Eevi Teittinen ja Teemu Packalén: ”Turvallisuus on sitä, että huomiseen voi luottaa”
Hyvinvointivalmentaja Eevi Teittisen ja vapaaottelijana työskennelleen Teemu Packalénin lapsi syntyi vuosi sitten keskosena. Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, mutta silloin auttaa puhuminen ja varautuminen esimerkiksi henkivakuutuksella.
Yksivuotias Ellen Packalén on omatahtoinen, touhukas ja seurallinen lapsi. Hän konttaa kovaa vauhtia, rakastaa marja- ja hedelmäsoseita ja osaa taputtaa laululeikkien tahdissa. Tänään hän on jo osallistunut äitinsä, hyvinvointivalmentaja, someyrittäjä Eevi Teittisen, 33, kanssa 40 minuutin juoksulenkille, ja molempien päivä jatkuu Ellenin unien ja ruokailujen rytmissä.
− Olen jo miltei unohtanut, miten pieni Ellen oli syntyessään: 44-senttinen, 2284-grammainen. Alku oli aikataulutettua syöttämistä, maidon pumppausta ja punnitusta. Jos heräsimme yhdeltä yöllä syöttämään, pääsimme jatkamaan unia kolmelta. Aluksi mentiin päivä kerrallaan, Eevi sanoo.
Keskosena syntynyt Ellen on kasvanut ja kehittynyt hienosti. Hänen elämänsä alku kuitenkin muistuttaa, että kaikki ei elämässä aina mene niin kuin itse suunnittelee.
Turvallisuus on varautumista huomiseen
Selitystä sille, miksi Eevin ja hänen puolisonsa, vapaaottelijana työskennelleen Teemu Packalénin, 35, tyttönen kiirehti maailmaan seitsemän viikkoa ennen laskettua aikaa, ei koskaan saatu.
Turvallisuus merkitsee Eeville sitä, että ei oteta turhia tai typeriä riskejä. Se on hänen mielestään myös sitä, että huomiseen voi luottaa. Siinä auttaa, kun on varautunut. Kesällä 2021 Teemua huvitti, kun Eevi osteli jo vauvanvaatteita, vaikka heille oli tulossa jouluvauva. Ehkä vaisto varoitti Eeviä, että oli viisasta toimia ajoissa.
Vakuuttaminen on välittämistä.
Eevi vastaa perheen vakuutuksista ja on aina halunnut pitää ne ajan tasalla. Eevi ja Teemu ovat molemmat ihmisiä, joille on tärkeää, että asiat hoidetaan. Henkivakuutuksenkin ottaminen on heidän mielestään välittämistä.
− Jos haluan luoda Teemulle turvallisen olon, hoidan jonkin keskeneräisen asian kuntoon. Se ilahduttaa häntä, ja hän tekee vuorostaan saman minulle. Me molemmat ahdistumme, jos elämässä on paljon sellaista kaaosta, jota voisi välttää, Eevi sanoo.
Teemulla on vapaaottelija-aikoinaan ollut useita läheltä piti -tilanteita.
− Tiedän kokemuksesta, miten tärkeää on, että urheilijalla on myös hyvä henkivakuutus, Teemu sanoo.
Vanhemmuus toi pelot näkyviin
Eevi sanoo, että Ellen saapui hänen ja Teemun luokse juuri sopivaan aikaan. Hän katsoo tytärtään joka päivä ja tuntee suurta iloa ja kiitollisuutta. Vanhemmuus on sitä, että oma lapsi on kaikessa ykkönen.
Äitiys teki pelot näkyviksi.
Eevi on tottunut pohtimaan muutoksia paitsi kehon myös mielen tasolla. Äitiysliikuntavalmentajaksi opiskellut Eevi sanoo, että raskaudesta ja rankasta synnytyksestä toipuminen vei yllättävän pitkään, vaikka hän koki olevansa henkisesti valmis äidiksi. Vanhemmuudessa hänet yllätti myös se, miten suuria tunnetason muutoksia se toi mukanaan.
− Äitiys teki pelot näkyviksi.
Kun on luonteeltaan varautuja, tietää, että pelot vähenevät puhumalla. Puolen tunnin ajomatkan päässä asuvan Teemun äidin kanssa on käyty syvällisiä keskusteluja siitä, miten Ellenin kävisi, jos Eeville ja Teemulle tapahtuisi jotain. Tärkeää on konkreettinen varmuus siitä, että isovanhemmat huolehtivat tarvittaessa Ellenistä kuin omasta lapsestaan.
Pelot vähenevät myös sillä, että niihin varautuu vakuutusturvalla.
− Henkivakuutus on myös lapseni talouden turvaksi, mikäli mulle sattuisi jotain, Eevi sanoo.
Parhaita ovat rauhalliset aamut
Kotitöistä ei Packalén-Teittisen perheessä kinastella, vaikka väsymyksen määrä onkin ajoittain ollut molempien mielestä ”järkyttävä”. Kun tyttö tuli, heistä tuli tiimi.
Molemmilla on omat vahvuutensa: Teemu hoitaa tiskit ja yleensäkin keittiöpuuhat, Eevi on pyykkivastaava, ja molemmat siivoavat joka päivä.
− Se tekee, joka ehtii. Jos Teemulla menee myöhään, hän ilahtuu, kun kotiportilla on lyhty valaisemassa ja keittiössä iltapala odottamassa.
Ellenin kanssa käydään vauvauinnissa, -jumpassa ja kylpylässä rentoutumassa. Pian pikkuinen aloittaa perhepäivähoidossa.
Ihanimpia hetkiä perheen kesken ovat Eevin ja Teemun mielestä rauhalliset aamut. Silloin kaikki ovat yön jäljiltä vielä virkeitä, mihinkään ei tarvitse kiirehtiä, kupeissa tuoksuu kahvi ja hyväntuulinen ”Kimalainen” seurustelee valmiina uuteen päivään.
NewLife-vakuutus on alle 1-vuotiaiden lasten vanhemmille tarkoitettu henkivakuutus. Tarjoamme vakuutuksen molemmille vanhemmille erikseen ensimmäiseksi vuodeksi ilmaiseksi.
Tutustu myös pariturva-henkivakuutukseen.
Henkivakuutuksen myöntää OP-Henkivakuutus Oy, jonka asiamiehenä osuuspankit toimivat.