Kun toimimme yhdessä, vaikutuksemme kotikulmiemme hyväksi on valtava. Vastuullisuus on pieniä tekoja arjessa. 

Teksti Susanne Vesala, Pankinjohtaja, OP Kaakkois-Suomi
Julkaistu 13.1.2026

Mitä tarkoittaa elinvoimainen kotiseutu? Se ei synny itsestään, vaan jokaisen meidän teoista – joskus pienistä, joskus suurista. Kun ojennamme kätemme, tuemme toisiamme ja laitamme hyvän kiertämään, syntyy voimaa, joka kantaa koko yhteisön. Me OP Kaakkois-Suomessa uskomme, että kotikulmien vireys on meidän kaikkien yhteinen asia. Se on yritysten menestyksen, asukkaiden hyvinvoinnin ja uusien mahdollisuuksien perusta. 

Vuosi 2025 oli tästä erinomainen esimerkki. Yhdessä asiakkaiden, henkilöstön ja alueen yhteisöjen kanssa teimme tekoja, jotka vahvistavat kaakonkulmaa ja luovat vahvaa mielikuvaa myös alueen ulkopuolelle. Alueen haasteista huolimatta meillä on paljon myös uusia mahdollisuuksia, kunhan rakennamme ne omista vahvuuksistamme käsin: yhteisöllisyydestä, luottamuksesta ja halusta tehdä hyvää. 

Pienet teot, valtava vaikutus 

Yksi vuoden merkityksellisimmistä teoista alueella oli Ojenna kätesi kotikulmilla -verenluovutuskampanja. OP Kaakkois-Suomen luovuttajaryhmä nousi Suomen suurimmaksi verenluovuttajaryhmäksi. Jokainen luovutus voi pelastaa kolme henkeä. Kun satoja käsiä ojennetaan, vaikutus on valtava myös valtakunnallisesti. Tämä on konkreettinen esimerkki siitä, miten pieneltä tuntuva teko yksilöltä voi pelastaa ihmishenkiä kaakosta käsin. Kiitos kuuluu jokaiselle teistä, joka ojensi kätensä. Samalla teimme tuplasti hyvää ja lahjoitimme jokaisesta luovutuskerrasta 10 euroa perheiden turvaan ja hyvinvointiin. 

Hyvä kiertämään – eurot ja energia alueelle 

Vastuullisuus ei ole vain lahjoituksia tai veroeuroja, mutta nekin kertovat oman tarinansa. Maksoimme yhteisöveroa 13,8 miljoonaa euroa ja lahjoitimme koulutukseen sekä paikallisiin yhdistyksiin satojatuhansia euroja. Tuimme perheiden turvaa, lasten harrastuksia sekä nuorten koulutusta ja työllistymistä. Jokainen lahjoitettu euro jäi alueellemme vahvistamaan kotikulmien elinvoimaa. 

Lapset, nuoret ja toiveikkaampi tulevaisuus 

Meille erityisen tärkeää on luoda tulevaisuuden uskoa alueemme lapsiin ja nuoriin sekä mahdollistaa tasavertaiset mahdollisuudet elämän polulle. Tulevaisuuden uskoa on luotu Dreams-ohjelman vaikuttavien puhujavieraiden avulla sekä pitämällä kouluissa sadoille nuorille taloustaitotunteja. Taloustaidot ja ymmärrys siitä, että meistä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan tulevaisuuteemme, on tärkeä. 

Hippo-tapahtumat liikuttivat tuhansia lapsia ja tukemamme urheiluseurat tarjosivat harrastusmahdollisuuksia yli 16 000 lapselle ja nuorelle. Tämän vuoden Rakkaudesta Kaakkois-Suomeen -lahjoitushaussa on huomioitu myös alueellinen tilanne ja tulemme tukemaan myös vähävaraisten perheiden harrastustoimintaa erikseen. Kesäduuni OP:n piikkiin toi työkokemusta 200 nuorelle. Lisäksi jaoimme Kaakkois-Suomessa syntyneille vauvoille ensimmäisen sijoituksen – pieni alku, joka voi ajan mittaan kasvaa suureksi. Muistutuksena kaikille vuonna 2025 syntyneille vauvoille, että käythän lunastamassa ensisijoituksen pienokaisellesi ennen 1-vuotissynttäreitä. Lahjoitamme Ensisijoituksen myös kuluvana vuonna. 

Laitetaanhan hyvä kiertämään myös vuonna 2026 

Vireä kotiseutu ei ole vain paikka, jossa asumme. Se on ekosysteemi, jossa yritykset menestyvät, palvelut säilyvät ja ihmiset viihtyvät. Vuosi 2025 osoitti, että yhdessä tekeminen on Kaakkois-Suomen suurin voimavara. Jokainen ojennettu käsi, jaettu hetki ja sijoitettu euro rakentaa Kotikulmiemme tulevaisuutta. Kun laitamme hyvän kiertämään, syntyy kasvua, joka houkuttelee uusia yrityksiä, luo työpaikkoja ja tekee Kaakkois-Suomesta paikan, jossa on hyvä elää ja yrittää. Tämä on meidän yhteinen missiomme.  

Vuosi 2026 on täynnä mahdollisuuksia – ja ne syntyvät yhdessä. Tule mukaan luomaan vireyttä ja elinvoimaa kotiseudulle. Pienillä teoilla on suuri merkitys. Yhdessä voimme tehdä kaakonkulmasta Suomen oman innovaatiokeskittymän – paikan, jossa yhteisön voima ja hyvä kiertävät. Onko meillä rohkeutta kasvaa ja uudistua? 

Vuosi 2025 numeroina – yhdessä saavutimme tämän 

  • 13,8 M€ yhteisöveroa alueelle 
  • Suomen suurin verenluovuttajaryhmä – ojennettu käsi pelastaa henkiä 
  • Hippo-tapahtumat liikuttivat lähes 4 700 lasta 
  • 16 000 nuorta harrasti tukemissamme seuroissa 
  • 285 000 € koulutuksen tukemiseen 
  • 200 000 € paikallisten yhdistysten toimintaan 
  • 12 700 € perheiden turvaan ja hyvinvointiin 
  • 200 nuorta sai Kesäduuni OP:n piikkiin 
  • 47 uutta työntekijää, yhteensä noin 300 työllistettyä 
  • 100 € Ensisijoitus jokaiselle alueen vauvalle – 431 vauvaa on lunastanut ensisijoituksen 
  • Useita Varo verkkohuijaria -tilaisuuksia alueellamme eri ikäisille  

Lisää aiheesta

Lisää aiheesta