Kolmatta vuotta liiketaloutta Seinäjoen ammattikorkeakoulussa opiskeleva Elina Huovinen muistaa elävästi sen syyskuisen päivän, kun asteli kohti ensimmäistä työharjoittelupäiväänsä OP Etelä-Pohjanmaassa.

– Olin erittäin jännittynyt, koska ala oli minulle entuudestaan niin vieras ja työympäristö todella erilainen mihin olin tottunut, Huovinen muistelee.

Jyväskylästä Seinäjoelle opintojen perässä muuttanut Huovinen kuuli OP:n harjoittelupaikoista jo ensimmäisenä opiskeluvuotenaan koulun järjestämän tapahtuman kautta. Kun sähköpostiin myöhemmin kilahti viesti harjoittelupaikoista, ei hän empinyt hakemuksen jättämistä hetkeäkään. Sen jälkeen pyörät lähtivät pyörimään vauhdilla, ja jo seuraavana päivänä hän sai soiton.

–  Jos oikein muistan, niin jo seuraavana päivänä hakemuksen lähetyksestä minuun otettiin yhteyttä ja sovittiin haastattelu seuraavalle viikolle. Rekrytointiprosessille onkin pakko antaa erityiskiitos, koska se oli erittäin sujuva ja viestintä sujui helposti.

Aiempaa työkokemusta muun muassa ravintola-alalta kartuttanut Huovinen kertoo ilahtuneensa erityisesti siitä, miten OP Etelä-Pohjanmaassa otettiin uusi tulokas vastaan.

–  Jännitys lakkasi oikeastaan heti, kun tapasin ensimmäiset työkaverini ja esihenkilöni. Kävimme ensimmäisen päivän aikana esittäytymässä uusille työkavereillemme ja samalla tutustuimme rakennukseen. Oli mukavaa nähdä, kuinka hyvä yhteishenki työpaikalla oli, ja että työharjoittelijoita pidettiin yhdenvertaisina koko muun henkilöstön kanssa, Elina kertoo.

Asiakas työn keskiössä

Työharjoittelussa Etelä-Pohjanmaan Osuuspankissa Elina työskentelee päivittäispalveluiden parissa. Päivittäispalveluissa harjoittelija pääsee työskentelemään monipuolisissa asiakaspalvelu- ja myyntitehtävissä kassa- ja infopalveluissa. Työtehtäviin kuuluu muun muassa asiakkaiden opastamista pankkipalveluiden käytössä sekä tarpeiden kartoitusta ja sopivien palveluiden tarjoamista. Käytännössä työtehtävät vaihtelevat laskujen maksamisesta uusien palvelujen avaamiseen, käteisen nostamiseen ja asiakastapaamisiin.

Työssä tarvitaan ennen kaikkea hyviä asiakaspalvelutaitoja sekä tilannelukutaitoa sekä kykyä asettua asiakkaan saappaisiin.

– Haastavimpiin asioihin työssä on kuulunut ehdottomasti se, että osaa reagoida oikealla tavalla tilanteen mukaan. Joskus asiat voivat olla raskaampia ja herkempiä asiakkaalle, joten on tärkeä osata olla myötätuntoinen ja seurata asiakkaan käyttäytymistä ja reagoida sen mukaisesti, Elina pohtii.

Sosiaaliselle Elinalle monipuolinen asiakastyö on antanut energiaa ja onnistumisen tunteita.

– Olen nauttinut erityisesti asiakastapaamisista. Tilanteissa, jossa pääsen keskustelemaan asiakkaan kanssa syvemmin, koen myös oppivani ja kehittyväni eniten. Se, että saan avattua asiakkaalle esimerkiksi uusia palveluita, jotka hyödyttävät ja helpottavat tämän pankkiasiointia aidosti, koen onnistuneeni työssäni.

Kurkistus markkinoinnin maailmaan

Liiketalouden opintonsa Elina on suunnannut markkinointiin. Vaikka työharjoittelupaikka OP Etelä-Pohjanmaalla ei suoraan markkinoinnin tehtäviin suuntautunutkaan, ei se estänyt Huovista hakemaan paikkaa.

