Poutapilviä ja asuntounelmia
Oman kodin hankinta on monelle elämän suurin investointi. Erityisesti nyt epävakaa maailmantilanne voi aiheuttaa epävarmuutta, kun hankinta on niin suuri. Realismi auttaa: taloustilanne tulee aaltoilemaan aina, ylös ja alas. Ihmisellä on kuitenkin oltava katto pään päällä.
Ensiasunnon ostaja nauttii nyt asuntomarkkinoiden etulyöntiasemasta, koska vanha asunto ei ole jarruna odottamassa myyntiä. Nyt ensiasunnon ostajan ei kannattaisi jahkailla. Odotettavissa on, että korkojen nousu tulee laskemaan asuntojen toteutuneita myyntihintoja vielä entisestään.
Korkotaso tulee mitä todennäköisimmin muuttumaan vielä useaan otteeseen seuraavan 20 vuoden aikana. Asunnon oston lykkääminen tässä maailmantilanteessa voi tuntua loogiselta, mitä sitä se ei välttämättä ole. Työllistyneen aikuisen on yleisesti ottaen taloudellisesti kannattavampi lyhentää omaan asuntoon kohdistuvaa lainaa, ei vuokranantajan taskuun. Oletko miettinyt, että pian tilille kilahtava lomaraha voisi olla jo leijonanosa asunnon ostoon tarvittavasta käsirahasta?
Ensimmäisen oman kodin ei tarvitse välttämättä olla omakotitalo rantatontilla. Usein se on kerros- tai rivitalokaksio, minkä voi parin vuoden asumisen jälkeen jättää esimerkiksi sijoitusasunnoksi. Tai myydä pois ja käyttää varat perhekodin hankintaan. Kun elämäntilanne vakiintuu ja on aika ostaa se unelmien omakotitalo, voi sijoitusasuntoa käyttää lainan vakuutena. Vaihtoehtoja on. Toisin kuin vuokralla asuessa, olet kuukausittain kerryttänyt kiinteää varallisuutta itsellesi, et jonkun toisen taskuun.
Asunnon ostaminen on myös erinomainen ratkaisu, jos haluat aloittaa vaurastumisen. Mitä aikaisemmin aloitat, sitä enemmän ehdit. Moni odottaa, että olisi tarpeeksi varma ja vakiintunut, tietäen mitä loppuelämällään tekee. Ei tarvitse!
Aikaisemmin puhuin epävakaudesta ja epävarmuudesta. Asunnon ostaja voi omilla valinnoillaan välttyä siltä, että jatkuvasti eläväinen taloustilanne pääsee yllättämään. Asuntolainaneuvottelussa kannattaa käydä epävarmuutta aiheuttavat asiat rohkeasti läpi, sillä ratkaisut turvalliseen asuntolainoittamiseen varmasti löytyvät. Esimerkiksi korkojen nousuun on voinut ja voi edelleen varautua, ja näin ollen tuoda tasapainoa arjen maksuliikenteen keskelle.
Kysy rohkeasti ja älä anna epätietoisuuden olla asuntounelmien toteutumisen ja vaurastumisen tiellä. Oikea aika ostaa asunto on nyt. Paras olisi ollut eilen.
Lue lisää asuntolainasta ja eduista
OP Keski-Suomen muut kirjoitukset OP Mediassa
Ella Eronen työskentelee asiakkuusasiantuntijana Keski-Suomen Osuuspankin rahoituksen palveluissa. Vapaa-aika vierähtää kilpaurheillessa sekä perheen ja ystävien kanssa. Pohjoiskarjalaiset juuret vetävät viikoittain luonnon äärelle.