Jos maksut jäävät maksamatta, eikä niitä pysty enää maksamaan varattomuuden takia, luottotietoihin tulee merkintä. Maksuhäiriömerkintä luottotiedoissa tarkoittaa sitä, ettei uutta luottoa ei voi enää saada. Se voi estää muun muassa luottokortin tai puhelinliittymän hankkimisen tai vaikeuttaa asunnon saamista.

– Nykyään maksuhäiriöstä on tullut jonkinlainen yleinen luotettavuuden mittari. Monia asioita johdetaan siitä, että luotto on jäänyt maksamatta, sanoo Takuusäätiön viestintäpäällikkö ja neuvonnan vastaava Minna Mattila.

Maksuhäiriömerkintöjen tarkistamista säädellään lailla, eikä niitä pääse kuka tahansa katsomaan. Esimerkiksi vuokra-asuntoa hakiessa vuokranantajalla on kuitenkin oikeus tarkastaa hakijan luottotiedot. Vaikka maksuhäiriömerkintä ei suoraan tarkoita sitä, että henkilö jättää vuokransa maksamatta, voi asunnon sekä esimerkiksi kotivakuutuksen saaminen hankaloitua.

Merkintä voi vaikuttaa myös työnsaantiin. Jos työtehtävään liittyy rahavastuuta, työnantaja saa tarkistaa hakijan luottotiedot, jolloin työ saattaa mennä sivu suun.

Maksuhäiriömerkinnän määrää käräjäoikeus tai ulosottomies. Jokaisesta maksamattomasta velasta tulee oma merkintänsä. Julkiset maksut, kuten sakot, verot sekä sairaala- ja kirjastomaksut, ovat suoraan ulosottokelpoisia, eikä niiden kohdalla käydä oikeusprosessia.

Takuusäätiöllä on maksutonta neuvontaa Velkalinja-puhelimessa ja chatissa. Asiantuntijan kanssa voi käydä läpi tilannettaan ja miettiä, mihin maksuhäiriömerkintä omalla kohdalla vaikuttaa, sanoo Takuusäätiön viestintäpäällikkö ja neuvonnan vastaava Minna Mattila.

Maksuhäiriömerkintä on voimassa oikeusistuimen tuomipäivämäärästä alkaen. Kulutusluottohäiriömerkintöjen rekisteröintiaika on kaksi vuotta, muiden maksuhäiriömerkintöjen tallennusaika on kolme vuotta.

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että nykyisin maksuhäiriömerkinnän saa luottotiedoistaan maksamalla olemassa velan pois. Aina näin ei ole ollut, sillä aiemmin maksuhäiriömerkintä säilyi jopa vuosia, vaikka olisi kuitannut velan. Vuoden 2022 joulukuusta alkaen maksuhäiriömerkintä poistuu luottotietorekisteristä 30 päivän kuluttua siitä hetkestä, kun rekisterinpitäjälle on tullut tieto velan maksusta.

Lakiuudistuksesta voi lukea lisätietoja esimerkiksi Asiakastiedon sivuilta.

Piste velkakierteelle jo alkuvaiheessa

Mattilan mukaan talousvaikeuksissa on järkevää ottaa mahdollisimman pian yhteyttä ammattilaiseen, oli huoli pieni tai suuri. Hälyttävä tilanne on silloin, kun luottoa joutuu ottamaan siksi, että aiempien kuukausierät ovat niin suuret, ettei pysty maksamaan vuokraa tai ostamaan ruokaa.

– Takuusäätiöllä on maksutonta neuvontaa Velkalinja-puhelimessa ja chatissa. Asiantuntijan kanssa voi käydä läpi tilannettaan ja miettiä, mihin maksuhäiriömerkintä omalla kohdalla vaikuttaa.

Luottotiedot menevät, kun velkaantunut todetaan varattomaksi tai hänellä on pitkäkestoinen ulosotto. Ulosotto ei siis automaattisesti tarkoita maksuhäiriömerkintää. Velkajärjestelytoimia kannattaa lähteä kyselemään heti. Perimistoimiston kanssa voi saada neuvoteltua takaisinmaksusuunnitelman, eikä merkintöjä välttämättä tule.

Jos velkoja on niin paljon, ettei sopimusten tekeminen ole mahdollista, velat menevät ulosottoon ja henkilö saa maksuhäiriömerkinnän. Maksuhäiriömerkintä voi olla myös positiivinen asia, sillä sen myötä lisävelkaantuminen loppuu. Kun henkilö maksaa takaisin pelkästään ulosottoa tai sitä ulosmitataan suoraan kuukausipalkasta, on velkaa vain yhteen osoitteeseen.

– Nykyään varsinkin vanhoissa pikaluotoissa voi olla jopa satojen prosenttien vuosikorot. Ulosotto tulee edullisimmaksi, sillä sen viivästyskorko on huomattavasti halvempi kuin esimerkiksi kulutusluoton korko.

Pidä huolta puskurista

Kun maksuhäiriömerkinnän saa, on tärkeää pitää huolta siitä, että vuokranmaksu ja vakuutukset ovat ajan tasalla. Laskut tulee maksaa ajoissa. Jos luottotiedoton henkilö menettää esimerkiksi puhelimen liittymäsopimuksen maksamattomien laskujen takia, voi uutta liittymää avatessa tulla ylimääräisiä takuumaksuja. Työpaikasta kannattaa pitää kiinni. Jos työssä ei ole suoraa rahavastuuta, ei irtisanomista tarvitse pelätä.

Jos jatkuvasti ui rahaongelmissa, kannattaa tutkailla omia elämäntapojaan. Mattilalle on tullut vastaan tilanteita, joissa esimerkiksi lapsen rakas harrastus käy liikaa vanhempien kukkaron päälle, ja he joutuvat rahoittamaan sitä velalla.

Tärkeintä on huolehtia, että asunto- ja autolainoista huolimatta pystyy myös säästämään. Edellinen kulutusluotto pitää maksaa pois ennen seuraavan luoton ottamista.

– Hyvä nyrkkisääntö on yksi kulutusluotto, jota käytetään tarvittaessa äkillisiin menoihin.

Jos menot ja tulot on viritetty samalle tasolle, velkakierre voi lähteä liikkeelle yhdestä odottamattomasta laskusta. Mattilan mukaan säästössä olisi hyvä olla parin kuukauden nettotulot, sillä esimerkiksi työttömyyden sattuessa työttömyyskorvaukset voivat viipyä.

– Vähemmänkin riittää. Esimerkiksi kuusisataa euroa, jolla saa tarvittaessa hommattua uuden pesukoneen rikkoutuneen tilalle.

Paljonko sinulla kuluu kuukaudessa pakollisiin menoihin ja hupeihin? Jääkö rahaa säästöön? Maksuton talouden tasapaino -palvelu auttaa hahmottamaan millaisia tuloja ja menoja sinulla on. Lue lisää.

Lue myös:

Neljä vinkkiä talouden tasapainottamiseen

Näin suojaudut inflaatiolta – neljä vinkkiä

Haluatko säästää helposti 1 500 euroa vuodessa? Nappaa säästökalenteri talteen!

Artikkeli on julkaistu 12.3.2020. Sitä on päivitetty tiedolla maksuhäiriömerkinnän lakiuudistuksesta 20.1.2023.