Perinteinen neuvohan tuppaa olemaan, että älä nyt ainakaan tappiolla mene myymään. Varmaan monesti ihan järkevähkö neuvo, mutta menee ohi kysymyksen. Ei sijoituksen arvo suhteessa ostohintaan millään lailla auta määrittämään oikeaa kurssia, joka laskumarkkinassa pitäisi osata ottaa. Psykologisesti vihreällä ja punaisella toki on merkitystä. Ehkäpä punavihersokeus olisikin hyvä työkalu sijoittajan henkiseen työkalupakkiin, niin voisi keskittyä tilanteen pohdintaan jostain toisesta tulokulmasta. Genetiikkaa vastaan on kuitenkin turha pyristellä, joten pitänee miettiä muita konsteja.

Perinteiset ”tarvitsetko varoja käyttöön ja onko sijoitushorisontissasi tapahtunut muutoksia” toimivat jo astetta paremmin. Yleisesti ottaenhan tilanne on se, että sijoituksia myydään siinä kohti, kun elämässä on ilmennyt tarpeita, joiden rahoitus muilla tavoin ei syystä tai toisesta tunnu mielekkäältä. Joskus myös sijoitushorisontti voi lyhentyä ja tarvetta varoille onkin nopeammin, kuin mitä sijoitussalkkua suunniteltaessa ajatteli. Tällöin salkun riskitason ruuvaaminen voi hyvinkin olla suotavaa, jotta tarve tulee sitten aikanaan täytetyksi – tai ainakaan se ei jää sijoitussalkun päivän tilanteesta kiinni.

Mutta toki jos maailma ympärillä muuttuu (näinhän se usein tuntuu olevan siinä kohtaa, kun markkina mellastaa), niin eihän kukaan kiellä niitä sijoitusrivejään tarkastelemasta, olivat sitten plussalla tai eivät, jotta vieläkö ne pitkässä juoksussa täyttävät sen tehtävän, jonka takia ne on aikanaan salkkuun valittu.

Silti ehkäpä kuitenkin mielenkiintoisinta on pohtia sijoittamiseen liittyviä tunteita ja vaikkapa otsikossakin viitattua peiliä, olkoon nyt sitten vaikkapa ihan sielun peili, johon kurssilaskussa voi tulla törmänneeksi. Sijoitussalkun lasku, kun usein voi aiheuttaa ihan suoranaista pelkoa. Miten säästöilleni nyt käy, kun maailmalla tapahtuu? Oliko tässä sijoitustouhussa mitään järkeä alun perinkään? Miksi tuli laitettua rahoja pois turvalliselta pankkitililtä?

Kurssilaskussa tehtävää sijoitusten myynnin järkevyyttä voisi pohtia siitäkin vinkkelistä, että milloin myynti pitkässä juoksussa osoittautuu järkeväksi? Pari oletusta alkuun; uskotaan, että yli ajan hyvin hajautettu sijoitusriski tuottaa, ja luotetaan lisäksi siihen, että tässä kuvitellussa tilanteessa peiliin katsojan salkku on hyvin hajautettu ja sinänsä muutoin hänen tavoitteisiinsa sopiva. Nämä oletukset ylitettyämme päästään siis tilanteeseen, jossa kurssilaskussa myyminen kannattaa, mikäli myyty riski (salkku) saadaan ostettua myöhemmin halvemmalla takaisin.

Kurssithan tuppaavat laskemaan lisää siinä kohti, kun epävarmuus lisääntyy ja maailmassa tuntuu menevän huonommin kuin eilen, saati sitten toissa päivänä. Eli jotta edes teoriassa päästäisiin ostamaan halvemmalla takaisin, pitäisi hyväksyä, että tilanne sijoittajan vinkkelistä tulisi siinä kohti näyttämään vielä heikommalta kuin mitä myyntipäivän tilanne oli. 

Esitetään sitten kysymys, että mikäli kurssilasku on jatkunut ja siten salkku olisi halvemmalla takaisinostettavissa, niin onko sijoittajan pelko kaikonnut, vai saattaako kenties pelottaa vielä hitusen enemmän kuin myyntihetkellä? Jos arvelee, että kyllä, saattaapa hyvinkin pelottaa vielä astetta enemmän, niin mikä on todennäköisyys siinä hetkessä laittaa rahat pankkitililtä takaisin markkinaan? Suhteellisen matala, väitän. Karhumarkkinaa kun karkuun lähtee niin sijoittajapsykologiaan törmää, ja seurauksena harvemmin on pitkässä juoksussa tuottavia sijoituspäätöksiä. Tässä myös yksi syy, että se halvatun ”pidä salkusta kiinni myötä ja vastamäessä” niin usein on se ohje, jonka saa taholta jolle sijoitusneuvonnasta maksetaan palkkaa.