Pääkaupunkiseudulla asuva Keijo Hyvönen, 59, peri aikoinaan vanhemmiltaan Pohjois-Karjalan Valtimolla sijaitsevan metsätilan. Vuosien varrella hän huolehti tilan asioista ja kävi ajoittain myös itse hoitamassa metsää.

Muutama vuosi sitten hän alkoi kuitenkin harkita koko tilan myyntiä.

– Varsinainen syy myyntiin oli tilan etäisyys. Pohjois-Karjalassa tulee käytyä kerran kymmenessä vuodessa, Hyvönen kertoo.

Hyvösen omat lapset eivät olleet kiinnostuneita ostamaan tai perimään metsätilaa.

– Asiasta käytiin keskustelua. Minullakaan ei ollut suurta sidettä tilaan, joten myyntipäätös ei ollut vaikea. Kokemukseni oli, että tällaiset asiat kannattaa hoitaa hyvissä ajoin, Hyvönen sanoo.

Kaupat hyvällä hinnalla

Keijo Hyvönen selvitti myynnin vaiheita netistä ja päätyi käyttämään tilan myymisessä OP Kodin välittäjää.

– Ajattelin, että tilan etäomistajana olisi liian iso homma alkaa myydä tilaa itse.

Hyvönen arvioitti oman tilansa hinnan paikallisella metsänhoitoyhdistyksellä sekä OP Kodin metsäasiantuntijalla. Hän oli seuraillut tilojen hintoja jonkin aikaa, mutta hajonta oli suurta. Tila meni kaupaksi elokuussa.

– OP Kodin asiantuntija arvioi, että myyntihinta tulee olemaan karvan verran korkeampi kuin metsätilasta tehty arvio. Niin kävi. Se oli positiivinen yllätys.

Vaikka myyntiprosessissa vierähti aikaa, Hyvönen on lopputulokseen tyytyväinen. Tilan myynnistä saaduille rahoille löytyi käyttöä yhteisprojektissa pojan kanssa.

– Kauppa osui kaikin puolin hyvään saumaan, Hyvönen toteaa.

Sukupolvenvaihdos ei aina ole sopivin vaihtoehto

Metsätilojen kaupat tapahtuvat usein suvun sisäisenä sukupolvenvaihdoksena. Silti on myös monenlaisia tilanteita, joissa sukupolvenvaihdos ei olekaan kaikille osapuolille se sopivin vaihtoehto.

– Seuraava sukupolvi ei välttämättä halua omistaa metsää, jos esimerkiksi metsätila on pitkän matkan päässä kotoa tai puun myynnistä saatavaa tuottoa on odotettavissa vasta vuosien päästä, kertoo OP Koti Itä-Suomen myyntineuvottelija Teemu Mäkinen.

Mäkisen mukaan metsätilan myymiseen voi liittyä luopumisen tuskaa ja jopa häpeää, erityisesti jos metsätila on ollut pitkään saman suvun omistuksessa. Mäkinen lohduttaa, että myyntiä ei tarvitsisi hävetä.

– Riippumatta siitä, onko tuleva omistaja sukulainen, metsärahasto tai metsäyhtiö, tilan vanhalla omistajalla ei ole määräysvaltaa tilaan vastikkeellisen omistuksen vaihtumisen jälkeen. Joskus voi käydä niinkin, että tila siirtyy lapsenlapselle, joka myykin sen pian seuraavalle omistajalle.

OP Koti Itä-Suomen liiketoimintajohtaja Mikko Rautiainen toteaa, että joskus voi olla kaikkien osapuolien kannalta hyvä, että metsätilan uusi omistaja on suvun ulkopuolelta.

– Jos nuorempi sukupolvi ei ole kiinnostunut metsätilan omistamisesta, mutta suvun ulkopuolisella ostajalla on motivaatiota ylläpitää tilaa, myynti ulkopuoliselle ostajalle on usein kokonaisuuden kannalta parempi vaihtoehto.

Myyjän markkinat

Metsätilan omistajan kannattaa pohtia, tuottaako tila oikeasti itselle lisäarvoa vai onko sen ylläpito sittenkin enemmän rasite.

– Jos omistaja on jo iäkäs ja tila on taimikkovaltainen, josta ei ole tuloja saatavilla lähivuosiin, voi olla kannattavampaa myydä tila, Teemu Mäkinen sanoo.

Metsätiloilla on hyvä kysyntä, ja markkinoilla on isoja ostajia, jotka pitävät hintatasoa korkealla. Meneillään on myyjän markkinat.

– Tiloista voi saada jopa hintapyyntöä kovemman markkinahinnan. Myös aiemmin hankalammin kaupaksi menneille metsätiloille, kuten taimikkovaltaisille tiloille ja saaritiloille, löytyy tällä hetkellä ostajia, myyntivälittäjä Teemu Mäkinen toteaa.

Apua asiantuntijalta

Myynnissä kannattaa käyttää ammattitaitoisen metsätilavälittäjän apua.

Ammattilaisilla on paras tietämys tilojen kysynnästä ja maksetuista kauppahinnoista. Metsätilavälittäjältä saa myös myyntiin liittyviä laki- ja verotusneuvoja.

– Ennen myynti-ilmoitusta metsätilalle tehdään maastotarkastus, jossa varmistetaan tilan metsävaratiedot. Maastossa tarkistettujen tietojen perusteella tilalle laaditaan metsäarvio, Teemu Mäkinen kuvailee myynnin vaiheita.

Metsän myyntiä suunnittelevan kannattaa olla yhteydessä OP Kotiin.

– Myytävien kohteiden esittelymateriaali julkaistaan sähköisesti OP Kodin, Etuoven ja Oikotien palveluissa. OP Kodin metsätilavälittäjällä on laajat yhteydet potentiaalisiin metsätilan ostajiin, joita kontaktoimalla metsätilalle löytyy uusi omistaja.

Valitsemalla OP Kodin kiinteistönvälityksen varmistat, että saat käyttöösi luotettavat ja asiantuntevat kiinteistönvälittäjämme sekä edistykselliset digitaaliset palvelumme. Lue lisää.

Lue myös:

Minna Kurttilasta tuli metsänomistaja sukupolvenvaihdoskaupan myötä – ensin piti selvittää, paljonko on hehtaari

Metsälahjavähennys – veroporkkana vauhdittaa metsätilojen sukupolvenvaihdoksia

Tiedätkö, mikä on metsäkiinteistösi arvo?