Nuori Yrittäjyys ry:n aluepäällikkö Hanna Savolainen kertoo, että Pikkuyrittäjät yhdistävät ohjelmassa konkreettisesti ja monipuolisesti eri oppiaineissa opittua muun muassa matematiikkaa, äidinkieltä, esiintymistaitoa ja käsitöitä. - On hienoa, että saan olla järjestämässä upeita tapahtumia ja kohtaamisia koulujen ja paikallisten yritysten kanssa, iloitsee Hanna. 

Asiantuntijakeskus BEPOPin kauppakäytävälle saapui joulun alla kahdeksan Pikkuyrittäjät-yritystä, jotka myivät kynttilöitä, leivoksia, saippuoita, salaatinkastiketta, joulutorttuja, mehua, risukransseja, linnunruokaa, avaimenperiä, paperitähtiä, joulukortteja, sytykeruusuja sekä heijastimia. Mukavana asiana Pikkuyrittäjissä oppilaat kokivat erityisesti sen, että he saavat tehdä myytävät tuotteet itse. Lisäksi tärkeiksi asioiksi mainittiin tekemisen ilo, mukavat asiakkaat, yhteishenki ja yhdessä kavereiden kanssa tekeminen sekä kaupankäynti, myyminen ja tienaaminen – yhdestä suusta todettiin, että on tosi hauskaa olla Pikkuyrittäjä!

Luvian yhtenäiskoulun rehtori Pasi Savolainen on opettanut yli kymmenen vuotta yrittäjyyttä lukiossa ja yläkoulussa. BEPOPiin Pikkuyrittäjien kanssa saapunut Pasi toimii alakouluikäisten kanssa toista kertaa.

- Pidän työstäni ja lasten kanssa työskennellessäni opin myös itse käytännön kautta, Pasi sanoo. - Pikkuyrittäjissä myös tukea tarvitsevat oppilaat löytävät omat vahvuutensa. Tällä on suuri vaikutus koulunkäyntiin. Opettaja on tekemisessä oppilaiden apuna, mutta kun homma alkaa rullaamaan, niin opettaja antaa oppilaan jatkaa ja tehdä itse. Oppimisessa tärkeässä roolissa ovat uudet kohtaamiset sekä toimiminen koulun ulkopuolisessa ympäristössä. Pikkuyrittäjissä lapset oppivat toimimaan erilaisten ihmisten kanssa sekä muita taitoja, jotka kantavat elämässä, Pasi lopuksi toteaa.

Millaisia ahkeria yrittäjiä BEPOPssa nähtiin ja miksi heidän mielestään on mukavaa olla Pikkuyrittäjä?

ILLEJU
Salaatinkastiketta, joulutorttuja ja mehua.
Mikä on mukavaa Pikkuyrittäjyydessä?
Myyminen, kaupankäynti ja tienaaminen

Pikkusydämet
Myytävät tuotteet:
Risukransseja
Mikä on mukavaa Pikkuyrittäjyydessä?
Saa tehdä tuotteita itse, myyminen

AJT
Linnunruokaa
Mikä on mukavaa Pikkuyrittäjyydessä?
Tekemisen ilo, mukavat asiakkaat, asiakkaille mukavasti puhuminen, myyminen

PIM&POM
Kynttilöitä, leivoksia
Mikä on mukavaa Pikkuyrittäjyydessä?
Omien tuotteiden tekeminen, kun saa tuloja

FIIMA
Saippuoita, avaimenperiä, paperitähtiä, joulukortteja
Mikä on mukavaa Pikkuyrittäjyydessä?
Yhteishenki, tuotteiden itse tekeminen ja raaka-aineiden/materiaalien kerääminen, myyminen

FIRE HEART
Kynttilöitä
Mikä on mukavaa Pikkuyrittäjyydessä?
Tuotteiden tekeminen, kun saa tehdä yhdessä kavereiden kanssa

Maijun korut
Magneetteja, avaimenperiä, korvakoruja
Mikä on mukavaa Pikkuyrittäjyydessä?
Kun saa tehdä itse tuotteita, myyminen, tosi hauskaa olla Pikkuyrittäjä

DAVE
Kynttilöitä, sytykeruusuja, avaimenperiä, heijastimia, joulukortteja
Mikä on mukavaa Pikkuyrittäjyydessä?
Tuotteiden tekeminen itse sekä asiakkaat

Kiinnostuitko Pikkuyrittäjyydestä?

Pikkuyrittäjät on osa Nuori Yrittäjyys ry:n toimintaa.

Nuori Yrittäjyys (NY) vahvistaa 7–29-vuotiaiden nuorten yrittäjyysasennetta, työelämävalmiuksia ja taloudenhallintaa tekemällä oppien. NY on voittoa tavoittelematon yhdistys, ja se kuuluu kansainväliseen kattojärjestöön Junior Achievement Worldwideen. Suomessa NY-toiminta alkoi vuonna 1995. nuoriyrittajyys.fi

Lue lisää Pikkuyrittäjyydestä tästä..