Viestintäyrittäjä Ira Koivu, 44, muutti kolme vuotta sitten Espoosta Hämeenlinnaan silloin 12-vuotiaan Ronja-tyttärensä kanssa. Koivu oli tuolloin päivätöissä Helsingissä viestinnän johtotehtävissä ja asui tyttärensä kanssa Espoossa rivitalokolmiossa. Koivu erosi tyttärensä isästä jo vauva-aikana ja vastasi käytännössä yksin pienen perheen arjen pyörittämisestä ja kuluista.

– Palkkani oli hyvä, mutta ei ne suuret tulot, vaan suuret menot. Yritin säästää pyöräilemällä työmatkani molempiin suuntiin, yhteensä 26 kilometriä päivässä. Säästetyllä bussilippurahalla kävimme vuosittain etelässä.

40-vuotissyntymäpäivänsä lähestyessä Koivu huomasi elävänsä sitku-elämää. Hän oli haaveillut hevosesta lapsesta saakka, mutta rahat riittivät nipin napin siihen, että tytär pääsi ratsastustunnille.

– Oivalsin, että jos jatkan samalla tavalla, kuolen, ennen kuin olen ehtinyt toteuttaa unelmani. Aloin tosissani pohtia lähikuntiin muuttamista, sillä lapsikin näytti ajatukselle vihreää valoa.

Unelmat alkoivat toteutua

Koivu kävi katsomassa taloja Lohjalla, Vihdissä ja Kirkkonummella. Hevosunelman toteuttaminen kyseisissä paikoissa oli mahdollinen, mutta hevostallien läheisyydessä sijainneet talot olivat peltojen keskellä. Pyöräteitä ei ollut, joukkoliikenteestä puhumattakaan. Arjesta olisi tullut haastavaa välimatkojen vuoksi, ja aika olisi kulunut lapsen kuskaamiseen.

Sitten Koivun tuttava kutsui käymään kotonaan Hämeenlinnassa. Perheellä oli poni, ja koko arki tuntui olevan liki kävelymatkan päässä.

Hämeenlinnassa Koivun päässä alkoi raksuttaa: kaupunkihan oli vain tunnin matkan päässä Helsingistä. Jo samalla reissulla Koivu kävi tyttärensä kanssa katsomassa nykyistä kotia. Olarin rivitalokolmio vaihtui vauhdikkaalla aikataululla hämeenlinnalaiseen omakotitaloon eloisalla ja yhteisöllisellä alueella.

– Sain enemmän neliöitä, oman talon takalla ja isolla pihalla. Alueella on toimiva joukkoliikenne, kauppa, koulu ja hevostalli. Uimarantaan on 100 metriä. Ja koska asuntolainaa jäi yli 100 000 euroa vähemmän, pystyin toteuttamaan unelman omasta hevosesta.

Putte-hevonen saapui Koivuille yhtä vauhdikkaasti ja sattumalta kuin uusi koti. Koivu oli päättänyt ostaa suomenhevosen, mutta sen sijaan rakastui tyttärensä kanssa ratsastusleirillä vuonohevos-risteytykseen.

– Ratsastimme kumpikin Putella ja lopulta Ronja kysyi, että eikö me voida ostaa Puttea. Vastasin, että ei Putte varmaan ole myynnissä, johon tallin työntekijä keskustelumme kuultuaan sanoi, että itseasiassa kyllä on.

Samalla yrittäjäksi

Hämeenlinnaan muutettuaan Koivun unelmien valloitus jatkui. Vaikka hän olisi hyvin voinut käydä junalla Hämeenlinnasta Helsingissä töissä, kuten pari kollegaa, Koivu irtisanoutui. Hän oli haaveillut yrittäjyydestä jo jonkin aikaa, mutta ei ollut uskaltanut toteuttaa unelmaansa Espoossa, koska isompien elämiskulujen takia yrityksen olisi heti pitänyt pyöriä täysillä.

– Olen tehokas ja nopea ja teen työtehtävät kovalla paahteella, mutta sitten tarvitsen aikaa palautua. Kun yritykseen tuli uusi esimies, joka toi itseohjautuvaan asiantuntijaorganisaatioon kellokorttikäytännön ja rajasi etätyömahdollisuuksia, koin, että on aika uskaltaa. Nyt olen kyseiselle esimiehelle kiitollinen, koska hänen johtamistyylinsä antoi potkua unelmani toteuttamiseen. Muutto halvempiin neliöihin mahdollisti yrittäjyyden ja paransi elämänlaatua.

Koivun yritys tarjoaa muun muassa viestintäkonsultaatiota ja vuorovaikutusvalmennuksia yrityksille ja yhteisöille. Suuri osa asiakkaista on Helsingissä ja Vantaalla. Työmatkat Koivu kulkee lähes aina junalla.

