Suomen pohjoisimmassa kärjessä Norjan rajaseudulla kulkee Nuorgamintie. Suurin osa tien ympäristöstä on puutonta tunturimaastoa ja erämaata. Tien rinnalla virtaa Tenojoki, joka laskee Jäämereen.

Yhden tunturin rinteessä, seitsemän kilometrin päässä Nuorgamin kylästä, asuvat Asko Länsman ja Anna Näkkäläjärvi-Länsman kahden lapsensa kanssa.

Poromies Asko on asunut täällä koko elämänsä. Inarista kotoisin oleva vaimo Anna muutti tänne neljätoista vuotta sitten. He pitävät erämaassa asumisesta.

Ennen OP ajatutti yrittäjien käteisvaluutan Nuorgamista Utsjoelle kassakaapissa taksilla. Nyt palvelun korvaa OP-mobiili.

– Näkymät ovat kauniit mihin vuodenaikaan tahansa, on kuin katselisi muuttuvaa taulua, Anna sanoo.

He nauttivat, kun saavat elää oman kulttuurinsa ja elämäntapansa mukaista elämää.

Pohjoisessa välimatkat ovat pitkiä. Siksi on tärkeää, että pankkipalvelut kulkevat koko ajan taskussa.

”OP on aina ollut läheinen pankki”

Asko on ollut OP:n asiakas alusta asti.

– Se on aina ollut läheinen pankki. Ennen OP:ta täällä oli SYP (Suomen Yhdyspankki) ja KOP (Kansallis-Osake-Pankki), ja kun OP tuli, siellä oli heti tutut pankinjohtajat, joiden kanssa oli helppoa tehdä hommia, hän sanoo.

Palvelu on Askon mukaan ollut aina ”tosi hyvää”. Hän alkaa muistella menneitä.

Mies karvahatussa ja nainen turkoosissa suojapuvussa pitelevät poroa, vieressä lapsi talvivaatteissa.
Asko Länsman ja Anna Näkkäläjärvi-Länsman viihtyvät Nuorgamissa. Oikealla heidän lapsensa Ántte-Issát.

– Kun OP aikoinaan tuli tänne, se järjesti paikallisille yrittäjille erikoisen palvelun. Joka viikko pankki ajatutti käteisvaluutan Nuorgamista Utsjoelle kassakaapissa taksilla. Se mahdollisti yrityksille helpommat pankkipalvelut, kun ei tarvinnut itse kuljettaa rahoja.

Anna ja Asko ovat iloisia siitä, että OP on pitänyt konttorinsa Utsjoella, vaikka siellä ei Askon mukaan ole tullut käytyä moneen vuoteen.

Myöskään takseja tai kassakaappeja ei enää tarvita. OP-mobiilin kanssa pärjää niin hyvin.

Pankkipalvelut pelaavat myös ulkomailta käsin

Asko omistaa veljensä kanssa Lumiporo-nimisen yrityksen, joka jalostaa ja myy poronlihaa. Elämä keskittyy siis porojen ja vuodenkierron ympärille. Kesäisin elämäntapaan kuuluu myös lohenpyyntiä Tenojoesta. 

Anna ja perheen lapset auttavat porohommissa aina kun ehtivät, mutta lapsilla on myös koulua ja Annalla on omat työnsä.

Erityisen paljon Anna arvostaa uudistuneen sovelluksen selkeyttä: sisäänkirjautuminen on helppoa, ja tärkeimmät asiat ovat nähtävillä heti.

Hän on keikkaileva muusikko. Aiemmin Anna työskenteli lisäksi musiikinopettajana, mutta nykyisin hän on keskittynyt taiteen tekemiseen Ánnámáret-taiteilijanimellä.

OP-mobiili on ollut suureksi hyödyksi perheen elämäntavassa.

– Saatan olla vaikka Kanadassa ja Asko tunturissa, ja hän kysyy, oliko tämä lasku tullut ja onko se maksettu, ja minä voin tarkistaa sen nopeasti kännykästä, Anna sanoo.

Elämä on helpottunut

Anna on seurannut ilolla sitä, miten OP-mobiili on kehittynyt.

– Kun se palvelu tuli ensimmäistä kertaa, se oli vähän kankea, mutta nykyisin kankeudesta ei ole enää tietoakaan. On tosi hyvä, että ei tarvitse aina mennä koneelle ja kirjautua pankkitunnuksilla, vaan kaikki onnistuu kännykän kautta.

