Tunna Milonoff: ”Lasten kanssa matkustaessa ei kannata lähteä suorittamaan mitään ylimääräistä”
Tunna Milonoffin perheen matkailu on muuttunut lasten kasvaessa. Aiemmin perhe pakkasi lastenruokaa laukun täyteen ja suuntasi Goalle samaan majapaikkaan joka talvi. Nykyään tärkeintä on, että matkakohteen läheltä löytyy jalkapallokenttä.
Madventures-seikkailija Tunna Milonoff on viettänyt lastensa kanssa yli viisisataa päivää ulkomailla. Tavallisesti Milonoffit tekevät yhden pitkän reissun talvella ja muutaman lyhyemmän matkan kesällä.
Voisi luulla, ettei monissa maissa kolunnutta seikkailijaa pelota matkustamisessa mikään, mutta asia on päinvastoin.
– Aluksi matkustamiseen liittyvien riskianalyysien tekeminen vain paheni, kun tulin isäksi, Milonoff kertoo.
Kun Tunna ja hänen vaimonsa Jenni Milonoff viettivät talvea vakiokohteessaan Goalla, taaperoiässä olleet perheen lapset laittoivat suuhunsa kaikkea, mitä sattuivat maasta löytämään.
– Esimerkiksi sandaalien pohjia, Madventures-isä kertoo.
Silloin Milonoff ymmärsi, että lasten kanssa reissatessa ei voi täysin kontrolloida heidän tekemisiään. Olisi siis järkevämpää yrittää päästää peloista irti. Milonoff lohdutti itseään ajattelemalla, että lapsilla on hyvä vastustuskyky.
– Ehkä vastustuskyky vain vahvistui niistä sandaalien pohjista, sillä nyt 10- ja 12-vuotiaat lapsemme ovat olleet hyvin harvoin kipeinä.
Eväät ja viihdyke helpottavat matkantekoa
Milonoffin esikoislapsi oli neljän kuukauden ikäinen, kun perhe suuntasi Thaimaahan viideksi viikoksi. Tarkoituksena oli pysytellä alueilla, joissa terveydenhoitopalvelut olisivat nopeasti ja helposti saatavilla.
Milonoffit uskalsivat kuitenkin lopulta lähteä pienelle saarelle, josta oli useamman tunnin merimatka mantereelle. Sairaalaa pienellä saarella ei ollut.
Matkavakuutuksen turvin voi mennä suoraan paikan parhaimpaan sairaalaan.
– Silloin helpotti tieto, että jos jotain yllättävää tapahtuisi, meidät haettaisiin sieltä tarvittaessa vaikka helikopterilla.
Matka sujui hyvin, ja pian tuoreet vanhemmat huomasivat, että pienen vauvan kanssa matkustaminen on oikeastaan aika yksinkertaista. Vauva kulkee kätevästi mukana, ja ruokinta hoituu äidinmaidolla.
Havereita ei sattunut, ja myöhemminkin perhe on pääasiassa välttynyt lääkärikäynneiltä lasten kanssa matkustaessa. Kerran kävi niin, että Intiassa toinen pojista putosi ulkoportaiden yläpäästä alas. Lapsen päähän tuli verta vuotava haava. Milonoff vei hänet lähimpään sairaalaan. Siellä haava puhdistettiin ja liimattiin.
– Matkavakuutus ottaa paljon pois hartioilta. Sen turvin voi mennä suoraan paikan parhaimpaan sairaalaan.
Kantoreppu mukaan matkalle
Kun lapsi alkaa syödä muutakin kuin rintamaitoa, matkustaminen ja pakkaaminen vaativat hieman enemmän vaivaa vanhemmilta. Milonoff kertoo, että kohteesta riippuen heillä oli aikoinaan kokonainen laukku pakattuna täyteen pelkkää lastenruokaa. Esimerkiksi Kaukoidässä matkustaessa on hyvä varautua tutuilla lastenruuilla.
– Lisäksi, jos matkustusaika on pitkä, kannattaa matkan ajaksi ottaa mukaan paljon välipaloja.
Myös tekemistä, kuten piirustuspaperia ja lukemista, on hyvä varata matkaamisen ajaksi. Pitkillä matkoilla Milonoffeilla ei vahdita lasten ruutuaikaa.
Kohteessa koko perheen hermoja säästävät hyvät matkarattaat ja tukeva kantoreppu. Milonoff käytti kantoreppua apuna matkoilla, kunnes molemmat lapset olivat yli 8-vuotiaita.
– Jos pitää kävellä pitkiä matkoja, jossain vaiheessa lapsi kuitenkin väsähtää.
Lämpimiin maihin suunnatessa Milonoff muistuttaa vanhempia ottamaan lapselle mukaan uv-säteilyltä suojaavan uima-asun. Hän vinkkaa, että siihen pukeutumista kannattaa totutella jo ennen reissua.
– Tärkein matkalle pakattava asia alle 1-vuotiaille lapsille on oma turvakaukalo. Maassa kuin maassa liikenne on tavallisesti vaarallisin tekijä.
Perhe päättää yhdessä matkakohteen
Milonoff on sitä mieltä, että lasten kanssa matkustaessa ei kannata lähteä suorittamaan mitään ylimääräistä. Ei tarvitse käydä monessa eri paikassa, vaan yksi kohde per matka riittää. Hän kehottaa miettimään matkan määränpään perheen mieltymyksien mukaan. Milonoffeille on ollut tärkeää, että matkalla pääsee myös vetäytymään rauhaan oman perheen kesken.
– Siksi päädyimme vuokraamaan Goalta oman talon monena talvena. Ja tuttuun paikkaan oli helppo mennä aina uudelleen.
Milonoffit viettivät talvea Goan talossa yleensä muutamia kuukausia kerrallaan. Jossain vaiheessa talo alkoi tuntua kuin omalta mökiltä. Melko eksoottiselta mökiltä tosin, sillä lapset heräsivät aamuisin siihen, kun apinat kulkivat talon katolla. Niiden reitti läheiseen metsään kulki talon katon halki.
– Sitä muistelemme usein yhdessä lasten kanssa.
Milonoffin pojat ovat innokkaita jalkapalloilijoita, joten nykyään perheen matkakohde valikoituu sen mukaan, että lapset pääsevät siellä helposti ulos potkimaan palloa. Milonoff toteaa nauraen, ettei ole ainoa kapteeni, joka päättää, mihin perhe matkustaa.
– Viime talvena lapset ilmoittivat, että Goa on jo nähty paikka. He halusivat matkustaa jonnekin, missä voisi mennä katsomaan jalkapalloa.
Niinpä Milonoffit olivat viime talvena Meksikossa. Myös Portugali on ollut mieluinen kohde pojille.
Siellä saattaa törmätä Ronaldoon.