Jyväskyläläisen mallitoimiston vetäjä Johanna Soilu saapuu paikalle huoliteltuna, ryhdikkäänä ja hymyilevänä. Hän elää kuten opettaa. 

Johannan vuonna 2008 perustama Fashion Unit sai alkunsa hänen haaveestaan vahvistaa nuorten itsetuntoa ja auttaa heitä voimaan hyvin. Hän halusi luoda turvallisen yhteisön, jossa saa kavereita ja luottamusta itseensä. – Meillä kaikissa nähdään hyvää. Haluan saada ihmiset loistamaan.

Johannan mallikoulun on käynyt tuhannet eri-ikäiset ihmiset. Se ei tarkoita, että kaikki ryhtyvät mallin töihin. – Moni on kertonut saaneensa meiltä eväitä elämään. Olen iloinen, että olen pystynyt auttamaan ihmisiä löytämään oman polkunsa. 

Meillä kaikissa nähdään hyvää. Haluan saada ihmiset loistamaan. 

Yksi suurimpia oivalluksia yrittäjyydessä Johannalle on ollut johtamisen kokonaisvaltaisuus. Itsensä ja työntekijöidensä lisäksi yrittäjän pitää johtaa verkostoja, projekteja, taloutta ja markkinointia sekä suunnitella tulevaa ja ottaa riskejä.

Sattumusten kautta kutsumustehtävään

Sisäisestä palostaan huolimatta yrittäjäksi ryhtyminen ei ollut Joutsasta kotoisin olevalle yrittäjäperheen esikoiselle itsestäänselvyys. – Vanhemmillani oli kuljetusyritys, ja olen kasvanut rekassa. Ajattelin, että yrittäjyys ei ole minua varten. 

Nuorena Johanna satsasi kilpaurheiluun, hiihti, ohjasi ryhmäliikuntatunteja, tanssitti nuoria ja toimi paikallisen voimisteluseuran puheenjohtajana. Pitkä ja näyttävä nainen löysi tiensä myös kauneuskilpailuihin. Missikoulutuksissa häntä pidettiin kuitenkin liian lihaksikkaana.

Armeija tuntui kilpaurheilijalle loogiselta jatkolta. Hän sai paikan Tikkakosken varuskunnasta, yhtenä neljästä naisesta. Tämän polun Johanna jätti kuitenkin käyttämättä, kun hänelle aukesi samana vuonna paikka Jyväskylän ammattikorkeakoulun Tiimiakatemiasta. Siellä hän perusti tiimikavereidensa kanssa osuuskunnan, joka alkoi toteuttaa muotinäytöksiä Jyväskylän keskustassa. 

17 vuodessa Fashion Unitista on kasvanut muodin ja tyylin edelläkävijä, joka uudistaa toimintaansa jatkuvasti. Mallien välittämisen lisäksi yritys tarjoaa valmennuksia, tapahtumia ja pukeutumisneuvontaa. Perinteisten muotinäytösten hiivuttua monet kilpailijat ovat hävinneet alalta. Johanna iloitsee, että nyt yritykset ovat jälleen innostuneet järjestämään tapahtumia. Se näkyy hänen tilauskirjassaan, joka on loppuvuoden tapahtumien osalta lähes täynnä. 

Kierrätystä ja kotimaisuutta arvostetaan

Muotimaailmassa on tapahtunut viime vuosina isoja muutoksia. Yksi näistä liittyy mallien ulkonäkövaatimuksiin. – Perinteinen langanlaiha 180-senttinen naismalli ei myy enää samalla tavalla tänä päivänä. Pidän tarkasti kiinni siitä, että meillä on kaikenikäisiä ja erikokoisia malleja. Olennaista on kantaa itsensä sellaisena kuin on.