– Hämeenlinnaan muuttaessa jouduin hevosen takia hankkimaan auton, koska rehusäkkejä ja muita hevostarvikkeita on kuskattava. Työkeikoille Helsingin keskustaan en kuitenkaan koskaan lähde omalla autolla, koska juna on niin kätevä. Junassa voin tehdä töitä tai katsella ikkunasta ja antaa ajatusten lentää.

Helsingistä Karjaan rauhaan

Kustannustoimittaja Päivi Kaataja, 41, havahtui puolisonsa kanssa yli 10 vuotta sitten siihen, että Karjaalta sai ison puuhuvilan 175 000 eurolla. Helsingin Tammisalossa kaksiossa asunut pariskunta ei tuntenut Karjaalta ketään, saati tietänyt mitään remontoinnista tai rakentamisesta. Kuitenkin he päätyivät ostamaan Terijoelta tuodun lasikuistisen, viidellä pönttöuunilla varustetun puuhuvilan, erillisen saunarakennuksen ja 2000 neliön puutarhatontin.

– Se oli Nurmijärvi-ilmiön aikaa, kun ihmiset vielä muuttivat lähikuntiin. Asuimme huvilassa Karjaan keskustassa viitisen vuotta, kunnes aloimme kaivata peltojen ja metsän ääreen. Kun Fiskars suostui myymään jo jonkin aikaa havittelemamme tontin, aloimme rakentaa taloa vanhoista hirsistä. Esikoisemme oli silloin vuoden ja olin viimeisilläni raskaana.

Rauhallinen ympäristö kiehtoo vuosien jälkeenkin.

– Kun lähden kotiin työpaikaltani Helsingin keskustasta ja saavun Karjaan asemalle, jossa on muutamia kymmeniä ihmisiä ja katson kirkkaana näkyvää tähtitaivasta, en voi kuin huokaista syvään, että onpa ihanaa.

Työntekoa junassa

Kaataja reissaa Helsinkiin useita kertoja viikossa tunnin välein kulkevalla junalla. Joskus stressiä aiheuttaa se, että lapset pitää saada puettua, auton ikkunat skrapattua, lapset autolla hoitoon ja kouluun ja sitten itsen on ehdittävä junaan.

– Olen myöhästynyt junasta vain kerran. Joskus juna on jäänyt tulematta, mutta olen mennyt kahvilaan tekemään töitä ja odottamaan seuraavaa. Teen junassakin töitä molempiin suuntiin. Se on hyvää työaikaa, ja pystyn työskentelemään keskittyneemmin kuin toimistolla, jossa on aina hälinää.

Kaataja kannustaakin miettimään vaihtoehtoja kaupungissa asumiselle.

– Helsingissä asuntojen hinnat ovat pöyristyttäviä. Karjaalta saa puuhuvilan helsinkiläisyksiön hinnalla ja rahaa jää talon kunnostamiseenkin.

Myös muissa kuluissa saattaa säästää. Kaatajien talo lämpiää maalämmöllä, joka lämmittää käyttövedenkin, jolloin sähkölaskut ovat pieniä. Pihalla on lähdekaivo, joten vesimaksuja ei synny.

Talojen arvo ei nouse

Kääntöpuoli on se, ettei talojen arvo nouse.

– Kannattaakin olla sitoutunut muuttaja, ettei tarvitse alkaa myydä taloa tai asuntoa. Emme mekään ostaneet taloa tai rakentaneet toista siksi, että saisimme niistä voittoa. Hankimme sen mitä halusimme.

210-neliöisen talon rakennuttamisen loppuhinnaksi tuli 1660 euroa neliöltä, joka on murto-osa Helsingin hinnoista.

– Tosin teimme itse mahdollisimman paljon asioita, Kaataja muistuttaa.

Karjaalla myös arjen palvelut ovat edullisempia, esimerkiksi kampaajalla käynti maksaa kolmasosan siitä, mitä Helsingissä. Koululuokat ovat pienempiä: Kaatajien esikoinen käy kyläkoulua, jossa on vain 40 oppilasta. Moni kyläkoulu kärsiikin oppilaskadosta, jolloin koulujen tulevaisuus on vaakalaudalla.

– Mielestäni nähtävissä on kuitenkin jo sellainen mikrotrendi, että ihmiset alkavat nähdä maaseudun ja luonnonläheisemmän elämän taas arvona. Itse olen lähtöisin Kurikasta. Kun aikanaan muutin Helsinkiin, ajattelin, että jään kaupunkiin ikiajoiksi. Ja mitä sitten tapahtuikaan: Nykyään olen maalaisempi kuin vielä koskaan.

Oletko vaihtamassa asuntoa? Voit myydä nykyisen asuntosi ja löytää uuden kodin OP Kodin avulla.