Kun Pentikäiset saivat tietää odottavansa identtisiä kaksosia, lääkäri kehotti lottoamaan – ”Meillä on tuplasti iloa mutta myös rutkasti univelkaa”
Kaksosvanhemmuudessa Karoliina Pentikäisen on yllättänyt se, kuinka erilaisia saman DNA:n jakavat sisarukset ovat. Vauvojen sairastellessa Pohjola Sairaalan terveysmestarit ovat olleet perheen tukena.
Kun Pentikäiset saivat tietää, että he odottavat identtisiä kaksosia, lääkäri kehotti lottoamaan. Niin harvinaisesta tapahtumasta oli kyse.
– On ollut hienoa päästä seuraamaan näin maagista kehitysprosessia, kertoo nyt seitsenkuisten kaksostyttöjen äiti Karoliina Pentikäinen.
Karoliina ja Atte Pentikäinen ovat olleet yhdessä nelisen vuotta, ja heidän perheeseensä kuuluu myös Karoliinan 9-vuotias esikoistytär. He asustavat kerrostaloasunnossa Tampereen Pyynikissä, mutta parhaillaan etsinnässä on tilavampi koti kasvavalle perheelle.
Sosiaalisen markkinoinnin töistä äitiysvapaalla oleva Karoliina kirjoittaa uusperheen elämästä kertovaa Kolmistaan-blogia ja kolumneja Me Naiset -lehdelle.
Äidin mukaan kaksoset ovat iloisia ja touhukkaita – eli niin sanotusti helppoja lapsia. Ennen vauvojen syntymää Pentikäiset pohtivat, kuinka osaavat tukea sisarusten erilaisuutta, jos he ovat kovin samanlaisia. Huoli osoittautui turhaksi, sillä vauvojen luonteissa on paljon eroja.
– Toinen on sosiaalisempi, itsenäisempi ja rohkeampi siinä missä toinen on ujompi ja kaipaa enemmän vanhempien läheisyyttä. On hassua ajatella, että kaksoset, joilla on sama DNA, ovat kuitenkin niin erilaisia, Karoliina naurahtaa.
Kuin paita ja peppu
Kaksi nauravaa suuta ovat tarjonneet Pentikäisille tuplasti iloa.
– Nyt vauvat ovat alkaneet ottaa enemmän kontaktia toisiinsa. On ollut ihana huomata, kuinka he ovat toisilleen kuin paita ja peppu.
Vaikka koko huone olisi tutkittavana, kaksoset ryömivät mielellään toinen toisensa kylkeen tai päällekkäin, eivätkä ole moksiskaan, jos sisko vahingossa potkaisee tai nykäisee tutin suusta. Sisaren läsnäolo ja eleet tuntuvat luontevilta, koska he ovat jo mahassa ollessaan tottuneet siihen, että välillä saattaa saada kantapäästä poskeen.
Perheen pienimmistä huomaa selvästi, että he ihailevat isosiskoaan.
– On hassua nähdä, kuinka jo vauvat erottavat isosiskon vanhemmista. He ovat onnellisia aina, kun sisko tulee koulusta kotiin ja antaa heille huomiota.
9-vuotias esikoistytär on jo sen verran iso, että ymmärtää vauvojen isomman tarpeen hoivaan. Silti toisinaan harmistus nousee pintaan, koska kaksi vauvaa vie usein molempien vanhempien huomion.
– Pyrimme parhaamme mukaan järjestämään esikoiselle omaa aikaa. Esimerkiksi niin, että minä lähden hänen kanssaan kahdestaan jätskille, ja Atte jää kotiin vauvojen kanssa.
Univelkaa ja sylipulaa
Haasteellisinta kaksosarjessa on Karoliinan mukaan nukkuminen. Jos toinen vauva hihkaisee omasta pinnasängystään, havahtuu juuri nukahtamaisillaan ollut sisar siihen, ja nukutus alkaa alusta. Vanhemmille onkin päässyt kertymään rutkasti univelkaa.
– Yksin ollessa tulee usein riittämätön olo, kun ei voi pitää vauvoja niin paljon sylissä kuin haluaisi. Aina on myös toinen, joka pitää syöttää tai pestä. Vanhempana on ikävää nähdä, että molemmat kaipaavat syliä, mutta vain toiselle riittää kerrallaan.
Toisaalta Karoliina näkee asiassa myös hyvää: Lapset oppivat itsenäisemmiksi ja ymmärtävät jo pienestä pitäen, että maailmassa on muitakin ihmisiä.
Loppujen lopuksi kaksosvanhemmuus on ollut helpompaa kuin Pentikäiset ennalta ajattelivat.
– Pinna ei ole niin kireällä, enkä ole ihan niin väsynyt kuin kuvittelin olevani. Olemme oppineet vauvojen hoitorutiinit yllättävän nopeasti. Kuinka syötetään kaksi vauvaa, kuinka ne puetaan tai kuinka niiden kanssa käydään yksin neuvolassa.
Terveysmestarit apuna vauvojen sairastelussa
Vanhempien jaksamista on koetellut niin ikään vauvojen jatkuva sairastelu. Koska kaksosilla on yhteiset tutit, lelut ja kuolat, ovat he myös aina kipeänä samaan aikaan.
Pohjola Sairaalan Terveysmestari -palvelu on ollut Pentikäisten tukena sairastelukierteessä.
– Kahden vauvan kanssa en halua jäädä kotiin miettimään, pitäisikö lähteä lääkäriin vai ei. Terveysmestareille voi soittaa ja kysyä neuvoa milloin vain, ja lääkäriin pääsee nopeasti.
Terveysmestarit auttavat Pohjola Vakuutuksen asiakkaita terveyteen tai hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä sekä hoidontarpeen arvioinnissa. Jos lääkärikäynti on tarpeen, he ohjaavat sopivan ammattilaisen vastaanotolle.
Hoitavan lääkärin voi halutessaan valita itse. Pentikäiset selvittävät yleensä etukäteen netistä, milloin heidän suosikkilääkärillään on vapaita aikoja.
Niin ikään kulupolitiikan vaivattomuus on ilahduttanut hajamieliseksi tunnustautuvaa Karoliinaa. Pohjola Terveysmestari -palvelun kautta korvausratkaisun voi saada jo lääkäriasioinnin aikana.
– On ollut kätevää, kun ei tarvitse vilauttaa korttia kassalla tai talletella kuitteja jälkeenpäin, vaan korvaukset hoituvat suoraan käynnin yhteydessä.