Kaksi omistaja-asiakasta kertoo, miten käyttää etuja ja kuinka paljon saa bonuksia
Lisää aiheesta
Osuuspankkien omistaja-asiakkaita on jo yli kaksi miljoonaa. Jokaisella on oma tapansa hyödyntää omistajuudesta koituvat edut. Kaksi omistaja-asiakasta kertoi tavoistaan.
Tamperelainen Siiri Koskinen, 20, työskentelee osa-aikaisesti myyntineuvottelijana ja opiskelee avoimessa yliopistossa ohjelmointia, tietojohtamista ja teollisuustalouden perusteita. Tähtäimessä on mahdollisesti hakea keväällä opiskelemaan päätoimisesti. Hän asuu yhdessä avopuolisonsa kanssa.
Koskinen ei ole varsinainen bonushaukka, vaan bonusta kertyy eniten säästöistä.
– En ole varsinaisesti lähtenyt jahtaamaan bonuksia, mutta seurailen kyllä niiden kertymistä mobiilisovelluksen avulla. Säästän tulevaisuuden menoihin ja matkustamiseen. Siinä kaikki eurot ovat tervetulleita. Olisi kiva, ettei tarvitse silloin murehtia talousasioista.
Koskinen tuumaa, että on omilleen muuttamisen jälkeen tullut tietoisemmaksi ja suunnitelmallisemmaksi bonusten kerryttelyssä. Hän poimii mobiilisovelluksesta mielellään hyötyjä talteen. Esimerkiksi erilaisia alennuksia tarjoava Cityshoppari löytyi ilmaiseksi OP-mobiilista.
– Tykkään hyödyntää kaiken mahdollisen taloudellisesti. Vaikka kahvilla käydessä, voi löytyä hyviä alennuksia. Asunnon osto ei ehkä vielä ole lähivuosien juttu, mutta sekin voisi olla kymmenen vuoden tähtäimellä ajankohtaista. Asuntolaina ainakin kerryttäisi bonuksia mukavasti.
Tällä hetkellä bonuksia on kertynyt Siirille 60 euron verran. Kertyneitä OP-bonuksia käytetään maksuihin ja palkkioihin, jotka muussa tapauksessa menisivät tililtä. Näitä voivat olla esimerkiksi pankin palvelumaksut ja vakuutusmaksut.
”Automaattisesti kertyvät edut ovat parhaita”
Tamperelainen sijoittaja Jorma Heljopuro, 65, liittyi omistaja-asiakkaaksi viitisen vuotta sitten. Hän tuumaa, ettei ole vielä hyödyntänyt etujaan tietoisesti.
– Tiedän kuitenkin, että kun kaikki henkilökohtaiset ja yritysten vakuutukset on keskitetty OP:lle, niin bonuksia kertyy mukavasti. Vakuutusmaksut pienenevät niiden ansiosta automaattisesti.
Heljopuro ei seuraile bonusten kertymistä, eikä hän tiedä kertyneiden etujen määriä. Kun bonuksia kuitenkin koko ajan kertyy, niiden voi antaa elellä omaa elämäänsä taustalla.
– Olen ylipäätään aika heikko keräilemään kanta-asiakasetuja. Jos ne ovat kortilla, en muista näyttää sitä. Automaattisesti kertyvät edut ovatkin ehdottomasti parempia minulle.
Kertyviä bonuksia käytetään erilaisiin maksuihin ja palkkioihin.
Heljopurolle kätevin tapa on seurailla pankki- ja vakuutusasioita sovelluksen tai nettisivuston kautta. Konttoriin tulee enää hyvin harvoin asiaa.
– Kyllä kaikki oikeastaan tulee verkossa hoidettua, vaikka tuossa Tampereen keskustassa konttorikin löytyy.
Mistä OP-bonuksia kertyy? Omistaja-asiakkaalle OP-bonuksia kertyy kaikesta bonuksiin oikeuttavasta asioinnista. Jos esimerkiksi asuntolainan, säästöjen ja kuukausittaisten vakuutusmaksujen yhteenlaskettu summa on 100 000 euroa, kertyy OP-bonuksia vuodessa 250 euron arvosta. Bonuksia kerryttävät:
|
Tutustu tarkemmin OP-bonuksiin ja siihen, mistä kaikesta niitä kertyy.
Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 26.11.2019 ja sitä on päivitetty 20.4.2021.