Myös muodin kulku on muuttunut. Enää trendejä ei esitellä tarkasti vuodenaikaan liittyen, vaan ne syntyvät yhä useammin erilaisten ilmiöiden, kuten vastuullisuuden pohjalta. Nykyään halutaan satsata ekologisuuteen, kierrätykseen ja kotimaisuuteen. Kauneustrendejä puolestaan määrittelevät entistä enemmän erilaiset somevaikuttajat. 

Kumppaneiden avulla vaikeuksien yli

Onnistuminen haastavalla ja suhdanneherkällä alalla edellyttää Johannan mukaan uskoa itseensä ja vahvaa verkostoa. Johanna työllistää tapahtumissa suuren joukon malleja, juontajia, tekniikan toimittajia, järjestyksenvalvojia, kuvaajia, tanssijoita ja muusikoita. – Haluan menestyä yhdessä koko verkoston kanssa.

Yrittäjän taipaleelle on mahtunut myös hankalia aikoja. Vuosi 2012 oli Johannalle yksi vaikeimmista. Yrityksessä elettiin voimakasta kasvun aikaa. Työntekijöitä oli seitsemän, toimistoja kaksi ja Muotipäiviä viidessä kaupungissa. Helsingin Narinkkatorille oli Muotipäivillä pystytetty lavan lisäksi isoja näyttöruutuja. Tapahtuman aikaan satoi kaatamalla. Lava lainehti, ruudut lakkasivat toimimasta, ihmiset kaikkosivat sisätiloihin. Tapahtuman pelastamiseksi ei ollut mitään tehtävissä.

Johannan piti myös patistaa asiakkaitaan maksamaan laskunsa, jotta selviäisi tapahtuman laskuista. Tilikausi oli vähällä jäädä 150 000 euroa miinukselle. Yrityskummin, lakimiehen ja pankin yhteyshenkilön avustuksella Johanna teki tarkan maksusuunnitelman, avasi limiittitilin ja pidensi tilikautta. Kovalla työllä Johanna sai käännettyä tilikauden reilusti plussalle. 

Keski-Suomen Osuuspankki on ollut Johannalle luonteva valinta, koska hän on ollut nuorena Luhangan konttorissa töissä. Yrittäjänä hän arvostaa sitä, että hänellä on aina ollut nimetty yhteyshenkilö, jonka saa kiinni ja jolta saa asiantuntevia neuvoja. – Olen ollut yhteistyöhön todella tyytyväinen.

Toivo tuo valoa ja suhteellisuutta

Vaikka Johanna toteuttaa yrittäjän kutsumustaan täysillä, tärkeintä hänen elämässään on oma perhe, mies ja kolme lasta. Nuorin lapsista, Toivo, täytti juuri kymmenen. Hän sai päivän ikäisenä aivoinfarktin, eikä hänen uskottu jäävän henkiin. 

Erityislapsen äitinä Johanna on muokannut toimintatapojaan yrittäjänä. Etätyöt, delegointi ja palveluiden ostaminen muilta yrittäjiltä ovat antaneet Johannalle mahdollisuuden toimia yrittäjyyden ohella lapsensa omaishoitajana. 

Erityistarpeistaan huolimatta Toivo elää nyt kutakuinkin tavallista elämää ja on perheen valon lähettiläs. – Toivo on se, joka meillä ratkoo riidat ja kannustaa muita.

Toivolta olen oppinut, että vähempikin riittää tässä elämässä. 

Toivon haastavien pikkulapsivuosien jälkeen Johannasta tuntuu nyt, että voi ruveta huolehtimaan myös itsestään. Parhaiten hän palautuu ystäviensä seurassa tai ladulla. Mahtaako entinen kilpahiihtäjä osata sivakoida rauhassa? – Olen koettanut pitää lenkit maltillisina. Toivolta olen oppinut, että vähempikin riittää tässä elämässä.

Kaupunkikeskustojen elinvoimaisena pitäminen on Johanna Soilulle intohimo. – Kaipaamme eläviä keskustoja, palveluita, tapahtumia, kohtaamisia, tanssia ja laulua!