Ainon unelmapäivä teatterin maailmassa
Lisää aiheesta
OP Kymenlaaksossa vietettiin viime vuonna 10-vuotisjuhlavuotta ja sen kunniaksi toteutettiin kymmenen 10-vuotiaan kymenlaaksolaisen lapsen unelmaa. Yhden unelman toteutus siirtyi tämän vuoden puolelle ja pitkän odotuksen jälkeen kouvolalainen Aino pääsi tutustumaan teatterin maailmaan.
Yksi juhlavuoden kampanjassa toiveensa esittäneistä oli nyt jo 11-vuotias Aino Hedman Kouvolasta. Ainolla oli jo etukäteen hieman tietämystä ja kokemusta teatterista, sillä hän on harrastanut teatteria Kouvolan kansalaisopistolla. Aino kertoi hänen unelmansa olevan päästä seuraamaan, miten oikea teatterinäytös tehdään ja toteutetaan.
"Unelmani on päästä seuraamaan, miten oikea teatterinäytös tehdään ja toteutetaan.”
Unelmapäivän toteutus siirtyi ensin koronarajoitusten ja sitten sopivaa esitystä odoteltaessa, mutta vihdoin tämän vuoden toukokuussa päästiin toteuttamaan Ainon unelmapäivä Kouvolan Teatterilla.
Teatteri tutuksi
Unelmapäivä Kouvolan Teatterilla alkoi odottavissa tunnelmissa. Ainoa vastassa olivat teatterin tuotantosuunnittelija Satu Linerva ja myynti- ja markkinointipäällikkö Topi Talasranta. Tutustuminen teatterin tiloihin alkoi Sadun johdolla.

Ensin lähdettiin tutustumaan teatterin pienempään Klubi- näyttämöön sekä näyttämön takana sijaitsevaan pukuhuoneeseen ja erilaisiin näyttömän takana säilytettäviin teatterilavasteisiin. Klubilta matka jatkui pitkin teatterin sokkeloisia käytäviä ja nähtävää riitti muun muassa puvustamossa, maskeeraushuoneessa, kuntosalilla, saunassa, äänihuoneessa, lavastepajalla sekä näyttelijöiden pukuhuoneissa. Päästiinpä kurkistamaan myös esiintymislavan alla olevaan orkesterinmonttuun. Satu kertoi kierroksen aikana mielenkiintoisia tarinoita teatterista sekä näyttelijöistä. Osa näyttelijöistä valmistautuu esitykseen teatterinkuntosalilla treenaten ja osa teatterinsaunan löylyissä hikoillen.

Puvustamossa Aino pääsi tutustumaan rooliasuvalikoimaan. Nähtävää riittikin prinsessamekoissa, kuninkaallisten viitoissa, hassuissa hatuissa ja muun muassa yksisarvisen maskissa.

Rooliasun pukemisen jälkeen Aino pääsi tutustumaan näyttelijöiden maskeeraushuoneeseen, missä näyttelijät maskeerataan ja stailataan rooliinsa aina ennen näytöstä. Aino sai sovittaa erilaisia esityksissä käytettyjä peruukkeja ja valikoimaa riitti niin kauniista kiharista kutreista aina pelleperuukkeihin asti. Hilpeyttä Ainossa herättivät erityisesti Käärijä-peruukki sekä -viikset.


Ainolta kysyttäessä, mikä oli teatteripäivässä parasta, vastaus oli nopea: -"Kaikki".
"Parasta unelmapäivässä oli kaikki"
Joulushowssa toukokuussa
Päivään kuului myös lounastauko pitsan äärellä, minkä jälkeen Aino pääsi seuraamaan Joulushow -näytöksen harjoituksia sekä tapaamaan näyttelijöitä. Vasta marraskuun alussa ensi-iltansa saava Joulushow harjoitellaan esityskuntoon todellakin jo näin keväällä.

Reilun viikon päästä unelmapäivästä Aino pääsi äitinsä kanssa vielä seuraamaan Joulushow-näytöksen pääharjoitusta, jossa esitys oli jo lähes valmis. Esityksen jälkeen yleisöllä oli myös mahdollisuus kommentoida näkemäänsä. Lisäksi Kouvolan Teatteri toivotti Ainon tervetulleeksi katsomaan koko perheen voimin seuraavan näytäntökauden lastennäytelmää lahjoittamalla liput esitykseen.
Lue lisää ja varaa liput Joulushowhun: https://kouvolanteatteri.fi/joulushow/
Takaisin OP Kymenlaakson juttuihin: https://www.op-media.fi/op-kymenlaakso/