Tänä päivänä freelancereita työskentelee monilla aloilla esimerkiksi sisällöntuottajina, graafikkoina, kääntäjinä, valokuvaajina ja vaikkapa koodareina. Freelancerilla on sekä vapaus päättää omasta työstään että vastuu myyntityöstä ja paperitöistä.

Mikä on freelancer?

Freelancer työllistää itse itsensä. Hän työskentelee yhdelle tai useammalle eri toimeksiantajalle joko toimeksiantajan tiloissa, kotoa tai omalta työhuoneeltaan käsin. Freelancer voi työskennellä työsuhteessa, työkorvausverokortilla tai yrittäjänä.

Veroasiat ja muut velvollisuudet

Tavanomaisella verokortilla työskentelevä freelancer on käytännössä työsuhteessa, mikäli työskentelyn on sovittu tapahtuvan työsuhteisena. Työsuhteessa ollessa toimeksiantaja huolehtii verojen ja eläkevakuutusmaksujen maksamisesta. Freelancerin vastuulle jää esitäytetyn veroilmoituksen tarkistaminen sekä mahdollisten tulonhankkimismenojen ilmoittaminen verottajalle.

Freelancerina toimiminen työkorvausverokortilla

Työkorvausverokortin voi esittää usealle toimeksiantajalle. Kun haet verokorttia, sinun täytyy arvioida koko vuoden ansiosi, jonka mukaan ennakonpidätysprosenttisi määräytyy. Voit tilata uuden verokortin, jos ilmoittamasi tulot muuttuvat. Työkorvausverokortilla työskennellessäsi sinun täytyy tarkistaa esitäytetyltä veroilmoitukseltasi, että toimeksiantajasi ovat ilmoittaneet työkorvauksen ja ennakonpidätykset oikein verottajalle. Olet myös oikeutettu vähentämään verotuksessa tulonhankkimisesta aiheutuneita kuluja.

Jos useammalle toimeksiantajalle tehtävät työt ovat pääasiallinen ansaintakeinosi, tai jos toimeksiantajasi haluavat laskun työsuoritteestasi, on järkevintä perustaa yritys ja ilmoittautua ennakkoperintärekisteriin sekä tarvittaessa myös arvonlisäverorekisteriin. OP Kevytyrittäjyys on hyvä matalan kynnyksen tapa ryhtyä yrittäjäksi.

Freelancer on velvollinen ottamaan yrittäjän eläkevakuutuksen, kun hänen vuosiansionsa ylittävät 8 261,71 euroa, työskentelitpä sitten työkorvausverokortilla tai yksityisenä elinkeinonharjoittajana

Työkorvausverokortilla työskennellessäsi sinulla ei ole kirjanpitovelvollisuutta, mutta olet muistiinpanovelvollinen. Tämä tarkoittaa sitä, että sinun täytyy säilyttää kuuden vuoden ajan kaikki freelance-työtä koskevat asiakirjat.

Miten freelancer huolehtii sosiaali- ja eläketurvastaan?

Freelancerilla ei ole työnantajan maksamaa työterveyspalvelua, vaan hänen täytyy itse huolehtia työterveyspalveluistaan. Yrittäjänä toimivan freelancerin sairauspoissaoloja turvaa yrittäjän eläkevakuutus, josta korvattava sairauspäiväraha määräytyy sen mukaan, kuinka arvokkaaksi olet oman työpanoksesi arvioinut yrittäjän eläkevakuutusta otettaessa. Jos maksat minimimäärän YELiä, saat sairastuessasi, vanhempainvapaalle tai eläkkeelle jäädessäsi myös päivärahaa vain minimin. Turvatakseen itsesi työttömyyden varalta freelancer voi myös liittyä yrittäjäkassaan.

Työn hinnoittelu

Freelancerin työstään laskuttama summa ei ole sama asia kuin käteen jäävä palkka. Laskutettavasta rahasummasta freelancer maksaa kaikki työn tekemiseen liittyvät kulut, kuten työvälineet, työtilat, puhelin- ja nettimaksut, mahdollisesti YEL-vakuutuksen, muut vakuutukset, matkat ja kirjanpidon kulut. Nämä edellä mainitut kulut toimeksiantaja puolestaan säästää tilatessaan työn freelancerilta.

Yleisenä nyrkkisääntönä voidaan pitää, että laskutettavasta summasta freelancerin käteen jää noin kolmasosa.

Kuinka myydä omaa osaamistaan freelancerina?

Myynti on olennainen osa freelancerin työtä. Sitä ei kuitenkaan tarvitse yhtään arastella! Lähesty myyntiä auttamisen näkökulmasta: mitä lisäarvoa voisit tuoda mahdolliselle asiakkaallesi? Alkuun myynti vaatii paljon panostusta, mutta usein se kantaa hedelmää. Freelancerin tärkein myyntivaltti on luotettavuus: muista aina noudattaa sovittuja aikatauluja ja panosta kommunikointiin.

Monille taidoille on yritysmaailmassa kysyntää, mutta kaikkiin tehtäviin ei ole järkevää palkata yrityksen omaa työntekijää. Jos sinulla on esimerkiksi taito kirjoittaa ja tuottaa hyvää sisältöä, voit lähteä sen myymisessä liikkeelle omasta kiinnostuksestasi. Freelance-yrittäjyyttä miettiessä kannattaa pohtia omaa erikoisalaa, jolla pystyy erottumaan kilpailijoista.

Onko sinulla yrittämisen arvoinen idea? OP Kevytyrittäjänä perustat yrityksen helposti ja vaivattomasti. Lue lisää kevytyrittäjyydestä.