Puhu rahasta rohkaisevasti

Mieti, puhutko rahasta ja mihin sävyyn puhut. Raha on yksi eniten stressiä aiheuttavista tekijöistä ja monessa perheessä raha-asioista puhutaan aina negatiiviseen sävyyn tai jätetään puhumatta. Nuori omaksuu tämän asenteen helposti. Parhaimmillaan avoin rahasta puhuminen ja omien raha-asioiden hoitaminen kunnolla lisää kuitenkin turvallisuuden tunnetta, itseluottamusta sekä luo uskoa tulevaisuuteen sekä mahdollistaa unelmoinnin. Rahasta kannattaa siis rohkaista puhumaan ja kysymään.

Näytä esimerkkiä

Mieti myös, minkälaisen roolimallin haluat antaa rahaan liittyvissä asioissa. Koskee se sitten kuluttamista, laskujen ajoissa maksamista, velkaantumista, säästämistä, sijoittamista tai yksinkertaisesti rahasta puhumista. Tärkeintä olisi, että menojen seuraaminen ja säästäminen muodostuisivat nuorelle arkeen kuuluvaksi rutiiniksi. Haastavia asioita nuorille saattavat olla etenkin omien tulojen ja menojen hahmottaminen ja lyhytjännitteisyys. Erityisen tärkeää raha-asioista puhuminen on ennen kuin nuori täyttää 18-vuotta, jolloin vastuu raha-asioista siirtyy nuorelle. Kotona taitoja on vielä turvallista harjoitella.

Opeta vastikkeellisuutta

Sitä, että raha ei kasva puissa. Esimerkiksi kesätyöpaikan hakuun kannustaminen on hyvä juttu. Nuori saa kesätöistä omaa rahaa, jolla harjoitella tulojen ja menojen tasapainoa ja samalla kertyy arvokkaita kokemuksia.

Ole turvallinen tuki

Muista kuitenkin, että nuoren aivot eivät ole vielä valmiit. Joidenkin tutkimusten mukaan ihmisaivot ovat ”aikuiset” vasta noin 25-vuotiaana. Pitkäjänteinen päätöksenteko voi olla monelle nuorelle vaikeaa. Virheitä sattuu myös talousasioissa ja nuorena niitä on turvallista opetella, kun esimerkiksi ei vielä voi ottaa velkaa. Kun virheitä tai muuten vaan hetkessä elävää rahakäyttöä tapahtuu, on yhdessä hyvä miettiä, miten voisi jatkossa toimia fiksummin ja miksi koko kesätyöpalkka hujahti parissa päivässä. Talouskasvatus on yhdistelmä tiukkuutta, lempeyttä ja rohkeaa rahapuhetta!

OP puhuu nuorten kanssa rahasta ja viettää European Money Weekin kunniaksi taloustaitojen teemaviikkoa maaliskuussa 2019. Osuuspankit ympäri Suomen jalkautuvat kouluihin ja opettavat pelillisin menetelmin OPxRahapuhetta -opetustuokioissa nuorille taloustaitoja. Puhutaan rahasta #rahapuhetta. Lue lisää!