Kevytyrittäjä Antti rohkaisee kokeilemaan yrittäjyyttä vaikka palkkatyön ohessa
Lisää aiheesta
Kaupunkipyöräyrittäjä uskoo, että ihmiset työllistäisivät itseään enemmin, jos kevytyrittäminen ei vaikuttaisi niin paljoa työttömyysturvaan.
Antti Lääperi ei mieltänyt koskaan olevansa yrittäjäperheestä, vaikka asui lapsuutensa maatilalla, jossa harjoitettiin myös maatilamatkailua ja lääkäri-isä piti palkkatyön ohessa omaa praktiikkaa. – Mielikuva yrittäjyydestä on varmasti viime vuosina muuttunut, kun yhä useampi on nykyisin sivutoiminen yrittäjä opiskelun, palkkatyön tai jopa eläkepäivien ohessa, hän miettii.
Viitisen vuotta sitten Ruokolahdelta kotoisin oleva ja Kouvolaan kotiutunut Antti kaipasi uusia tuulia työuralleen. – Olin ollut esikoisemme kanssa kotona ja edessä olisi ollut paluu sinällään ihan mielekkääseen asiakaspalvelutyöhön. Tuntui kuitenkin haastavalta palata säännölliseen maanantaista lauantaihin työrytmiin ja toisaalta tiesin myös etenemismahdollisuuksien olevan rajalliset.
Aiemmin kulttuurituottajaksi lukenut Antti pääsi opiskelemaan palvelumuotoilua Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun. – Aikuisopiskelijana en lähtenyt niinkään tavoittelemaan uutta tutkintoa, vaan oppimaan uusia taitoja ja vahvistamaan olemassa olevaa osaamistani.
Opintojen loppusuoralla Antti oli mukana Kotkan kaupungin hankkeessa, jossa selvitettiin sopivaa kaupunkipyörävaihtoehtoa kaupungille. Projektin päätyttyä Antti jatkoi kehitystyötä kaupunkipyörien parissa XAMK:n Start Up -opintojaksolla ja yrityskiihdyttämössä. – Yhtäkkiä oltiinkin siinä pisteessä, että piti miettiä, miten kaupunki voisi maksaa tekemästäni työstä ja ajatus kevytyrittäjyydestä heräsi, Antti kertoo. Hän vertaili jonkin verran eri vaihtoehtoja, mutta päätyi varsin nopeasti OP Kevytyrittäjä -palveluun. – OP oli tuttu kumppani ja olen ollut erityisen tyytyväinen sen tarjoamiin digitaalisiin palveluihin, joten tuntui luontevalta aloittaa yrittäjänä nimenomaan OP Kevytyrittäjän kautta.
Oikeaksi yrittäjäksi kevyemmin
OP Kevytyrittäjä eroaa monesta laskutuspalvelusta siten, että palveluun rekisteröityessään saa heti y-tunnuksen. Tämä on järkevää siksi, että yrittäjänä voi mm. vähentää verotuksessa liiketoimintaan liittyviä kuluja, kuten tietokoneen tai puhelimen, ja hyötyä arvonlisäveron alarajahuojennuksesta. Toisaalta yrittäjäksi ryhtyminen vaikuttaa työttömyysturvaan, mikä on hyvä selvittää ennen aloittamista, kuten myös mahdollisen starttirahan hakeminen.
– Minulle sopi hyvin, että aloin heti ihan oikeaksi yrittäjäksi. Palvelu on toiminut hyvin ja kehittynyt paljon näiden kahden vuoden aikana, kun olen sitä käyttänyt, kertoo Antti, joka on nykyisin myös kaupunkipyöriä eri puolilla Suomea vuokraavan yrityksen, Kaakau Oy:n, toinen osakas. Yhtenä esimerkkinä palvelun toimivuudesta Antti mainitsee ulkomailta eri arvonlisäverokannoilla tehtävät ostot, joiden vieminen palveluun on onnistunut ongelmitta. – Yrittäjän veroilmoitus taas muodostuu palvelusta automaattisesti, jopa yllättävän helposti, hän lisää. OP Kevytyrittäjä -palvelu hoitaa yrittäjän puolesta laskutuksen, kirjanpidon ja veroilmoitukset.
Yrittäjyys on avannut Antin silmiä omasta osaamisestaan. – Kun yhtäkkiä on olemassa helppo tapa laskuttaa omasta työstä, on huomannut, mitä kaikkea voikaan tehdä. Elanto voi rakentua useista pienistä virroista, toteaa Antti, jolla on osaamista myös graafiselta alalta ja videoiden tekemiseen. – Monikaan ei varmasti hyödynnä kaikkea osaamispotentiaaliaan tai tekee pieniä sivutöitä pimeästi puolitutuille, kun ei ole ymmärtänyt, miten helppoa olisi olla vaikkapa palkkatyön ohessa sivutoiminen yrittäjä.
Ei paluuta palkkatyöhön
Kaakaun kaupunkipyörätoiminnan vakiinnuttaminen sekä laajentaminen uusiin kaupunkeihin on nyt Antin päätyö yhdessä yhtiökumppani Aleksanteri Revon kanssa. Toimenkuva on monipuolinen aina pyörien siirtelystä ja huoltamisesta yhteistyökumppaneiden kontaktointiin sekä yrityksen markkinointiviestinnän suunnitteluun ja toteutukseen. Yhtiökumppani hoitaa enemmän hallinnollisia tehtäviä ja talouspuolta.
Koska toiminta on tänä vuonna laajentunut voimakkaasti, on välillä ollut jo pakko miettiä, onko kaikkea järkevää ja mahdollista tehdä itse vai pitääkö alkaa hyödyntää muita osaajia esimerkiksi rutiinitöihin. – Rekrytoimisen kynnys on kuitenkin todella korkealla ja olemmekin miettineet yhtenä vaihtoehtona yrittäjämäisesti toimivia henkilöitä aluepisteiden vetäjiksi.
Yrittämisessä Anttia viehättää se, että omalla tekemisellä ja päätöksillä voi vaikuttaa niin paljon lopputulokseen. – Totta kai välillä on raskasta ja onhan opiskelu sekä yritystoiminnan aloittaminen vaatinut joustoa perheeltäkin. Nyt kuitenkin näyttää hyvältä ja uskomme, että tällä hetkellä kahdeksalla paikkakunnalla toimiva Kaakau voi kasvaa kansalliseksi toimijaksi.
Tulevaisuuteen Antti katsoo luottavaisena, mutta realistina. – Olen työskennellyt pitkään matalapalkka-alalla ja työurassani on katkoja opiskelujen sekä hoitovapaan ajalta, joten minulla ei ole eläköitymishaaveita. Kun töitä joutuu kuitenkin tekemään pitkään, kannattaa tehdä sellaista työtä, mistä tykkää, Antti pohtii ja arvelee pysyvänsä yrittäjänä työuransa loppuun saakka.
OP Kevytyrittäjä -palvelun tarjoaa Pivo Wallet Oy, joka on osa OP Ryhmää.