Tämä riskinottamisen asenne näkyy myös vakuutusten ottamisessa – tai toisinaan niiden ottamatta jättämisessä. Vakuutusvaje koskettaa monia suomalaisia, ja sen taustalla on usein juuri tämä ehkä tiedostamatonkin riskinottamisen kulttuuri. Meille on tuttua kotivakuutuksen ottaminen tai auton vakuuttaminen sen hankinnan yhteydessä. Mutta entä ne kaikkein tärkeimmät asiat, joilla varaudumme kaikkein ikävimpien riskien toteutumiseen? FA:n (Finanssiala ry.) tuoreen vakuutustutkimuksen mukaan, vain joka kolmannella suomalaisella on kuoleman varalta otettu henkivakuutus, kun taas vapaaehtoinen autovakuutus on yli puolella suomalaisista! Tämä tieto on vähintäänkin ristiriitainen. Useimpien meistä ei nimittäin tarvitse pitkään miettiä, onko oma henki kalliimpi kuin oma auto.

Elämäntilanne muuttuu 

Elämä on täynnä muutoksia. Perhe kasvaa tai pienenee, työpaikka vaihtuu, taloudellinen tai terveydellinen tilanne paranee tai heikkenee. Näiden muutosten myötä myös vakuutustarpeet muuttuvat. Omien vakuutusten tarkastelu osana omaa riskienhallintaa korostuu varsinkin näissä isoissa muutostilanteissa. Oletko koskaan tullut kysyneeksi itseltäsi erilaisten riskien osalta: Mitä sitten tapahtuu? Mitä sitten tapahtuu, jos perheessä sattuu se kaikkein odottamattomin ja ikävin asia? Riittävätkö toisen vanhemman tulot asuntolainan maksamiseen, jos toinen kuolee? Tai jos lapsi kuolee, olemmeko itse kykeneviä jatkamaan töissä normaalisti? Nämä ovat hirmuisen kovia kysymyksiä. Sellaisten osalta on helppo ajatella, että ei tällaista voi meille tapahtua. Aika monet meistä ovat kuitenkin lähipiirissään kokeneet sen, minkä tilastotkin kertovat. Tilastokeskuksen mukaan työikäisiä suomalaisia kuolee vuosittain noin 15000, osa näistä tapaturmaisesti. 

Onneksi useimmat meitä kohtaavat tapaturmat ja sairaudet eivät ole näin kohtalokkaita, selviämme niistä nopeasti saadulla hyvällä hoidolla. Mutta näihinkin tilanteisiin liittyy sama kysymys. Mitä sitten tapahtuu, jos vaikkapa yhden huoltajan lapsiperheessä sairastutaan vakavasti? Mistä ja miten saamme nopeasti tarvitsemamme hoidon? Mitä sellainen hoito maksaa? Erilaisten sairauskuluvakuutusten suosio on jatkanut kasvuaan vuodesta 2015 lähtien, jolloin niitä oli noin miljoonalla suomalaisella. Tänään suomalaisilla on FA:n mukaan yli 1,3 miljoonaa sairauskuluvakuutusta. Haluamme varautua meitä mahdollisesti kohtaaviin terveysongelmiin ja varmistaa nopeaa hoitoon pääsyä. Vapaaehtoiset vakuutukset täydentävät julkista terveydenhuoltoa, mutta eivät korvaa sitä. Ne mahdollistavat joustavan ja sujuvan palveluiden käytön kaikissa olosuhteissa. Tämä on meidän omaa riskienhallintaamme.

Voiko ja kannattaako kaikkeen varautua?

Elämme Suomessa osana hyvinvointiyhteiskuntaa, jossa teemme yhdessä parhaamme huolehtiaksemme niistä, jotka ovat auttamisen tarpeessa. Mutta väistämättä oman varautumisen vaade esimerkiksi vakuutuksien kautta tulee tulevaisuudessa edelleen kasvamaan. Kyse on valinnoista. Samaan tapaan kuin vesille lähdettäessä pelastusliivien kanssa. Tuskin kukaan meistä harmittelee, että tulipa moiset hankittua ja puettua päälle, vaikka ei kertaakaan elämässään joutuisi niiden kanssa veden varassa hengestään taistelemaan?

Oman elämän ja perheen riskien ymmärtäminen sekä niihin valitulla tavalla varautuminen on tärkeä osa hyvinvointia ja turvallisuuttamme. Varautuminen tuo mielenrauhaa. Riskeihin varautumista tehdään toki vakuutuksien lisäksi monella muullakin tavalla. Mutta kaikkeen ei voi elämässä varautua.

Elämän arvaamattomuus

Elämä on täynnä yllätyksiä ja odottamattomia tilanteita. Ja vaikka teemme parhaamme varautuaksemme niihin, emme voi ennustaa kaikkea, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. On olemassa riskejä, joita emme voi ennustaa tai edes kuvitella. Uudet teknologiat, luonnonkatastrofit ja yhteiskunnalliset muutokset voivat tuoda mukanaan täysin uusia riskejä, joihin emme ole osanneet varautua. Jokaisella meistä on rajalliset taloudelliset ja ajalliset resurssit, joita varautumiseen voidaan käyttää. On tärkeää tunnistaa ja tehdä järkeviä valintoja sen suhteen, mihin riskeihin varaudutaan vakuutuksilla ja mitkä riskit ollaan valmiita kantamaan muilla tavoilla. Tässä varautumisessa haluamme olla vakuutusyhtiöissä auttamassa jokaista oman tilanteensa mukaan. 

Pohjola Vakuutuksen henkilöasiakaspalvelut Keski-Suomessa

OP Keski-Suomen muut kirjoitukset OP Mediassa

OP Keski-Suomi op.fi-etusivulle