Miten irtaimisto jaetaan reilusti avio- ja avoerossa?

Irtaimiston omistus määräytyy nimi- ja maksuperiaatteen mukaan: se, jonka nimiin ja rahoilla irtaimisto on hankittu, omistaa ja saa pitää sen erotilanteessa. Irtaimistoa ovat esimerkiksi autot, veneet, huonekalut, kodinkoneet ja korut – käytännössä kaikki muu paitsi kiinteistö ja siihen kuuluvat rakennukset.

– Jos puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen, avioerotilanteessa tehdään ositus. Siinä lasketaan yhteen puolisoiden netto-omaisuudet (eli varat miinus velat) ja selvitetään, onko toisella puolisoista oikeus saada tasinkoa, Harri Salonen sanoo

Jos toisella puolisolla on enemmän netto-omaisuutta, hän maksaa toiselle niin paljon tasinkoa, että kummallekin jää sitä yhtä paljon.

Tasingon voi maksaa rahana tai muulla omaisuudella. Maksaja saa päättää maksutavan.

Tasinkoa ei kuitenkaan ole pakko ottaa vastaan. Osituksessa voi myös sopia, että kumpikin pitää oman omaisuutensa.

Entä jos avio-oikeutta ei ole?

Jos puolisoilla ei ole avio-oikeutta – esimerkiksi avioehdolla on sovittu, ettei kummallakaan ole oikeutta toisen omaisuuteen – tasinkoa ei makseta lainkaan.

Avoliittoon ei kuulu avio-oikeutta, joten tasinkoa ei makseta.

–  Avoliitossa kumpikin pitää irtaimiston, jonka on itse ostanut tai jonka omistajaksi hänet voidaan osoittaa.

Miten velaksi ostetun irtaimiston velat huomioidaan?

Jos irtaimisto on ostettu velaksi tai osamaksulla, vastuu velasta on sillä, joka on velan ottanut. Omistus ja velkavastuu kulkevat siis käsi kädessä. Jos esimerkiksi puoliso ostaa auton osamaksulla omiin nimiinsä, auto katsotaan hänen omaisuudekseen – ja osamaksuvelka hänen henkilökohtaiseksi velakseen.

Osituksessa tämä näkyy siten, että velka vähennetään sen puolison varallisuudesta, joka velasta vastaa. Velka pienentää hänen netto-omaisuuttaan, mikä vaikuttaa mahdollisen tasingon määrään. Itse velka ei kuitenkaan siirry toiselle puolisolle, vaikka irtaimisto jäisi hänelle.

Miten lasten omaisuus huomioidaan erotilanteessa?

Lasten omaisuus ei kuulu vanhempien väliseen jakoon lainkaan. Jos lapselle on hankittu esimerkiksi harrastusvälineitä, mobiililaitteita, vaatteita, mopo tai muuta lapsen käyttöön tarkoitettua omaisuutta, ne katsotaan lapsen omaksi omaisuudeksi.

Miten yhteinen irtaimisto jaetaan?

Yhteinen irtaimisto jaetaan ensisijaisesti sopimalla. Yhteisenä pidetään tavaroita, jotka on ostettu yhdessä, maksettu yhteiseltä tililtä tai muuten tarkoitettu molempien käyttöön. Mitä enemmän arvoa tavaroilla on (esimerkiksi auto tai vene), sitä tärkeämpää on päästä yhteisymmärrykseen omistuksesta tai siitä, kumpi ottaa tavaran ja millä korvauksella.

Mitä laki sanoo irtaimiston arvon määrittämisestä?

Laki ei anna tarkkoja sääntöjä tai taulukoita irtaimiston arvon määrittämiseen. Osituksessa noudatetaan käyvän arvon periaatetta, eli irtaimiston hinnaksi arvioidaan se, mikä tavaralla olisi todennäköisesti markkinoilla osituksen ajankohtana. Kyse on siis arvioidusta myyntihinnasta, ei alkuperäisestä ostohinnasta.

Miten arvo määritetään, jos tulee erimielisyyksiä?

Arvo on sopimusasia: puolisoiden tulee pyrkiä yhdessä arvioimaan, mikä on esimerkiksi huonekalun, elektroniikan tai harrastusvälineen arvo kyseisellä hetkellä. Arjen tavaroissa arvo on usein pieni ja sopu syntyy todennäköisesti helposti.

Jos arvosta syntyy erimielisyyttä, käytössä on pari keinoa:

  1. Keskinäinen huutokauppa: Molemmat puolisoista tarjoavat esineestä, ja se, joka arvottaa sen korkeammalle, saa tavaran itselleen ja maksaa siitä toiselle puolet huutokauppahinnasta. Osituksessa huutokauppahinta kirjataan tavaran käyväksi arvoksi.
  2. Vertailuhinnat: erityisesti autoissa ja muissa arvokkaammissa irtaimistoissa arvoa voi arvioida selaamalla myynti-ilmoituksia verkosta.

Mitä voi tehdä, jos irtaimiston arvosta tai jaosta ei kuitenkaan päästä sopuun?

Jos sopuun ei päästä ja kyse on arvokkaasta irtaimistosta – esimerkiksi autosta, veneestä tai traktorista – voidaan viime kädessä turvautua yhteisomistuslain mukaiseen menettelyyn.

Tällöin kumpi tahansa omistajista voi hakea tuomioistuimelta päätöstä, että yhteinen esine asetetaan pakkomyyntiin. Tuomioistuin määrää ulkopuolisen toimijan, niin sanotun uskotun miehen, myymään omaisuuden ja jakamaan kauppahinnan puolisoiden kesken.

– Pakkomyynti on mahdollinen, mutta erittäin harvinainen irtaimistossa. Asunnoissa sitä joskus käytetään, mutta irtaimistossa kustannukset nousevat niin suuriksi, että menettely ei kannata. Kun pariskunta huomaa, kuinka suuren osan kustannukset veisivät tavaran arvosta, sopu yleensä löytyy.