Edvin Ehrnrooth: Tällaisia ihmisiä tarvitaan osuuspankkien edustajistoon
Lisää aiheesta
Jos haluaa äänensä kuuluviin, sitä pitää käyttää siellä, missä päätöksiä tehdään. Jotakuinkin näin kiteyttää OP Suur-Savon hallintoneuvoston jäsen Edvin Ehrnrooth, 26.
Kesäkuun alussa Edvin Ehrnrooth on juuri palannut opiskelupaikkakunnaltaan Helsingistä kesäksi kotikaupunkiinsa Mikkeliin, jonka tori alkaa pikkuhiljaa täyttyä ympäri Suomea tulevista kesäasukkaista. Aurinko paistaa kuumasti torikahvilaan, jossa Ehrnrooth on ollut joskus kesätöissä.
Nyt kesä kuluu kuitenkin tulevaisuuden ammatin parissa: 1860-luvulta saakka perheen hallussa olleen sukutilan töissä. Tämänkin aamupäivän Ehrnrooth on ollut kylvämässä apilanurmea tilan pelloille.
Sukutilan jatkaminen ja Mikkeliin palaaminen – ennemmin tai myöhemmin – tuntuu Ehrnroothista ”lähtökohdalta”. Se on arvo, joka ohjaa elämän valintoja. Ihan vielä ei kuitenkaan ole sen aika. Syksyllä hän lähtee puolisonsa työn perässä pariksi vuodeksi Brysseliin, viimeistelee gradunsa yrityksen arvolähtöisen päätöksenteon kvantitatiivisesta mittaamisesta ja toivottavasti myös löytää työpaikan jostain EU:n virastoista.
- Olisihan se hyvä päästä näkemään läheltä, mistä nämä meidän maatalouden linjaukset tulevat, hän toteaa.
Yhteiskunnallisuus kiinnosti jo yläkoulussa
Juuri nyt Ehrnrooth on kuitenkin luvannut kertoa, miksi hän neljä vuotta sitten lähti ehdolle OP Suur-Savon edustajiston vaaleihin – siis miksi myös osuuspankkitoiminta on arvovalinta.
Ehrnrooth on kauppatieteiden sekä maa- ja metsätaloustieteiden opiskelija.
- Mulle on aina ollut luontevaa käyttää ääntäni ja osallistua yhteiseen päätöksentekoon. Olen ajatellut, että jos asioihin haluaa vaikuttaa, kannattaa olla siellä, missä asioista keskustellaan ja missä niistä päätetään, hän selittää.
Ehrnrooth kiinnostui yhteiskunnallisista asioista jo yläkouluiässä. Hän pyrki ja pääsi Mikkelin nuorisovaltuustoon 17-vuotiaana ja oli perustamassa Etelä-Savoon omaa, maakunnallista nuorisovaltuustoa. Neljä vuotta sitten hän pyrki ja pääsi Suur-Savon Osuuspankin edustajistoon ja viime vuodesta lähtien hän on toiminut pankin hallintoneuvostossa.
- Toivottavasti jonain päivänä myös hallituksessa, hän hymyilee.
- Kunhan nyt ensin hankkii vähän substanssiosaamista pankkialalta.
Moniäänisyyttä tarvitaan
Juuri yhteinen päätöksenteko, osallisuus ja demokraattisuus pankin lähtökohtana kiinnostavat myös osuuspankkitoiminnassa.
- Onhan se ainutlaatuinen toimintamalli yritykselle, myös koko maailman mittakaavassa, Aalto-yliopistossa osuustoimintaa opiskellut Ehrnrooth sanoo.
- On yllättävää, että vaikka osuuskuntia on Suomessa, Saksassa ja Pohjoismaissa paljon, harva tietää osuustoiminnasta mitään. Eikä se ole itsestään selvää osuuspankeissakaan. Siksi niiden pitäisi säännöllisesti kysyä itseltään, mikä on osuuspankki ja mitä se ihan todella tarkoittaa, Ehrnrooth toteaa.
Jos asioihin haluaa vaikuttaa, kannattaa olla siellä, missä asioista keskustellaan ja missä niistä päätetään.
Tähän tarvitaan avointa ja moniäänistä arvokeskustelua, johon osallistuvat niin osuuspankit itse kuin edustajisto, hallintoneuvosto ja hallitus.
- Tärkeintä on varmistaa arvopohjan säilyminen ja huolehtia, että voitot heijastellaan sen mukaisesti takaisin osuuspankin omistaja-asiakkaille. Tähän tarvitaan ihmisiä, jotka haluavat käyttää ääntänsä yhteisistä asioista huolehtimiseen, Ehrnrooth summaa.
Hyvä merkintä ansioluettelossa
Mutta on hallintoelimissä vaikuttamisesta hyötyä myös henkilökohtaisessa elämässä. Ehrnroothille se tarkoitti reittiä hallintoneuvostoon ja edullista merkintää ansioluettelossa.
- Olen saanut siitä palautetta, että tällaiset tehtävät näyttävät kyllä todella hyviltä CV:ssä, Ehrnrooth vinkkaa.

- Gradussani luon työkalua sille, miten liiketoiminnan menestystä ja arvoja voidaan mitata suhteessa toisiinsa.
Asia tulee käytännössä lähelle myös maataloudessa.
- Näen ympäristöarvot myös liiketoimintamahdollisuutena. Olisihan se houkuttelevaa tuottaa esimerkiksi hiilineutraalia viljaa niin, että ketjussa seuraava pystyisi hyödyntämään hiilineutraaliuden taseessaan ja ympäristöystävällisyydestä tulisi markkinalähtöinen asia, Ehrnrooth suunnittelee.
Osuuspankki on paljon enemmän kuin pankki. Se on myös mahdollisuus osallisuuteen ja tärkeiden asioiden vaalimiseen pankin omistaja-asiakkaana.
Ehrnrooth toivookin, että tulevaisuudessa yrityksen arvot näkyvät ja vaikuttavat markkinoilla entistä läpinäkyvämmin. Arvojen läpinäkyvyyttä ja merkitystä osana liiketoimintaa Ehrnrooth haluaa olla vahvistamassa myös osuuspankissa.
- Osuuspankki on paljon enemmän kuin pankki. Se on myös mahdollisuus osallisuuteen, vaikuttamiseen ja tärkeiden asioiden vaalimiseen osana pankin omistaja-asiakkuutta. Tästä meidän pitäisi puhua vielä enemmän, Ehrnrooth vetoaa.