–  Jo kiinnostukseni finanssialaa kohtaan sai minut hakemaan paikkaa alun perin. Toin haastattelussa kuitenkin esiin kiinnostukseni markkinointiin ja se kannatti. Kävi ilmi, että harjoittelun aikana minulla voisi olla mahdollisuus päästä osallistumaan myös markkinoinnin tekemiseen päivittäispuolen lisäksi.

Näin myös kävi. Elina on harjoittelunsa aikana päässyt hyödyntämään markkinoinnin osaamistaan pankin sosiaalisen median sisällöntuotannon suunnittelussa ja toteutuksessa. Oma-aloitteinen ja toimeen tarttuva harjoittelija pääsi ideoimaan ja toteuttamaan projekteja itsenäisesti omaan tahtiinsa.

– Työtehtävistä ehdottomasti minulle parhaimpana muistona joulukuun somevideoiden toteuttaminen sekä tämän artikkelin toteuttamiseen osallistuminen. Nämä ovat erottuneet erilaisina työtehtävinä päivittäisen tekemisen joukosta ja olen todella nauttinut niiden tekemisestä. En olisi uskonut, että pääsisin työharjoittelijanakin toteuttamaan projekteja näin itsenäisesti. Olen tästä mahdollisuudesta ja luottamuksesta todella kiitollinen, Elina kiittelee.

Itsevarmempana kohti tulevia haasteita

Viiden kuukauden työharjoittelurupeama on nyt loppusuoralla. Harjoittelun parhaita puolia kysyessä vastaus on lopulta hyvin selkä.

– Työharjoittelu pankissa on kasvattanut ennen kaikkea itsevarmuuttani. Työn alussa asiakkaiden kohtaaminen ja kontaktoiminen jännitti, sillä tiedostin, miten tärkeistä asioista on kyse. Nyt huomaan miten paljon itsevarmemmin pystyn ottamaan asiakkaan vastaan, sillä luotan itseeni ja osaamiseeni, Elina kertoo.

Sen lisäksi, että harjoittelu on kasvattanut ammatillista varmuutta, on se antanut myös jotain vieläkin tärkeämpää – hyviä ystäviä.

Päällimmäisenä tästä harjoittelusta minulle jää muistoksi työkaverit. Olen saanut aivan upeita ystäviä tämän työn myötä ja uskon, että tulemme varmista pitämään vielä yhteyttä jatkossa.

Pian harjoittelun päätyttyä Elina aikoo pakata laukut ja suunnata ulkomaille. Opintojensa vaihtojakson Saksassa suorittava Huovinen ei ole vielä tehnyt tarkkoja suunnitelmia pitkälle tulevaisuuteen, vaan keskittyy suorittamaan liiketalouden opinnot ensin loppuun.

– Minulla on koulusta enää opinnäytetyö sekä muutamat kurssit jäljellä, jotka suoritan Saksassa. Kun koulu on saatu päätökseen, en oikeastaan vielä osaa sanoa mihin päädyn tai mitä aion tehdä. Pankkiala kiinnostaa edelleen ja saa nähdä palaanko vielä jossain vaiheessa esimerkiksi EPOP:lle töihin.


Elinan vinkit harjoittelusta OP Etelä-Pohjanmaassa kiinnostuneelle:

  • Asenne ratkaisee! Jos tulet asenteella, että olet valmis oppimaan ja haluat saada kaiken mahdollisen irti harjoittelustasi, olen varma, että harjoittelusi tulee olemaan todella opettavainen ja voit saada siitä paljon hyötyä. Hyvällä asenteella pääsee todella pitkälle.
  • Mikäli sinulla on joku tietty ala, mikä sinua kiinnostaa pankin puolella, älä pelkää tuoda sitä esille. Itse toin kiinnostukseni markkinointiin esille jo haastattelussa ja pääsin tekemään harjoitteluni aikana myös niitä hommia.
  • Alussa saattaa tuntua siltä, että asiaa tulee todella paljon ja monet niistä saattavat unohtua nopeasti. Älä huoli, se on täysin normaalia. Kun ala on aivan uusi niin asiaa tulee paljon, eikä kaikkea voi todellakaan muistaa heti. Muista aina pyytää apua, jos siltä tuntuu tai jos et ole täysin varma, kuinka jossain tilanteessa kannattaisi toimia.