KooKoon kevään hopeajoukkueen päävalmentaja Jouko Myrrä oli puhumassa asiakastilaisuudessamme kauden päättymisen jälkeen. Hän kertoi, että joukkueella oli ollut kauden ajan vain yksi motto: ”heittäydy vähän – let it go”.
Voisiko tässä olla menestymisen avain myös meille muillekin? Jotta voimme olla rohkeita ja ennakkoluulottomia, pitää vähän heittäytyä, tehdä päätöksiä epävarmuudessa, uskaltaa tehdä eri tavoin ja kokeilla rohkeasti uutta.
Olemme OP:ssa kannustaneet yrityksiä kasvuun ja investointeihin. Ei kuitenkaan riitä, että kannustamme muita, vaan itsekin pitää kokeilla uutta. Mitä uutta meillä on siis tarjota yrityksille?
Tässä muutama avaus:
- Olemme keventäneet luottopolitiikkaamme ja pystymme ottamaan aikaisempaa enemmän riskiä yritysrahoituksessa.
- Olemme luoneet pienille yrityksille mahdollisuuden vakuudettomaan rahoitukseen.
- OP Pohjola ja Ilmarinen lanseerasivat 300 miljoonan euron kasvurahoitusohjelman, joka on tarkoitettu yrityksille, jotka tarvitsevat kasvuun vieraan pääoman lisäksi oman pääoman ehtoista rahoitusta.
- Tarjoamme maksuttomia Linkedin Learning -oppimisympäristön lisenssejä kaikille alle 250 henkeä työllistäville yrityksille.
- OP Kaakkois-Suomi on mukana Etelä-Karjalan pääomarahastossa, joka sijoittaa alkuvaiheen startup-yrityksiin.
Kasvua näkyy jo. Meillä pankissa se näkyy numeroiden kautta: yritysrahoituksen luottokanta on nousussa vuoden alusta (kasvua 3,6 %) ja yritysrahoituksen hakemusmäärät ovat olleet kevään aikana kasvussa.
Kasvu vaatii rohkeita päätöksiä ja ennakkoluulottomuutta
OP Pohjolan maakuntaennuste näytti hyvin maltillisia kasvulukuja Kaakkois-Suomeen: investoinnit Etelä-Karjalaan +0 prosenttia ja Kymenlaaksoon +2 prosenttia. Myös OP Pohjolan pk-yritystutkimus kertoi Itä-Suomen yritysten hakevan maltillisemmin kasvua kuin muualla Suomessa.
Hyvää on kuitenkin se, että täälläkin löytyy kasvuhaluja: 17 prosenttia Itä-Suomen yrityksistä kertoo, että aikovat tehdä investointeja tuotantokapasiteettiinsa ja 23 prosenttia keskisuurista yrityksistä aikoo keskittyä toiminnan laajentamiseen.
Historiaa ja ennusteita on hyvä tuoda esiin, jotta tunnistamme, mitä pitää muuttaa ja mihin kannattaa tarttua. Tulevaisuus on onneksi se osa, johon voimme itse vaikuttaa. Ensimmäinen askel on luottamus itseemme ja mahdollisuuksiin.
Työni puolesta näen paljon hyviä ja potentiaalisia kasvuyrityksiä alueellamme, ja haluamme rohkaista näitä yrityksiä ottamaan ensimmäiset tai seuraavat askeleet. Mahdollisuuksiakin kannattaa tarkkailla aikaisempaa laajemmin. Kasvu voi löytyä uudesta asiakaskunnasta, uudesta tuotteesta, uudesta tavasta markkinoida tai kansainvälistymisestä.
Tätä me ehkä kuitenkin tarvitsemme eniten: Heittäydytään vähän!
