Kampanjassa Osuuspankit ympäri Suomen tarjoavat nuorille mahdollisuuden kesätyöhön ja sitä kautta työelämään tutustumisen. Pankki myöntää nuorelle palkan, mutta yhdistys toimii työnantajana. Aaro Paananen törmäsi Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjaan seuransa, Puijo Wolleyn, Instagramissa. Lentopallon parissa Aaro aloittelee jo kymmenettä vuottaan.

- Työ on ollut rentoa ja mukavaa. On päässyt oppimaan asioita, joita seuran pyörittämiseen kuuluu. Olen päässyt muun muassa pitämään harkkoja, tekemään toimistotehtäviä sekä tuomaroimaan Itä-Suomi Cupissa. Myös oman mukavuusalueen ulkopuolella olen päässyt haastamaan itseäni.

Kun kysytään mikä työssä on parasta, Aaro vastaa ensimmäisenä rennon ilmapiirin ja työn monipuolisuuden. Unohtamatta tietenkään mukavaa seuraa ja työkaveria Maarit Viljakaista, joka toimii seuran toiminnanjohtajana. Puijo Wolley on ollut kampanjassa mukana myös aiemmin. Maaritin mielestä kampanja on hyvin tärkeä, niin nuoren kuin yhdistyksen kannalta.

- Nuoret oppivat työelämän pelisääntöjä ja saavat vastuuta. Lisäksi nuori saa käyttöönsä omaa rahaa. Samalla seura pääsee parantamaan omaa palveluaan. Nuoret ovat huipputyyppejä ja he virkistävät työnteon arkea, Maarit kuvailee.

Aaro Paananen sai kesäduunin seuraltaan, Puijo Wolleyltä. Työssä hän on päässyt pitämään muun muassa pop up -lentopallo treenejä.

Nuoret tuovat työelämään uutta näkökulmaa

Ylä-Savon Nuorisoseurojen liitto ry pääsi palkkaamaan kaksi nuorta kesätöihin, joista toinen on iisalmelainen Siiri Heino. Siiri kuuli Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjasta koulun kautta ja on ollut mukana jo edellisenä kesänä eri tehtävissä. Nuorisoseura on Siirille tuttu jo pienestä pitäen.

- On kiinnostavaa olla töissä tutussa seurassa. Olen ollut joka vuosi mukana Ylä-Savon maakuntajuhlilla, niin on hauska päästä nyt mukaan toteutukseen, Siiri kertoo.

Yhdistyksen toiminnanohjaaja Satu Seppänen kertoo, että nuoret tuovat seuraan uutta näkökulmaa.

- Nuoret tuovat näkemystä esimerkiksi markkinointiin ja järjestelyihin nuorten maailmasta käsin. Meillä toiminnan pitäisi painottua nuorisotyöhön, mutta esimerkiksi johtokunnan toimijat ovat selkeästi aikuisia, ja maailma kehittyy huimaa tahtia, minkä vuoksi me aikuiset emme aina hoksaa, miltä toiminta näyttää nykynuorten silmin ja millaisiin asioihin kannattaisi panostaa. Myös esimerkiksi tapahtumien järjestelyissä moni tapahtumakävijä arvostaa nuorien mukana oloa.

Jo ensimmäisestä työpäivästä lähtien työ on ollut Siirin mielestä mukavaa ja kivaa. Yhdistyksellä on kesätapahtumia ja toimistotehtäviä, jotka sopivat luonteeltaan nuoren tehtäväksi. Toiveena Siirillä olisi päästä työn aikana parantamaan omia kommunikointitaitoja sekä ihmisten kohtaamista.

Ylä-Savon Nuorisoseurojen liitto ry on ollut Heinon Siirille tuttu jo pienestä pitäen. Nyt hän pääsee järjestämään 70. Ylä-Savon Maakuntajuhlia. 

Yhdistykset tukena nuorten kasvussa

Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja on osa OP Pohjois-Savon vastuullisuusohjelmaa, jonka kautta pankki kantaa omalta osaltaan yhteiskuntavastuuta sekä edistää nuorten työllistymistä ja taloustaitoja. Puijo Wolleyn yhtenä arvona on ammattimaisuus. Seuran tahtotilana on luoda vastuullista urheiluseurakulttuuria, jossa nuorista pidetään huolta muutenkin kuin vain harrastuksen tiimoilta.

- Me kannamme yhdessä vastuun nuorista ja tarjoamme omien siipien kasvattamisen mahdollisuuden. Kampanja on matalan kynnyksen tapa työllistää nuori ja on myös turvallista. Nuoren työllistäminen voisi piristää montaakin seuraa, Maarit toteaa.

Satu rohkaisee nuoria sekä yhdistyksiä hakemaan jatkossakin mukaan kampanjaan. Yhdistys ei ole yksin, vaan kampanjan kautta taustalla on taho, jolta saa apua tarvittaessa.

- Kannattaa nähdä kampanja mahdollisuutena tukea nuoria kasvamaan tasapainoisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Nuorille saadaan tarjottua osallistumisen ja osallisuuden kokemuksia. Nykyisin peruskoulussa on TET-jaksoja, mutta tämä voi olla monelle nuorelle ensimmäinen kokemus palkkatyöstä. Seuraavan kesätyöpaikan hakeminen on sitten jo helpompaa, kun on ensimmäisen kerran ollut kesätöissä tätä kautta. 

Omaa rahaa voi käyttää omalla tavalla

Osuuspankit ympäri Suomen lahjoittavat yhdistyksille nuorten työllistämiseksi yhteensä lähes 840 000 euroa. Kahden viikon työstä nuoren palkkatuki on 400 euroa. Kesätöistä saadut rahat menevät Siirillä ja Aarolla sekä säästöön, että käyttöön.

Kesäduunin jälkeen Aaro aikoo jatkaa kesää lentopallon parissa leirityksien ja nuorten EM-kisojen muodossa. Siiri aikoo ottaa rennosti ja viettää aikaa kavereiden kanssa, valmistautuen syksyllä alkavaan lukioon.