Natalia Salmela otti itselleen ensimmäisen henkivakuutuksen jo vuosia sitten. Salmelalla oli jo tuolloin menestyvä yritys, ja hän osti yksin ison asunnon. Puolisoa tai lasta ei vielä ollut.

– Jouduin miettimään, kenelle testamenttaisin omaisuuteni, jos kuolisin, Salmela sanoo.

Tuolloin henkivakuutus tuntui Salmelasta taloudellisessa mielessä järkevältä hankinnalta, koska se suojaisi hänen omaisuutensa säilymistä. Jos hän kuolisi, läheisten olisi helpompi huolehtia omaisuudesta vakuutuskorvauksen turvin.

Nykyään Salmelalla on lapsi, avomiehen kanssa ostettu uusi koti ja useampi eri yritys – ja päivitetty henkivakuutus. Vakuutuksella on myös Salmelalle uusi, syvempi merkitys.

– Oma lapsi ratkaisi ison pohdinnan, jota jouduin tekemään muutama vuosi sitten, kun mietin, kuka olisi vakuutuskorvauksen edunsaaja ja kenelle oma omaisuuteni päätyisi. Nyt minulla on perillinen, jolle voi jättää oman elämäntyöni. Henkivakuutus suojaa elämäntyötäni omalle lapselleni, Salmela toteaa.

Kukaan ei ole kuolematon

Moni karsastaa kuolemaan liittyvää pohdintaa, joka tulee väistämättä eteen henkivakuutuksen myötä. Salmelalle kuolemaan suhtautuminen on mutkatonta.

– Nuorempana minun oli vaikeaa ajatella omaa kuolevaisuuttani ja ylipäätään vanhenemista. Kävin läpi isomman ikäkriisin pari-kolmekymppisenä, mutta sen jälkeen kriisiä ei ole tullut. Tässä iässä tajuaa, että kukaan ei ole kuolematon.

Tällä hetkellä Salmelan elämä on kiireistä. Poika Benkku on vauhdikas puolitoistavuotias taapero. Salmela pyörittää omia yrityksiään WTD Mediaa ja Satokausikalenteria, on tunnettu somevaikuttaja ja on mukana myös parissa digitaalisen markkinoinnin yrityksessä. Arkea täyttää myös remonttisuunnittelu, sillä Natalian ja puoliso Jonten hiljattain ostama omakotitalo Helsingissä on tarkoitus remontoida kokonaan syksyn ja talven aikana.

Haastatteluhetkellä Benkku on hieman flunssaisena kotihoidossa ja Salmela kuulostaa väsyneeltä. Salmela vitsaileekin, että kuolevaisuus on oikeastaan ihan hyvä asia.

– Elokuvissa vampyyrit elävät ikuisesti, mutta se on kamalin rangaistus mitä keksin. Poistun ihan mielelläni tästä maailmasta lepäilemään, kun sen aika on, Salmela naurahtaa.

Hyötyä monenlaisiin tilanteisiin

Salmela sanoo olleensa aina varman päälle pelaaja, jonka sydäntä lähellä on vastuullinen rahankäyttö.

– Minusta tuntuu, että henkivakuutuksen ottaminen on nimenomaan vastuullista rahankäyttöä. Eihän kukaan tiedä, mitä huomenna tapahtuu, mutta niin ei kannata elää, että siihen ei varautuisi.

– Haluan siirtää vastuullisen rahankäytön oppeja myös lapselleni. Ajattelemalla esimerkiksi perintöasiaa jo nyt, pystyn näyttämään hänelle, mitä on fiksu rahankäyttö.

Natalia Salmela myöntää avoimesti tienaavansa hyvin. Elämisen kulut ovat sen mukaiset.

– Omistan neljä asuntoa, joiden yhteinen arvo on yli kaksi miljoonaa euroa. Pelkästään sitä voi suhteuttaa juokseviin kuukausikuluihin. Jos työpanokseni ja tuloni tipahtaisivat pois, rahaa pitäisi aika nopeasti saada sisään.

Salmelalle tieto henkivakuutuksesta maksettavasta korvauksesta tuo mielenrauhaa.

– Vakuutuskorvaus mahdollistaisi läheisille sellaisen siirtymän, että raha-asiat voi järjestää kaikessa rauhassa, ilman että asuntojani pitää alkaa myydä tai firmojani ositella hirveässä paniikissa. Yrittäjyys tuo tilanteeseen oman pikku aspektin. En halua aiheuttaa läheisille yhtään enempää hankaluuksia tai säätämistä, jos minulle jotain sattuu.

Vakuutuksesta on kuitenkin hyötyä myös muissa taloudellisissa tilanteissa, esimerkiksi jos on asuntolainaa ja toisella puolisolla matalampi palkka.

– Pahimmassa tapauksessa toisen puolison kuollessa koko perhe joutuu luopumaan kodista ja muuttamaan toiseen asuntoon. Henkivakuutuksen avulla tällaisen voi välttää.

Vakuutuskorvaus antaa resursseja surutyöhön

Koska henkivakuutusta ei oteta itselle vaan läheisille, se tuntuu Salmelasta jollain tapaa vielä tärkeämmältä kuin muu varautuminen tulevaan.

– Joskus kuulee sanottavan, että läheisen kuollessa raha on viimeinen asia ihmisen mielessä. Ja että rahalla ei ole mitään väliä, kun surutyö pitää tehdä.

– Itse näen asian toisin päin: jos läheiset joutuvat pelkäämään ja murehtimaan, miten selviävät perintöveroista ja laskuista, joita minulta jäisi, surutyöhön ei jäisi resursseja, Salmela pohtii.

Turvaa läheisesi ja ota OP-Henkivakuutus. Lue lisää henkivakuutuksesta ja pariturvasta.‍
Henkivakuutuksen myöntää OP-Henkivakuutus Oy, jonka asiamiehenä Pohjola Vakuutus toimii.