Säästöön, kulutukseen vai laskujen maksuun? Kuinka suomalaiset käyttävät veronpalautusrahansa
Lisää aiheesta
Verovuoden 2016 keskimääräinen veronpalautussumma on 712 €. Mihin veronpalautukset käytetään? Kysyimme Verohallinnolta ja Twitter- ja Facebook-tykkääjiltämme.
Verohallinnon pääanalyytikko Aki Savolaisen mukaan ei ole tilastoitu, mihin suomalaiset käyttävät veronpalautusrahansa. Valistuneita veikkauksia voi kuitenkin esittää.
‒ Jotain veronpalautusrahojen käytöstä voi arvella palautusjakauman perusteella.
Lähes miljoona suomalaista saa tililleen melko pienen veronpalautussumman, alle sata euroa. Keskimääräinen veronpalautussumma on kuitenkin 712 €, ja esimerkiksi noin 666 000 suomalaista saa 500-1000 euron palautukset, ja 553 000 suomalaista 1000-2000 euron palautukset.
‒ Ehkäpä alle 1000 euron palautuksista suurin osa menee joulun yhteydessä tai muuten kulutukseen. Sitten noista yli 1000 euron palautuksista osa menee isompiin investointeihin, lomamatkoihin, säästöön tai sijoituksiin ja varmaankin myös kulutukseen, pohtii Savolainen.
Kyselymme OPn some-kanavissa tukevat Savolaisen näppituntuma-arviota. Facebookissa nousivat esille erityisesti laskujen maksaminen ja joulun ajan menojen kattaminen. Säästöönkin haluttiin mielellään laittaa, jos summasta vain jotain jäi jäljelle. Twitterissä säästöaikeet korostuivat hieman enemmän:
Näin OP Facebook-tykkääjät käyttävät veronpalautusrahansa
1. Laskut maksuun
”Tylsää, mutta laskuihin menee.” -Jaana
”Kyllä laskuihin menee. Autosta hajosi juuri sopivasti pakoputki, turvatyynyn merkkivalot palaa ja katsastaakin pitäisi joulukuussa.” -Sirpa
2. Joululahjojen shoppailua
”Noin 1200 € tulee ja joululahjoihin ainakin menee ja tiedä sitten mihin muuhun kivaan.” -Pia
”Osalla rahalla joululahjoja, loput säästöön ensi kesän häihini.” -Hanna-Riikka
”Tänä vuonna menee pääasiassa laskujen maksuun, mutta kyllä yritän saada rakkaille ne lahjatkin.” -Minna
3. Säästöjä ja sijoituksia
”Palautukset sukanvarteen. Osakkeisiin vois myös pohtia sijoittamista. Tilillä niitä ei kannata makuuttaa.” -Marko
”Pitkästä aikaan saan veronpalautusta! Suurimman osan laitan säästöön. Olen ajatellut tehdä myöhemmin, ensi vuonna tai seuraavana, isoja hankintoja - keittiöremonttia suunnittelen.” -Katariina
4. Matkoja ja muita huvituksia
” Just tasan sen verran tulee palautusta, että saan Teneriffan loman loppumaksun maksettua.” -Ritva
5. Jotain muuta, mitä?
”Kyllä ensin lyhennän opintolainaa, sitten shoppailen vähän vaatteita, pari tonnia menee rahastoihin ja sitten jos vaikka vähän hemmottelisi vaimoa.” -Mikko
”Autan ystävää.” -Jani
”Fiksaan asuntoa uuteen uskoon”. -Salla
Sitaatit on poimittu OPn Facebook-sivulta.
Veronpalautukset maksetaan tileille 5.12.2017. OP toimii valtion maksuliikkeen päävälittäjänä ja välittää veronpalautukset suomalaisten tileille.
Lue myös: Tilitalletuksella et tienaa – lue miten saat rahasi poikimaan paremmin