Kaikki alkoi siitä, kun Saana Tyni ja Henri Haho tutustuivat toisensa reppureissulla Australiassa 2009. Nuoripari päätti Suomeen palatessaan perustaa yhteisen yrityksen. Sen olisi oltava yritys, jossa on kiva tehdä töitä.

He aloittivat myymällä pölynimureita ovelta ovelle. Hiljalleen kävi kuitenkin selväksi, että asiakkaat toivovat säännöllistä siivouspalvelua.

– Ajattelimme, että tuossa on järkeä. Meillä molemmilla oli kokemusta sekä siivoustyöstä että ei-niin-mukavista työyhteisöistä. Päätimme tehdä asiat toisin, Henri Haho, Koti Puhtaaksi Oy:n siistijä ja kehitysjohtaja muistelee.

Saana Tyni, siistijä ja yrityksen toimitusjohtaja, on yrityksen perustamisesta lähtien halunnut ravistella perinteisiä rakenteita ja nostaa siivousalan arvostusta. Hän on käynyt pitämässä puhekeikkoja muille yrityksille Koti Puhtaaksi Oy:n konseptista, joka on monistettavissa myös muille toimialoille.

Myös Henri Haho haluaa tuoda uudenlaista nostetta alalle ja auttaa alan yrittäjiä. Hän on kehittänyt siivousalan toiminnanohjausjärjestelmän alan yritysten käyttöön.

– Työkalu on ilmainen alle 300 työtuntia kuukaudessa tekeville, eli esimerkiksi kaksi henkeä työllistävälle yritykselle, joita siivousalalla on paljon.

Menestyvän yrityksen edellytyksenä on tyytyväiset työntekijät

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin Koti Puhtaaksi toimii Suomen suurimmissa kasvukeskuksissa ja sen palkkalistoilla on lähes 300 työntekijää. Erityisesti viime vuosina kasvu on ollut kiihkeää.

Ammattiylpeys ja laadukas työn jälki puhuivat alusta alkaen Tynin ja Hahon puolesta, ja sana alkoi levitä. Yhä useampi kotitalous etsi hyvää siistijää.

Kun henkilökuntaa alkoi olla toistasataa, työntekijöiden nimiä ja kasvoja alkoi olla vaikea muistaa. Niinpä työntekijät on jaettu 20 hengen tiimeihin. Nyt kukaan ei jää kasvottomaksi ja yksinäiseksi. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on 7 alle 20 hengen tiimiä.

– Jokainen näistä toimii itsenäisesti. Työtä tehdään työpareittain, joista kokeneempi siirtää osaamistaan tuoreemmalle työparilleen. Lisäksi jokaisessa tiimissä on aluekoordinaattori, joka toimii valmentajana ja siistijänä.

Yrityksen kasvaessa Haho huomasi, miten hyvä työyhteisö kantaa. Kun työntekijä viihtyy, myös työn jälki on hyvää. Hän toi yritykseen työilmapiiriä kartoittavan Great place to work -tutkimustyökalun, jonka tulokset ovat vertailukelpoisia muiden yritysten kanssa.

– Henkilökunta innostui tästä ja päätti, että haluamme olla Suomen paras työpaikka.

2018 Koti Puhtaaksi valittiin Suomen 6. parhaaksi työpaikaksi, ja vuotta myöhemmin Suomen parhaaksi sekä Euroopan 9. parhaaksi työpaikaksi.

Myös hallituksen puheenjohtaja on siistijä

Koti Puhtaaksi on työntekijöidensä omistaja yritys. Osakasohjelman mukaisesti yhtiö luo joka vuosi viitisen prosenttia uusia osakkeita henkilökunnan ostettaviksi.

Joka ikinen työntekijä on myös siistijä, sillä näin säilyy kosketus liiketoimintaan. Haho huikkaa esimerkin:

– Tuore hallituksen jäsenemme juuri viestitteli minulle siivouskeikalta, että onpas tämä fyysistä työtä ja uskomatonta, millaisella intohimolla siivoustyötä tehdään.

Alusta lähtien työntekijät ovat voineet vaikuttaa konkreettisesti omaan työhönsä ja antaa kehitysideoita. Yhtiö on kehittänyt muun muassa palkkausta, työvälineitä ja liikkumista kohteesta toiseen.

Hahon mielestä työntekijöiden viihtyvyys ei voi olla pelkästään yrityksen vastuulla, vaan jokainen on osaltaan vastuussa siitä, että töihin on kiva tulla.

Konflikteilta ja ongelmilta ei voida välttyä, mutta niihin tartutaan aktiivisesti. Näin isot epäkohdat eivät pääse kasvamaan pinnan alla.

Asiakkaan lattian pilaaminen oli johtaa konkurssiin

Myös virheitä sattuu, mutta onneksi vakuutukset ovat yrityksen turvana. Nimittäin yrityksen alkutaipaleella sattunut vahinko olisi voinut johtaa toisenlaiseen tarinaan.

– Asiakas tilasi meiltä lattioiden vahanpoiston. Lattiat oli asiakkaan mukaan aiemminkin vahattu useamman kerran. Kun aloimme poistaa vahaa, huomasimme, että lattian maali lähtee. Selvisi, että asiakkaan aiempi palveluntuottaja ei ollut voinut koskaan tehdä vahanpoistoa ja vahausta, vaan oli todennäköisesti aina tehnyt vain kiillotuksen, ja me huomasimme sen liian myöhään, Henri Haho kertoo.

Tilanne johti siihen, että koko asunnon lattiapinnat piti uusia. Kysymyksessä oli useiden kymppitonnien vahinko.

– Olimme tuolloin 10 hengen yritys. Jos meillä ei olisi ollut laajennettua vastuuvakuutusta, emme olisi pystyneet korvaamaan menetystä asiakkaalle.

Haho kiittelee Pohjola Vakuutuksen asiantuntijaa, joka osasi heti alkuun suositella heille työn kohteena olevan omaisuuden vakuuttamista. 

Virheiden salliminen on osa Koti Puhtaaksi Oy:n yrityskulttuuria. Työntekijä, joka vahan aikoinaan poisti, konsultoi heille tänä päivänä koodauspuolella.

Asiakas, jonka lattia jouduttiin uusimaan, on edelleen Koti Puhtaaksi Oy:n asiakas.

Toteuta yrittämisen unelmat. Asiantuntijamme auttaa oikeanlaisen vakuutusturvan varmistamisessa. Jätä yhteydenottopyyntö asiantuntijalle.

Yrityksen vakuutukset mahdollistavat yrityksen toiminnan jatkumisen silloin, kun jotain yllättävää tapahtuu. Tutustu Yritysvakuutuksiin.

Tutustu yrittäjän sairausvakuutukseen - ja pyydä tarjous!