Timo Viinamäen pitkäaikainen haave on vihdoinkin toteutunut: hänellä on nyt maitotilan lisäksi biokaasulaitos.

– Luin yli 20 vuotta sitten lehdestä biokaasupioneeri Erkki Kalmarista kertovan jutun. Siitä lähtien olen haaveillut biokaasulaitoksen perustamisesta.

Viinamäki perusti 30 vuotta sitten Viinamäen Farmi -nimisen maitotilan 30 vuotta sitten. Toiminta lähti liikkeelle sukupolvenvaihdoksesta ja 20 lypsylehmästä, mutta kunnianhimoinen yrittäjä on kasvattanut yrityksen toimintaa määrätietoisesti vuosien varrella.

Tilaa on laajennettu 6–7 kertaa. Vuonna 2018 tilalle rakennettiin 500 lehmän pihattonavetta. Samassa yhteydessä haettiin luvat biokaasulaitoksen rakentamiseen.

Biokaasulaitoksessa kotieläinten metaanipäästöjä aiheuttava lanta voidaan jalostaa biokaasuksi, minkä myötä tilasta tulee energiatuotannon osalta omavarainen.

– Biokaasulaitoksen tuottamasta energiasta 20 prosenttia saa ottaa omaan käyttöön, loput täytyy myydä ulos. Toiminnan on oltava riittävän suurta, että 20 prosenttia riittää energiaomavaraisuuteen.

Timo Viinamäen maitotilan 500 lehmää toimii biokaasulaitoksen polttoaineena.

Rahoituksen avulla haaveesta totta

Vuonna 2019 Viinamäki perusti Farmikaasu Oy:n, joka on biokaasua tuottava yritys. Biokaasulaitoksen ensimmäinen reaktori otettiin käyttöön vasta vuonna 2021. Laitoksen käyttöönottoa jarruttivat korona ja pandemian seurauksena syntynyt komponenttipula. Laitoksen toinen reaktori on parhaillaan rakenteilla.

– Hanke on vaatinut pitkää pinnaa sekä lisäaikaa rahoitukseen, mutta hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa asiat on saatu järjestymään parhain päin.

Yhtenä tärkeänä yhteistyökumppanina Viinamäki mainitsee OP Etelä-Pohjanmaan, joiden kanssa yhteistyö on sujunut vaivattomasti.

– Ilman rahoitusta tämä olisi jäänyt haaveeksi.

Biokaasulaitokseen on investoitu toisen reaktorin käyttöönoton jälkeen yhteensä 2,7 miljoonaa euroa. Ensimmäisen vaiheen rakentamiseen kului lähes kaksi vuotta aikaa. Myös käyttöönotto vie aikaa, sillä toimintaan liittyy runsaasti viranomaisvalvontaa ja lupa-asioita.

Rahoituksen lisäksi Farmikaasulle on myönnetty ensimmäisen vaiheen rakentamiseen 30 prosentin EU:n investointituki sekä ELY-keskukselta 50 prosentin elvytysraha toisen vaiheen rakentamiseen. Toiminta ei ollut heti kannattavaa, vaan investointien hedelmät poimitaan tulevien vuosien aikana.

– Ensimmäiset vuodet olivat tappiollisia, mutta biokaasulaitoksen käyttöönottovuonna viivan alle jäi 17 000 euroa. Seuraavalla tilikaudella voimme päästä 600 000 euron liikevaihtoon.

Biokaasulaitoksen perustaminen oli Timo Viinamäen pitkäaikainen haave. Hän haaveili laitoksen perustamisesta yli 20 vuotta.

Energiaa 30 omakotitalouden tarpeisiin

Yksi reaktori tuottaa tilan lantamäärästä biokaasua 30 omakotitalon tarpeisiin – lämmittämiseen, sähköön sekä auton polttoaineisiin. Kun toinen reaktori saadaan käyttöön alkukesästä 2023, määrä tuplaantuu.

Biokaasulla voidaan vähentää fossiilisten energiamuotojen käyttötarvetta. Viinamäki kertoo koko ajan tienneensä, millainen energiapotentiaali maatalouden sivuvirroissa piilee.

– Laitoksen perustamisen jälkeen olen huomannut, että mahdollisuudet ovat suuremmat kuin olisin voinut kuvitellakaan, ja ympäristö kiittää.

Prosessissa syntyvän käsittelyjäännöksen tila pystyy hyödyntämään lannoitteina.

– Tämä tuo maatilalle merkittäviä taloudellisia säästöjä. Biokaasutuotannossa syntyvä lannoite on lisäksi helppoa levittää, joten aikaa säästyy.

 Tällä hetkellä biokaasulaitos pyörii pelkästään oman tilan raaka-aineilla, mutta Viinamäki pohtii, miten ulkopuolisten syötteiden vastaanotto olisi mahdollista. Syötteiden kuljettamiseen ja hygieniaan liittyy vielä ratkaisemattomia kysymyksiä.

– Reaktoreissa on kapasiteettia. Meidän on tarkoitus kasvattaa toimintaa ja ottaa viivästysten tuoma takamatka kiinni, ja mennä vielä ohikin!

Farmikaasu Oy:n biokaasulaitos tuottaa nyt Viinamäen perheelle polttoaineen myös kaasuautoiluun.

Hiilijalanjälki miinusmerkkiseksi

Tällä hetkellä Viinamäen perhe on energiaomavarainen. Biokaasulaitos tuottaa energiaa perheen tarpeisiin sekä kaasuautoiluun. Maatilan osalta energiaa hyödynnetään sen verran kuin se on yrittäjän mielestä järkevää.

– Minulle on tärkeää toimia vastuullisesti ja olen aina ollut kiinnostunut kiertotaloudesta. Me maajussit pyrimme jatkuvasti kehittämään uusia toimintatapoja esimerkiksi hiilensidontaan, Viinamäki sanoo.

Viinamäen tavoitteena on painaa tilan hiilijalanjälki niin pieneksi kuin mahdollista. Biokaasulaitoksen ravinnekiertoa hyödyntämällä voidaan päästä tilanteeseen, jossa maatila sitoo enemmän hiilidioksidia, kuin mitä toiminnassa vapautuu. Negatiivinen hiilijalanjälki on yrittäjän tavoite.

– Aiomme tehdä kaikkemme, jotta saamme tilamme päästöt painettua mahdollisimman alas.

Kestävillä valinnoilla rakennat vaikuttavaa liiketoimintaa. Tarjoamme kestävät rahoitusratkaisut yrityksesi ja taloyhtiösi käännekohtiin. Tutustu rahoitusratkaisuihimme >