Autoretkellä Einen kanssa
Lisää aiheesta
Varainhoitaja Janne Koskinen OP Private Kymenlaaksosta vietti hauskan päivän vapaaehtoisena automiehenä.
Tänä vuonna jokaisella OPlaisella on mahdollisuus tehdä yksi päivä vapaaehtoistyötä työajalla. Niinpä aloin alkuvuodesta etsiä itselleni sopivaa tehtävää hiiop100.fi-sivustolta. Sivuston avulla kuka tahansa voi etsiä apukäsiä järjestämäänsä vapaaehtoistyöhön tai löytää oman vapaaehtoistyön kohteen.
Silmiini osui tehtävä, jossa tarjottiin ikäihmisille veloituksettomia autoretkiä. Ajatuksena on tehdä muutaman tunnin autoretki vaikkapa seniorin vanhoille kotikulmille, kahvilaan tai johonkin tapahtumaan. Idean takana on Automies-palvelu, joka järjestää retkille vapaaehtoisia autonkuljettajia. Ei muuta kuin tuumasta toimeen.
Hain 83-vuotiaan Einen kyytiin Vantaan Myyrmäestä. Eine oli rakentanut sotien jälkeen miehensä kanssa talon Espooseen, joten ajoimme ensin sinne.
Matka jatkui Munkkivuoreen, jossa olivat käynnissä Salattujen elämien kuvaukset. Sitten päädyimme tietöiden vuoksi umpikujaan, mutta lopulta pääsimme kuitenkin koukkaamaan Venäjän ja USA:n suurlähetystöjen kautta Senaatintorille, jossa laitoimme auton parkkiin ja suuntasimme lounaalle Panimoravintola Bryggeriin. Sieltä jatkoimme kohti Vallilaa, jossa Eine on viettänyt nuoruutensa.
Entinen kotitalo oli tuhoutunut sodan aikana palopommista, ja muutenkin alue oli muuttunut paljon. Vanhaa, 1900-luvun alun Vallilaakin oli sentään vielä jäljellä jonkin verran.
Päivän tavoitteena oli tuoda piristystä ikäihmisen päivään, mutta itsekin nautin päivästä kovasti. Kaikkein parhaan kiitoksen sain jälkikäteen Vantaan kaupungin vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin välityksellä: Eine oli kertonut, ettei muista, milloin hänellä olisi viimeksi ollut näin mukavaa.
Kiitos Eine.