Lohjan asuntomessutalojen pihoista ei kuulu ruohonleikkurin pärinää. Nurmikkoa on vain nimeksi, ja selkeästi metallisella reunanauhalla rajatut nurmialueet leikataan robottileikkurein. Pihoihin on nurmen sijaan tuotu erilaisia katteita ja kiviaineksia. Alla kolme näkökulmaa messutalojen pihoihin.

1. Puutarha talon teeman mukaan

Talo Sensu Lohjan asuntomessuilla henkii japanilaista estetiikkaa. Luontevaa onkin, että teema näkyy myös talon pihalla.

Talo Sensun puutarha Lohjan asuntomessuilla

Sensun pihassa kivituhkaan upotetut astinkivet tekevät kauniita kaarevia muotoja, jotka saavat kapean piha-alueen näyttämään avaralta.

Talo Sensun piha Lohjan asuntomessuilla

Myös ympyrän muotoisessa Pyörre-talossa talon muoto toistuu puutarhan kaarevissa linjoissa. Huomaa pihan keskellä oleva kaunis askelpolku.

Pyörre-talon piha Lohjan asuntomessuilla

2. Vaihtoehdot nurmelle

Lohjan Saarenta -talossa nurmikkoa ei juuri ole, vaan piha on rakennettu erilaisia katteita ja kiviaineksia hyödyntäen. Pihassa yhdistyvät kauniisti koristekate, kaakaopuun kuoresta tehty kate, reunakivi ja singeliin, eli pieneen kiviainekseen, upotetut laatat.

Lohjan Saarenta -talon pihan materiaaleja

Pihalaattojen asettelussa voi käyttää luovuutta. Tässä Kastelli Plazia Järven sydän -kohteen ratkaisu.

Kastelli Plazia Järven sydän -kohteen pihakivetys

Lohjan asuntomessujen talojen pihoissa oli käytetty paljon myös terassirakenteita, joista moneen oli upotettu poreamme tai uima-allas. Villa Nordic Stories -kohteen uima-allas täyttää suuren osan talon etupihasta.

Villa Nordic Stories -kohteen uima-allas

Samassa kohteessa pihaan oli rakennettu myös pieni kuntoilualue.

Villa Nordic Stories -kohteen kuntoilualue

3. Hyötypuutarha kasvatuslaatikoissa

Vaikka Lohjan asuntomessujen pihat on rakennettu modernisti kiviaineksista ja katteista, on pihoissa tilaa hyötykasveille. Katealueilla kasvavat marjapensaat, ja kasvatuslaatikoissa esimerkiksi tomaatit, kurpitsat ja yrtit. Designtalo Idyllin pihassa oli myös kasvihuone.

Designtalo Idyllin kasvatuslaatikot ja kasvihuone

Lohjan Saarenta -talon pihassa on runsaasti kasveja katteiden ja kivien seassa. Istutusaltaissa kasvaa muun muassa raparperia.

Lohjan Saarenta -talon istutusaltaissa kasvaa raparperi.

Puu on istutettu ruukkuun Kastelli Veistoksen pihassa.

Puu kasvaa ruukussa Kastelli Veistoksen pihassa.

Samassa kohteessa talon ulkoseinään on kiinnitetty pienet kukkaruudut luonnonkukille.

Kukkaruudut Kastelli Veistoksen seinässä

Lohjan asuntomessut järjestetään 9.7.–8.8.2021. OP ja OP Koti ovat asuntomessujen yhteistyökumppaneita.

Innostuitko remontoimaan pihaasi? Tee haaveistasi totta ja hae remonttilainaa verkossa.

Lue myös:

Kokolattiamatto on taas ihana! Nämä viisi trendiä nousevat esiin asuntomessuilla

Rahoituksen myöntää OP Vähittäisasiakkaat Oyj, OP Yrityspankki Oyj tai osuuspankki, rahoitustuotteesta riippuen.