Paljon enemmän kuin rahan liikuttelua
Lisää aiheesta
Vaajakosken Kuohu ja Keski-Suomen Osuuspankki ovat tehneet yhteistyötä 80 vuotta. Lajit, ihmiset ja toimintatavat ovat muuttuneet, mutta keskinäinen luottamus kantaa edelleen.
Vaajakosken liikuntahallin painimolskilla on koleana kevätiltana täysi tohina päällä. Vaajakosken Kuohun nuoret kilpapainijat lämmittelevät pelaamalla futsalia ennen varsinaisen painitreenin alkua.
Painilla on Kuohussa pitkät perinteet – lajia on harrastettu seurassa koko sen historian ajan eli vuodesta 1930. Parhaimmillaan harrastajia on ollut noin 1500.
Lajin perässä seuraan tuli 1990-luvun loppupuolella myös Mika Suhonen, jonka neljävuotias poika oli ilmoittanut haluavansa ruveta harrastamaan painia. Laji oli kulkenut suvussa pitkään. Mika otti yhteyttä Kuohuun, jossa ei tuolloin ollut lasten painiryhmiä. Sellainen laitettiin pystyyn, ja pian sali oli täynnä pikkupainijoita. – Tuosta porukasta painia jatkoi aikuiseksi saakka kymmenkunta kaveria, ja kaikilla heillä on jonkun tason SM-mitali, hän muistelee.
Kuohu liikuttaa satoja lapsia, nuoria ja aikuisia
Tällä hetkellä Mika toimii seurassa taloudenhoitajana, varapuheenjohtajana ja painivalmentajana. Kun hän aloitti talousasioiden hoitamisen, seurassa oli noin tuhat jäsentä, joten laskujen pyörittäminen oli aikamoinen työmaa. Mika ehdottikin ensitöikseen seuran hallitukselle, että kirjanpito annettaisiin ammattilaisen tehtäväksi. Tämä helpotti taloushallintoa huomattavasti.
Nyt Kuohussa liikkuu noin 300 jäsentä. Painin lisäksi seura tarjoaa mahdollisuuden harrastaa voimistelua, juoksua ja osallistua senioriliikuntaan, jossa lajeina ovat petankki ja lentopallo. Senioreiden toiminnasta vastaa Matti Pöppönen, joka on tullut seuran toimintaan 1965. Mäkihyppyä harrastanut nuorimies muutti Karttulasta Vaajakoskelle opiskelemaan. Mäkihyppy loppui, mutta urheiluvietti jäi. Tuolloin Kuohussa harrastettiin nykyisten lajien lisäksi jääkiekkoa, jalkapalloa, uintia, suunnistusta ja yleisurheilua.

Matti Pöppönen vei 1980-luvulla laskut pankkiin maksettavaksi, kuten tapana oli. – Minulla oli aina niin iso nippu, että paikalliset oppivat menemään heti toiselle luukulle, jos näkivät minut.
Palkintoja, talousopetusta, saunailtoja
Seuran toiminta Keski-Suomen Osuuspankin kanssa käynnistyi, kun vasta perustettu Vaajakosken Kuohu avasi pankkiin tilin vuonna 1930. Seuran yhteistyökumppanina pankki on toiminut vuodesta 1945.
Pankki on näkynyt erilaisissa Kuohun järjestämissä urheilukilpailuissa hankkimalla mainostilaa kisa-asuista, järjestämällä palkintoja kilpailuihin tai tukemalla urheilijoita rahallisesti. Kumppanit ovat järjestäneet yhdessä myös talousopetusta yläasteikäisille nuorille. – On arvokasta, että itsenäistymässä olevat nuoret saavat eväitä omien raha-asioidensa hoitamiseen, Mika toteaa.

Pitkään Kuohun seura-aktiiveina toimineet Mika Suhonen ja Matti Pöppönen toivovat, että toimintaan saataisiin nuorempia mukaan.
Matti on toiminut Kuohun edustajana Keski-Suomen Osuuspankin konttoritoimikunnassa. – Siellä käytiin erilaisia pankin toimintaan liittyviä asioita läpi. Sen myötä yhteistyömme tiivistyi entisestään.
Myös seuran kokoukset järjestettiin vuosikausia Vaajakosken konttorilla. Ovella oli usein konttorinjohtaja toivottamassa kuohulaiset tervetulleiksi, ja kokouksen päätteeksi lämmitettiin pankin sauna.
Kerran ralleissa satoi kaatamalla, ja kaikki setelit kastuivat. Laitoin ne kotona pyykkinarulle.
Pankkikonttorissa käytiin myös viemässä laskuja ja käteistä, jota kertyi erilaisista tapahtumista. Erityisen isoja määriä käteistä Kuohun väki sai käsiteltäväkseen talkoillessaan 2000-luvun alussa rallin MM-sarjan erikoiskokeilla. – Myimme lippuja Lankamaalla. Parhaillaan takakontissa saattoi olla kotiin palatessa 70 000 euroa käteistä, Mika muistelee. – Kerran ralleissa satoi kaatamalla, ja kaikki setelit kastuivat. Laitoin ne kotona pyykkinarulle, nauraa Matti.
Pankinjohtajan luona käyminen kuumotti
Kuohun ja OP Keski-Suomen yhteistyön toimivuutta on pohdittu kumppaneiden vuosittaisissa tapaamisissa. Pankin entisellä johtajalla Keijo Mannerilla oli tapana kutsua Kuohun edustajat pankkiin kahville. – Hän muisti aina mainita, että Kuohu on pankin viiden vanhimman asiakkaan joukossa, Mika kertoo.
Ensimmäinen tapaaminen pankinjohtajan kanssa 2000-luvun alussa on jäänyt hyvin Mikan mieleen. Kylmäsen Hannu, joka oli perehdyttänyt Mikan seuratoiminnan pyörittämiseen, pyysi hänet ja Lahtisen Amin mukaansa Mannerin visiitille. Nuoret miehet sonnustautuivat siisteihin pukuihin ja odottivat Hannua jännityksestä kalpeina pankin aulassa.
Hannu lompsotteli paikalle rennosti Reino-tossuissa ja villapaidassa. Hän oli pankissa tuttu mies, ja kolmikko ohjattiin suoraan yläkertaan. – Keijon huoneessa oli leppoisa tunnelma, ja tunsimme olevamme tervetulleita. Hän halusi kuulla, miten Kuohun kavereilla oli mennyt kisoissa ja mitä tapahtumia meillä oli tulossa. Sitten juotiin kahvit ja syötiin lohileivät, muistelee Mika.
Keijo Manner muisti aina mainita, että Kuohu on pankin viiden vanhimman asiakkaan joukossa.
Myös nykyisen yhteyshenkilön, Laajalan Mirjamin kanssa tavataan vuosittain. Tapaamisissa vaihdellaan kuulumiset ja ideoidaan erilaisia tapoja tehdä yhteistyötä.
Miehet kuvaavat poikkeuksellisen pitkää yhteistyötä pankin kanssa aidoksi, monipuoliseksi ja vakaaksi. – Tämä on ollut paljon enemmän kuin rahan liikuttelua, Mika toteaa.
Mika Suhonen ja Matti Pöppönen ovat mukana järjestämässä toukokuussa pidettäviä miesten painin SM-kisoja, joka on seuran 95-vuotisjuhlavuoden päätapahtuma.
=========================================================
Pankin virallinen nimi Keski-Suomen Osuuspankki. Markkinointinimi OP Keski-Suomi on käytössä pankin viestinnässä ja markkinoinnissa. Tämä on käytäntö kaikissa OP Ryhmän osuuspankeissa.