Kysymys kuului: ”Miten olet yhdistänyt työn ja perheen?” Johtaja oli itse esittelyssään avannut perhettään, lapsiaan, isovanhemmuuttaan ja harrastuksiaan, joten kysymys ei voinut tulla hänelle yllätyksenä. Mutta se tuli. Tämä harmaantunut, karismaa uhkuva johtaja takelteli sanoissaan ja vastasi: ”Niin, kyllähän todellisuus on, että joku muu on kasvattanut minun lapseni.” Hän ei katunut päätöstään, hän seisoi vahvana eletyn elämänsä edessä, mutta jokin kaihersi vastauksessa ja se näkyi hänen kasvoiltaan. Hän jatkoi: ”Urani ei olisi mahdollista ilman puolisoni tukea, aupaireja ja ulkopuolista, ostettua lastenhoitoa. Minä en kasvattanut lapsiani, sitä ei käy kiistäminen.”

Olen jäänyt usein miettimään tuota johtajaa. Miten hänen lapsensa asiat kokivat? Oliko hän todella niin paljon poissa vai oliko kyseessä johtajan tunne, ettei hän ollut paikalla tai läsnä? Miten puoliso koki asian? Oliko todella niin, että arki kääntyi vain toisen vastuulle, kun toinen kävi töissä? Kuka todellisuudessa on mahdollistamassa yksilön menestymistä? Henkilö itse, vai tukiverkko? Hyvä kysymys lieneekin, mitä on menestys? Sitä, että saat mittavan uran, vai sitä, että olet kasvattanut omat lapsesi? Onko ne todellakin joko tai? Miksi ne eivät voisi olla sekä että?

Laki, arvot ja piiloasenteet työelämässä

Olemme suomalaisina onnellisessa asemassa, että meillä on lukuisia keinoja yhdistää työ- ja perhe-elämä. Laki turvaa alle 3-vuotiaiden lasten hoitoa hoitovapaalla ja lyhennetyn työajan mahdollisuudella aina siihen asti, kunnes lapsi käy jo koulutaivalta. Lisäksi yrityksillä saattaa olla omia vapaita tai muita keinoja yhdistää työ- ja perhe-elämää, olipa kyseessä lapset tai vaikka työntekijän omat iäkkäät vanhemmat. Vireillä oleva perhevapaauudistus tasaisi sukupuolten välistä eroja ja mahdollistaisi monipuolisemman vapaiden jaon taloudessa. Silti monet kokevat ristipainetta työn ja perheen yhdistämisessä.

Kun pari vuotta sitten työhaastattelussa epäiltiin kykyäni tehdä töitä (koska minulla oli pienet lapset), olin pöyristynyt. Paikkaa en saanut, mutta se ei todellakaan ole jäänyt harmittamaan. Kirjoitin kokemuksesta LinkedIniin, jolloin postaus ylitti toimiala- ja sukupuolirajat. Myös miehet olivat kokeneet syrjintää pienten lasten vanhempina. Työhaastattelut olivat paljastaneet karun totuuden yritysten perhemyönteisyydestä ja/tai piiloasenteista. Lapset koettiin uhkana yrityksen menestykselle! Kuitenkin ne yritykset, jotka panostavat työntekijöiden perheisiin sekä työn ja perhe-elämän yhdistämiseen, ovat halutumpia työnantajia työmarkkinoilla. Samat yritykset pärjäävät myös muissakin tilastoissa (pitkät sairauspoissaolot ja niiden kesto, työurien pituus, sitoutuneisuus, vaihtuvuus, työtyytyväisyys jne.) kuin ne, jotka eivät näihin asioihin panosta. Meillä juhliin kutsutaan myös puolisot. He ovat osa perhettä.

Pandemian myötä arvot ja asenteet ovat muuttumassa. Työntekijät ovat valmiita lähtemään jopa tyhjän päälle, jos omat arvot ja työpaikan arvot eivät kohtaa. Mitä sinä ajattelet työstä ja perheestä? Miten siihen suhtaudutaan sinun työpaikallasi? Miten kotityöt jakautuvat sinun perheessäsi?

Ja entä se esimerkin johtaja? Ajattelitko hänen olevan mies vai nainen?