Ajattelin, että eri työporukoissa suosiota saaneet konstit saattaisivat hyödyttää muitakin, joita etätyöpäivät ovat puuduttaneet ja jotka tarvitsisivat muutosta ja väriä puuroutuneisiin päiviin. Tässä siis hyväksi kokeiltuja asioita, joilla ihmiset on saatu pidettyä vireänä uudessa normaalissa.

Ulkoilua ja yhdessä syömistä

Kävelypalaverit ulkona ovat rikkoneet mukavasti koneen äärellä puurtamista. Pienellä porukalla ne sujuvat mainiosti tai luurit päässä yksinkin. Jotkut esimiehet ovat ottaneet tavaksi ajaa työntekijöiden pihaan ja hakeneet kanssaan ulos keskustelemaan kävelylle. Kahden keskeisiä keskusteluja työntekijöiden kanssa on lisätty muutenkin. Kerran viikossa 15 minuuttia jokaisen kanssa on auttanut pysymään kartalla jaksamisesta ja työtilanteesta.

Työporukat ovat pitäneet yhteisiä lounaita nakkikioskilla tai on pakattu eväät ja lähdetty kalliolle toppahousuissa piknikille. Jossain työnantajat ovat kustantaneet kahvit, jotka on saanut linkin kautta tilata kotiin ja jotka sitten on nautittu yhdessä. Ja kun vieläkin hövelimmiksi on heittäydytty, on jokainen saanut tilata Woltin kautta kotiin aamupalan itselleen, joka sitten on syöty yhdessä ruudun äärellä. Yksi työyhteisö päätti syödä kerran viikossa aamupuuron virtuaalisesti yhdessä. Jokainen keitti haluamansa ja näytti muille, mitä oli kokannut. Tätä ei työnantaja kustantanut, eikä sitä kukaan kuulemma kysellytkään.

Tiimi- ja osastopäiviä on vietetty yhdessä kokkaillen mukaillen TV:n Kokkisota ohjelmaa. Esihenkilö kuljetti tai tilasi kaikille ilmastoystävällisen ruokakassin (juureksia, kaurakermaa, härkistä ja mausteita), jonka sisältö oli etukäteen täysi yllätys työntekijöille. Aikaa aineksista kokkailulle sai pari tuntia, ja ruokaa valmistettaessa kaikilla oli linjat ja kamerat auki jutustelulle ja lopuksi esiteltiin tuotokset sekä ruokailtiin yhdessä. Muutamat tiimit saivat liput virtuaalikonserttiin tai teatteriin, josta jaettiin ajatuksia jatkoilla Teamsissä.

Vatsalihasvartti, levyraati ja lauluhetki

Fyysistä jaksamista on ylläpidetty esihenkilön viikoittaisilla vatsalihasvarteilla, jossa pomo esitaistelijana on näyttänyt mallia, ja muut ovat pusertaneet omissa olohuoneissaan. Ainakin yksi pomo tekee joka viikko työntekijöilleen niska-hartia -jumpan, johon osallistuminen on pakollista. Treenien vetovastuu on jossain yrityksissä ollut myös kiertävä ja kuulin, että eräässä firmassa on harjoiteltu myös eri tansseja videon välityksellä. Ensimmäisen tanssin askelkuviot on otettu haltuun viikossa ja kuukaudessa on opittu neljä uutta tanssia.

Eräänlaisia levyraateja harrastetaan etäyhteyksillä ainakin siten, että jokainen tuo vuorollaan oman lempikappaleensa palaverin alkuun ja kertoo siitä pienen tarinan. Pisteytyksiä on tehty tai oltu tekemättä. Tiedän, että jossain päin Suomea on yhdessä viritelty viikon lauluhetki. Pomo on lähettänyt sanat edellisenä päivänä ja palaverista on nipistetty viisi minuuttia yhteiselle laululle.

Kamalimman sotkun esittelyä ja Tulevaisuus-työpajoja

Vieraantumista on estetty myös muun muassa sillä, että yhteisellä kahvitauolla jokainen on esitellyt oman näkymänsä työpisteeltä, kamalimman sotkunsa kotoaan tai lempiesineensä. Digibaarissa on käyty tilaamassa virtuaalista olutta ja kuuntelemassa baarin äänimaailmaa sekä musiikkia.

Sitran tarjoamalla Tulevaisuus-työpajalla on kuviteltu vaihtoehtoisia tulevaisuuksia ja rikottu oman ajattelun rajoja. Kahoot-kyselyillä on nostettu vireystilaa ja opittu yhdessä.

Eräs esihenkilö ilahduttaa työntekijöitään etanapostilla. Joskus vuorossa on postikortti, joskus suklaapatukka. Totesimme yhteisesti, että ei sen niin väliä, mitä tekee, mutta huomiota pitää antaa. Eikä leikkimielisyys ja heittäytyminen ole koskaan pahitteeksi.

Jos nämä kaikki nämä on jo kokeiltu, etkä keksi enää mitään uutta, pyydä oma porukkasi mukaan innovointitalkoisiin!

Lue myös:

Miten OP:n ja Ilmarisen yhteistyö helpottaa yrittäjän ja yrityksen elämää?

Kokeile Ilmarisen kysely- ja tutkimustyökalua ja selvitä työyhteisösi vire

Lue lisää työkykyjohtamisesta Ilmarisen sivuilta

Lue, miksi yrittäjän kannattaa olla kumppanimme Ilmarisen asiakas