OP Pohjolan teettämän kyselyn mukaan 60 prosenttia suomalaisista keskustelee perimisestä avoimesti, mutta loput välttelevät aihetta. Miksi perintö on edelleen tabu osalle, ja miksi perimisestä tulisi puhua?
Marraskuussa osakemarkkinat laskivat hieman, mutta lasku jäi lopulta pieneksi. Maltillinen sijoittaja ei lähtenyt hermoiluun mukaan, vaan hyödynsi laskun ostonpaikkana.
OP:n osakesijoitusjohtaja avaa, mitkä yhtiöt ovat tekoälyn ja datakeskusten kasvun ytimessä, ja miksi niitä löytyy myös OP-Osakesalkku -sijoitusrahastosta.
Anna-Liisa Toivanen on matkailuyrittäjä ja yksi Pohjois-Savon kovatuloisimpia naisia. Nyt Anna-Liisa haluaa viedä isältä saadut sijoitusopit eteenpäin omille lapsilleen.
On luontevaa, että koira on yhtenä perheenjäsenenä mukana joulunvietossa. Mutta mitä jouluruokia koiralle voi antaa? Mitä pitää tehdä, jos koira pelkää ilotulituksia?
Kannusta lasta säästämään jo pienestä pitäen. Samalla hän oppii rahan arvon ja tärkeitä taloustaitoja tulevaa varten. Mikä vinkeistä voisi parhaiten toimia perheessäsi?
OP:n asiantuntijat odottavat vuoden 2026 olevan hyvä sijoitusvuosi. Osakkeista kovinta tuottoa odotetaan kotimaisille ja kehittyvien markkinoiden osakkeille.
Yli 70 prosenttia nuorista kokee stressiä rahasta vähintään joskus, kertoo Money Challenge -kysely. Santtu on jo vuosia budjetoinut rahansa tietoisesti ja tarkkaan.
OP-Pitkäaikaissalkku -erikoissijoitusrahasto on isojen eläkesijoittajien sijoitusstrategiaa kopioiva rahasto pitkäaikaiseen säästämiseen. Rahaston kautta voit kerralla sijoittaa osakkeisiin, korkoihin ja vaihtoehtoisiin sijoituksiin.