Annan mukaan e-laskujen seuraaminen on OP-mobiilissa helppoa, ja vakuutusasiat, sijoitukset ja lainat ovat kaikki näkyvillä ja käden ulottuvilla.

Moottorikelkan päällä kelta-mustassa suojapuvussa mies, takana lapsi ja hänen takanaan nainen turkoosi-magentan värisessä suojapuvussa.
Asko Länsman ja Anna Näkkäläjärvi-Länsman ovat tottuneet pitkiin etäisyyksiin. Keskellä parin lapsi Anni-Siviä.

Myös Askon elämästä sovellus on tehnyt vaivattomampaa.

– Sen jälkeen kun OP-mobiili tuli, minulla ei ole ollut enää mitään asiaa pankkitileillemme, joten elämäni on helpottunut todella paljon. Tämä saattaa toki johtua myös avioliitosta ja siitä, että Anna hoitaa kaikki pankkiasiamme, Asko vitsailee.

Oman talouden seuraaminen on vaivatonta

Erityisen paljon Anna arvostaa uudistuneen sovelluksen selkeyttä: sisäänkirjautuminen on helppoa, ja tärkeimmät asiat ovat nähtävillä heti, kun sovelluksen avaa. Oman talouden hahmottaminen onnistuu sen avulla yhdellä vilkaisulla.

– Pystyy seuraamaan rahaliikennettä ja esimerkiksi OP-bonuksia, kun ne ovat heti siinä etusivulla.

Jos tilille saisi vähän enemmän rahaa ja jonkun lainan vaikka anteeksi.

Omistaja-asiakkuuteenkin Anna on tyytyväinen.

– Sen myötä saa OP-bonusten muodossa ihan suoraan rahanarvoista etua ja alennusta pankki- ja vakuutuspalveluista, kun meillä on vakuutukset Pohjola Vakuutuksessa.

Turvallisuus ennen kaikkea

OP-mobiilia kehitetään jatkuvasti. Olisiko pariskunnalla ehdotuksia, mitä sovelluksen pitäisi osata tehdä tulevaisuudessa?

Anna ei keksi kummempaa valittamisen aihetta. Ainoa asia, joka häntä joskus mietityttää, on tietoturva.

– Toivon, että näitä palveluita kehitetään tietoturva edellä, sillä onhan se hurjaa, kun kaikki pankkiasiat kulkevat siinä kännykässä. Eli jos mahdollista, toivoisin, että tulevaisuudessa varmistettaisiin vieläkin tarkemmin, ettei kukaan ulkopuolinen voi päästä käsiksi meidän pankkiasioihimme.

Askolla on oma kehitystoiveensa.

– Jos tilille saisi vähän enemmän rahaa ja jonkun lainan vaikka anteeksi, Asko sanoo.

Anna toppuuttelee:

– No olehan nyt tosissasi!

– En minä muuta kaipaa siihen, Asko jatkaa ja nauraa.

OP-mobiili uudistui

  • Etusivulle lisättiin uusia, asiakkaiden toivomia ominaisuuksia, jotka sujuvoittavat asiointia. Niitä ovat esimerkiksi suosikit-lista, josta on oikopolut kullekin asiakkaalle tärkeimpiin toimintoihin, kuten palkkatietoihin tai e-laskuihin. Käyttäjä voi itse määritellä vaihtoehdoista kaikkiaan 12 suosikkia.
  • Eniten uudistuksesta hyötyvät omistaja-asiakkaat, jotka näkevät nyt bonustilinsä heti etusivulla. Sieltä voi seurata, mihin OP-bonuksia käytetään ja mistä niitä kertyy. 
  • OP Ryhmä maksoi vuonna 2023 OP-bonuksia 30 prosenttia normaalia enemmän. Vuonna 2024 korotus on 40 prosenttia normaaliin verrattuna, joten esimerkiksi 100 000 euron asioinnista kertyy OP-bonuksia noin 29 euron arvosta kuukaudessa eli noin 350 euron arvosta vuodessa.
  • OP-mobiilia uudistetaan asiakaslähtöisesti, ja tiedot toivottavista uudistuksista on kerätty haastattelujen ja asiakaspalautteiden avulla.
  • Omistaja Plus -asiakkailla on osuuspankissa oma yhteyshenkilö, johon voi olla yhteydessä tarpeen tullen. Myös oma yhteyshenkilö löytyy nyt OP-mobiilin etusivulta.