IkiOma Ikä ry perustettiin vuonna 2020, ja toimintamme ytimessä on ollut alusta asti sama ajatus: jokaisella ikääntyvällä on oikeus luontokokemuksiin ja luonnon hyvinvointivaikutuksiin, oli terveydentila, toimintakyky, asuinpaikka tai avuntarve mikä tahansa.

Nuorten työllistäminen on ollut meille tärkeää heti ensimmäisistä vuosista lähtien. OP:n Kesäduuni-kampanjaan olemme hakeneet mukaan, koska haluamme tarjota paikallisille nuorille mukavan ensikokemuksen työelämästä. Olemme samalla halunneet tutustuttaa heitä ikääntyvien parissa tehtävään järjestötyöhön, sillä ala saattaa herättää monenlaisia ennakkoluuloja.

Tämän kesän työntekijämme pääsi mukaan monipuoliseen toimintaan: palvelutaloihin vietäviin aistituokioihin, luontoretkille sekä ikääntyville suunnatulle luontokurssille, jolla harjoiteltiin muun muassa kalastusta ja kalasta ruoanlaittoa yhdessä ryhmän kanssa.

Kesätyöntekijä pääsi osallistumaan mm. luontoretkille sekä ikääntyville suunnatulle luontokurssille.

Oli hienoa nähdä, kuinka nuori oli aidosti elementissään. Hän toi ryhmiin hyvää fiilistä ja meininkiä, jutteli avoimesti ikääntyvien kanssa, ja ikääntyvät puolestaan innostuivat kyselemään häneltä monenlaista. Kesän lopuksi nuori totesi meille ihanasti, ettei kesä tuntunut yhtään työltä, koska kaikki oli niin mukavaa.

Nuoret tuovat väistämättä mukanaan tuoreen näkökulman. Tämän kesän työntekijän kanssa pohdimme yhdessä esimerkiksi, pitäisikö yhdistykselle perustaa TikTok-tili, jotta tavoittaisimme sen kautta nuoria LuontoKaveri-vapaaehtoistyöhömme. Vaikka nyt meillä työskennellyt nuori ei ole lähdössä opiskelemaan sosiaali- ja terveysalaa, uskomme kesätyön antaneen hänelle arvokasta perspektiiviä erilaisista ihmisistä eli jotain sellaista, joka kantaa alalla kuin alalla mukana työelämässä jatkossakin.

Nuoret tuovat mukanaan tuoreita näkökulmia yhdistyksen toimintaan.

Meille tällaiset kampanjat ovat tärkeitä, koska ne mahdollistavat nuorten ja ikääntyvien kohtaamisen tavalla, joka hyödyttää molempia osapuolia. Nuori saa kokemusta erilaisista ihmisistä ja yhteiskunnallisesti merkittävästä työstä, ja ikääntyvät saavat iloa nuoren läsnäolosta. Kiitos OP:lle mahdollisuudesta olla jälleen mukana!

Jutun kirjoittaja Laura Syrén, IkiOma Ikä ry:n toiminnanjohtaja.