Epäusko. Se oli päällimmäinen tunne, kun Novafloorin toimitusjohtaja Markus Myllymäki kurvasi tammikuisena yönä yrityksensä parkkipaikalle.

Yrittäjän silmiin avautui lohduton näky savuavista toimisto- ja varastotiloista. Tilanne ei kuitenkaan ollut aivan niin paha, mitä palopaikalta hetkeä aiemmin puhelinsoitto oli antanut ymmärtää.

– Näky oli järkyttävä, mutta ei sentään lamaannuttava. Sähkölaitteista alkanut palo oli saatu nopeasti hallintaan ja samalla tuli tunne, että kyllä tästä vielä selvitään. Mittavimmat vahingot koituivat lopulta sammutusvedestä ja savusta, Myllymäki muistelee.

Onni onnettomuudessa oli toimitusjohtajan mukaan se, että vanhassa painotalossa olleisiin toimitiloihin oli vuotta aiemmin asennettu uusi ja aiempaa herkempi palovaroitinjärjestelmä.

– Sen ansiosta palokunta oli paikalla noin varttia nopeammin, mikä todennäköisesti pelasti kiinteistön täystuholta, Myllymäki kertoo.

Kuluva vuosi tuo myyntikuopan

Vaikka talvisesta tulipalosta selvittiin pelättyä pienemmin vahingoin, se on laittanut vuonna 2007 perustetun yrityksen ahtaalle. Vaasalainen lattiavalmistaja ja maahantuoja oli viime vuodet hyvässä kasvuvauhdissa, teki noin 7 miljoonan euron liikevaihtoa ja työllisti yhteensä lähes 20 henkilöä.

Tulipalon myötä tämän vuoden liikevaihto jää oman tuotannon pysähtyessä murto-osaan aiemmasta. Katse onkin suunnattu suosiolla ensi vuoden alkuun, jolloin uudet koneet ja laitteet on saatu paikalleen ja tuotanto uudelleen käyntiin.

– Asiakkaat ovat olleet todella ymmärtäväisiä ja kannustavia. Muutama jopa ilmoitti, että siirtävät lattiaremonttia suosiolla siihen saakka, kunnes saamme tuotantolinjat taas pyörimään. Voiko yrittäjä enää tämän hienompaa palautetta edes saada, Myllymäki huokaa.

Novafloorin toimitusjohtaja Markus Myllymäki tietää kokemuksesta, että vakuutukset voivat pelastaa yrityksen täystuholta.

Vakuutukset mahdollistivat uuden alun

Novafloorilla on oltu aina tarkkoina vakuutusten vuosipäivitysten kanssa. Toiminnan kasvaessa ja kehittyessä on tärkeää, että myös vakuutusten sisältöä ja kattavuutta päivitetään.

Myllymäen mukaan etenkin toiminnan keskeytysvakuutus ja asiakkaiden varastoitavaa omaisuutta varten aikanaan otetut vakuutukset ovat olleet tässä tilanteessa todella tärkeitä.

– Ilman keskeytysvakuutusta toiminta olisi pitänyt keskeyttää pitkäksi aikaa ja lomauttaa henkilöstö. Nyt vakuutus kattaa menetetyn myynnin ja myyntikatteet. Samalla se turvaa yrityksen toiminnan niin, että voimme pitää pyörät edelleen pyörimässä – toki vajaateholla aiempaan nähden, kunnes vauriot ovat saatu korjattua, Myllymäki kiittelee.

Novafloor oli turvannut myös asiakkaidensa varastossa olevan omaisuuden erillisellä vakuutuksella. Näin yrityksen asiakkaat saivat palossa menetetyistä, jo maksamistaan lattioista täyden korvauksen, yhteensä noin 600 000 euron arvosta.

– Harva rakentaja tai kodinremontoija haluaa ostamiaan lattioitaan työmaalle seisomaan ennen asennusta. Siksi tarjoamme ilmaista varastointipalvelua, kunnes asiakas tarvitsee lattiansa toimituksen. Erillisen vakuutuksen ansiosta asiakkaat saivat tulipalon takia toimittamatta jääneistä lattiamateriaaleista rahansa takaisin, Myllymäki kertoo.

Vakuutuksista tinkiminen on kallista riskinottoa

 Suomen suurinta lattianpäällysteisiin keskittyvää Novafloor.fi-verkkokauppaa pyörittävän yrityksen toimitusjohtajalla onkin selkeä viesti yrittäjäkollegoilleen.

Vakuutuksista ei kannata liiaksi tinkiä, sillä vahingon sattuessa jälkilasku voi olla kohtalokkaan kallis.

– Yhtä tärkeää on myös tarkastaa ja päivittää ne säännöllisin väliajoin, sillä vakuutusarvot muuttuvat vuosittain varastojen ja investointien mukana, Myllymäki opastaa.

Samalla hän painottaa, että oman vakuutusyhtiön nopeasta palvelusta on iso apu myös turman jälkeen.

– Meillä Pohjolan asiantuntija oli paikalla heti seuraavana aamuna, parin viikon päästä saimme jo rahaa tilille ja siitä asiat lähtivät rullaamaan muutenkin eteenpäin. Samalla alkoi hälvetä moni muukin huoli, Myllymäki toteaa.

Pohjola Vakuutus on yrityksesi riskienhallinnan kumppani ja asiantuntijamme ovat tukenasi, jos vahinko sattuu. Lue, miten olemme mukana yrityksesi erilaisissa käännekohdissa‍.

Lue lisää

Tulipalo tuhosi kaiken, vakuutukset mahdollistivat liiketoiminnan jatkuvuuden