tuntuu.

− Vihaan yksinäisyyttä. Olin avioliitossa niin tottunut perhearkeen ja siihen, että vierellä on aina joku tukemassa. Sinkkuna mietin, missä edes enää ylipäätään tapaisin miehiä.

Deittisivustolle epämukavuusalueelle

Ystävä patisiti Hiltusta laatimaan profiilin deittisivustolle Facebook Datingiin. Hiltunen rohkaistui. Muutama iloinen kuva ja parin lauseen kuvaus itsestä houkuttivat vastapuolta niin, että kuopiolaisnainen sai yhdessä päivässä reilut 30 yhteydenottoa. Hän kävi viisillä treffeillä.

− Sitä kautta nykyinen mies tuli sitten vastaan. Heti tuntui, että tässä on jotain erityistä. Olemme niin rakastuneita, että olemme pahempia kuin teinit!

Sanna Hiltunen rakastaa kukkia, ja seurustelukumppani tuokin niitä hänelle melkein aina, kun on treffit.

Kuopiolaisnainen on niin innostunut, että unohtaa haastattelussa teepannunkin keittolevylle, ja pannu palaa pohjaan. Mutta se ei onnea pursuavaa ja rakkauden höpsäyttämää naista harmita.

− Työkaveritkin sanovat minulle, että nyt olen löytänyt sen oikean elämäni miehen. Olenhan ollut rakastunut ennenkin, mutta en muistanut, miltä se tuntuu, Hiltunen sanoo.

Balsamia haavoille

Hiltunen kokee, että hänellä ja uudella kumppanilla on samanlaiset elämänarvot. Molemmilla on myös kokemusta yrittäjyydestä ja siitä, kuinka yritys on vienyt kaiken ajan ja voimat.

− Olen kertonut hänelle kipeimmätkin kokemukseni ja avannut haavani. Siinä ottaa riskin, että toinen lähteekin pois. Niin ei ole kuitenkaan käynyt, päinvastoin. Alusta asti on tuntunut siltä, että kuin olisimme tunteneet aina.

Kun tapaamme uuden kumppanini kanssa, olemme kuin eri aikavyöhykkeellä − aika tuntuu kuluvan ihan liian nopeasti, Sanna Hiltunen sanoo.

Uudessa suhteessa hoidetaan haavoja myös ihan kirjaimellisesti. Hiltunen on kauan kärsinyt ihosairaudesta. Se on välillä kipuillut niin voimakkaasti, että vaatteiden pukeminen ihon päälle on ollut tuskallista. Hän jopa häpesi arkana punoittavaa ihoaan, ja mietti, kuinka uskaltaa kertoa asiasta uudelle kumppanille. Mies voitti kuitenkin nopeasti Hiltusen luottamuksen.

− Kun mies sitten näki ihottuman, hän sanoi hoivaavansa sen pois. Hän rasvaa ihoani säännöllisesti voiteella, ja nyt iho onkin paljon parempana. Melkein itku tulee, niin ihana hän on minulle.

Hiltusen mielestä kumppania etsivän kannattaa olla oma itsensä. Hänestä on hyvä käydä monilla treffeillä, tavata erilaisia kumppaniehdokkaita ja olla toisista ihmisistä aidosti kiinnostunut.

− Jokainen kohtaaminen jättää jäljen, ja sitä kautta oppii, minkälaista kumppania etsii. Omaan intuitioon kannattaa luottaa. Jos mikään ei värähdä treffeillä, ei omaa aikaa kannata kuluttaa turhaan. Mutta sitten kun taas tuntuu, että nyt on menoa, niin silloin kannattaa antaa mennä, hän kannustaa.

Sinkku, panosta hyvinvointiisi

Ensitreffit alttarilla -ohjelmasta tuttu seksuaaliterapeutti, pariterapeutti ja tietokirjailija Elina Tanskanen neuvoo kumppania etsiviä sinkkuja panostamaan omaan hyvinvointiin kaikilla elämän osa-alueilla.

Itseltä voi kysyä esimerkiksi, kuinka mielekkääksi kokee työn, miten muu sosiaalinen elämä voi, millaisia unelmia itsellä on ja miten voisi lähteä niitä kohti riippumatta siitä, onko suhteessa vai ei.

− Hyvinvointi välittyy ihmisestä. Kannattaa myös miettiä, mitä toivoo suhteelta ja kumppanilta. Samalla voi hieman haastaa itseään toiveistaan, ettei sulje potentiaalista treffikumppania pois siksi, ettei tämä täytä aivan jokaista kriteeriä. Sillä on iso merkitys, millainen olo itselle tulee toisen seurassa, Tanskanen toteaa.

Näin estät deittailuväsymyksen

Deittailukulttuurista on tullut treffisovellusten ja -alustojen myötä entistä nopeampaa ja kevyempää. Tanskanen näkee asiassa sekä hyviä että huonoja puolia. Moni on tavannut esimerkiksi Tinderissä kumppanin, jota ei ehkä olisi kohdannut reaalimaailmassa.

− Moni sovellus on kuitenkin ulkonäköpainotteinen ja voi antaa vaikutelman, että ihmisvalikoimaa on loputtomasti. Ei tarvitse kuin pyyhkäistä sormella seuraava ehdokas ruutuun. Tästä syystä valitettavan usein törmää tökeröön käytökseen, ja hyvin alkanut tutustuminen voi loppua toisen katoamiseen ilman varoitusta.

Jos deittailu käy raskaaksi, kannattaa pitää paussia.

Tanskanen on työssään kohdannut ihmisiä, jotka ovat uupuneet deittailun vuoksi. Deittailu voikin antaa tällejä itsetunnolle, jos tuntee jatkuvasti tulevansa torjutuksi. Tätä voi ennaltaehkäistä ja hoitaa niin, ettei laita muuta elämää totaalipaussille.

− Mieluisat tekemiset, ystävien kanssa vietetty aika ja harrastukset antavat hyvää vastapainoa ja perspektiiviä. Myös vertaistuki, eli ajatusten vaihtaminen muiden kumppania etsivien kanssa on tärkeää. Jos deittailu käy raskaaksi, myös terapiasta voi saada tukea. Tarvittaessa deittailusta voi pitää paussia.

Tanskasesta taloudelliset ja sosiaaliset tekijät ovat pitäneet ennen ihmisiä parisuhteissa, ja esimerkiksi eroa on pidetty häpeällisenä. Nyt samoja paineita ei enää ole, vaan hyvää, itsen näköistä elämää voi elää monilla tavoin.

− Tätä nykyä ihmiset toivovatkin suhteiltaan ennen kaikkea sitä, että se lisää elämänlaatua.

Piditkö artikkelista? Tilaa maksuton OP Median uutiskirje, ja saat sähköpostiisi ajankohtaiset vinkit oman taloutesi hallintaan sekä asumiseen kerran viikossa.

Lue myös:

Sirkka ja Erkki rakastuivat kahdeksankymppisinä: “Elämä on nyt rikkaampaa“

Vuosia yhdessä ollut pariskunta asuu eri talouksissa: “Suhteemme voi paremmin, kun saan pitää omasta rauhastani kiinni”

Ystävykset ostivat siirtolapuutarhamökin – mökillä jaetaan niin työt, kustannukset kuin elämän ilot