Siiri Sevan, 17, kesätyö Lempäälän Kisan (LeKi) yleisurheilujaoston somereportterina yhdisti oivalla tavalla hänen valokuvausharrastuksensa ja aktiivisuutensa sosiaalisessa mediassa. Työtunnit kertyivät useassa pätkässä pitkin kesää.

– Seurasin seuran toimintaa muun muassa viikkokisoissa, laji-illoissa ja hyppykarnevaaleissa sekä päivitin tapahtumia paikan päällä Instagram-palveluun. Halusin kuvieni välittävän tunnetta ja tekemisen iloa osallistujien keskuudessa. Sain paljon kehuja kuvistani ja vähän nimeä itselleni valokuvaajana, mistä voi olla hyötyä tulevaisuudessa. Työ somereportterina oli oikein hyvä kokemus, hän kertoo.

LeKi-Yleisurheilun toiminnanjohtaja Timo Reunanen kehuu Siirin työpanosta, joka nosti seuran näkyvyyttä somessa. OP Tampereelta saatu kesätyölahjoitus tuli tarpeeseen.

– Seuramme arvoihin kuuluu tarjota kesätyömahdollisuuksia nuorille, mikä onnistuu pankin tuella. Teemme yhteistyötä myös Hippo-kisojen merkeissä.

”Parasta oli oppia olemaan töissä”

Juho Järvilehto, 14, työskenteli kesäkuussa Kotipirtti ry:n palvelutalossa Tesomalla. Juuri rippikoulun käynyt nuorukainen viihtyi hyvin ensimmäisessä oikeassa kesätyöpaikassaan.

– Työ oli vaihtelevaa ja tapahtui pääosin ulkona. Opin paljon, kuten maalaamaan aitaa ja penkkejä, tekemään remonttihommia ja puutarhatöitä. Kerran ulkoilin talon asukkaan kanssa. Parasta oli oppia olemaan töissä. Ansaitsemani palkan aion käyttää mopon osiin ja vaatteisiin.

Juho saa hyvää palautetta työpanoksestaan ja ahkeruudestaan toiminnanjohtaja Mari Anttilalta.

– On hienoa, että pystymme antamaan nuorille mahdollisuuden tehdä töitä, jotta he pääsevät tutustumaan työelämään ja saamaan työkokemusta. Yhteiskunnallisena yhdistyksenä Kotipirtti haluaa tehdä hyvää, ja olemme palkanneet kesätyöntekijöitä myös omalla kustannuksella.

Oppii enemmän kuin TET:issä

Peppi Jääskeläinen, 15, huomasi keväällä työpaikkailmoituksen kesätyöstä kilpacheerleadingin erikoisseura Dream Team Cheerleadersissa. Hän haki tehtävää ja tuli valituksi monien hyvien hakijoiden joukosta. Seura oli tuttu, sillä Peppi harrasti lajia aiemmin 6,5 vuoden ajan.

– Ensimmäinen työviikko meni apuohjaajana ja valmentajien työparina 9-12-vuotiaiden leirillä ja toinen vierähti yhdistyksen uusien toimitilojen järjestelyissä Kauppi Sports Centerissä. Parasta työssä olivat lapset, joiden huomasi kehittyvän valmennuksen avulla, sekä seuran toiminnan näkeminen työntekijöiden näkökulmasta. Kesätyö avasi työelämää paljon enemmän kuin TET-jakso koulussa. Sai oikeasti kokea, millaista on esimerkiksi aikatauluttaa töihin lähtö aamulla ja työtehtävät päivän aikana, Peppi valottaa.

Yhdistyksen toiminnanjohtaja Niina Huttusen mukaan juuri OP:n lahjoitus mahdollisti työpaikan tarjoamisen nuorelle.

– Kesätyö on monelle ensimmäinen kosketus työelämään. Ilman tukea emme välttämättä olisi pystyneet palkkamaan Peppiä. Kampanja edustaa hienoa yhteistyötä paikallisten yhdistysten ja pankin välillä. OP tukee toimijoita ja mahdollistaa niille kesätyöpaikkojen tarjoamisen nuorille.

Pääkuvassa: Saimi Tarkiaisen kesäduuni Finlayson Art Arealla sisälsi monenlaisia näyttelytilan valmistelu- ja ehostustöitä